TPS-SaiPa, ottelusarjaraportti: SaiPan kone leipoi kiinni Turussa − Palve iski viisi tehopistettä

LIIGA / Raportti
Oula Palven ketju iski yhteensä 11 tehopistettä.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Yli 8000 katsojaa todisti Turussa SaiPan nöyryytystä, kun turkulaiset nappasivat jo kolmannen voittonsa puolivälieräsarjassa. Isäntien peli pysyi kasassa koko 60-minuuttisen, ja Rasmus Tirronen hoiti varmasti SaiPan maalintekoyritykset. SaiPan murheena olivat heikot erän alut ja Oula Palven johtama TPS:n kakkoskenttä.

24.3. 3. ottelu TPS-SaiPa 7−0 ( 3−0, 2−0, 2−0)

Ennakkoastelmat: TPS on ratkaissut kaksi ensimmäistä ottelua viimeisen erän rynnistyksillä. Kummassakin ottelussa SaiPa on johtanut peliä päätöserässä kahdella maalilla, mutta turkulaiset Eric Perrinin ja Ilari Filppulan johdolla ovat pystyneet kirimään tasoihin ja ohi.

Lappeenrannassa torstaina maalivahdit olivat helisemässä, kun joukkueet iskivät yhteensä peräti 11 maalia. SaiPan maalilla jatkaa hyvin pelannut Frans Tuohimaa, mutta TPS:llä epävarmasti torjuneen Oskari Setäsen korvaa Rasmus Tirronen. Turkulaisten kokoonpanossa Patrik Virta nousee ykkösketjuun, ja torstaina voittomaalin iskenyt Teemu Väyrynen siirtyy kolmanteen vitjaan. Tomi Kallio on edelleen loukkaantumisen vuoksi sivussa.

SaiPa puolestaan on laittanut kokoonpanonsa uusiksi, kun Elmeri Kaksonen ja Joni Nikko siirtyvät ykkösketjuun. SaiPa-kapteeni Ville Koho saa kakkosketjussa rinnalleen Jonatan Tanuksen ja kultakypärä Topi Nättisen. Arttu Likola ja Kim Strömberg sijoittuvat kolmoskenttään David Goodwinin laidoille. Neloskenttään alennuksen saivat Curtis Hamilton ja Ahti Oksanen

Kertaa edellisen ottelun tapahtumat alempaa tästä artikkelista.

Raportti: Ottelun ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat TPS:n juhlaa. Kolme maalia ja lukuisat maalipaikat tyrehdyttivät niin SaiPan pelaamisen kuin Lappeenrannasta saapuneiden kannattajienkin laulut.

TPS:n avausmaalin iski Petrus Palmu, kun reilu kaksi minuuttia oli pelattu. Zach Budish tarjoili maalin takaa ja Palmu viimeisteli puolityhjään maaliin. Myös Oula Palve kirjautti syöttöpisteen maaliin. Minuuttia myöhemmin 18-vuotias Lauri Pajuniemi napautti uransa ensimmäisen pudotuspelimaalin Liigassa.

Ajassa 8.26 Budish iski kotijoukkueen jo 3−0-johtoon ylivoimalla. Palve latasi ja Budish taisteli irtokiekon verkkoon. Avauserän toisella kympillä pelin tempo laski, ja enempää osumia erässä ei nähty.

SaiPa möhli jälleen erän alun

SaiPan toinenkin erä alkoi synkästi, kun TPS iski kaksi maalia reiluun viiteen ensimmäiseen minuuttiin. 

SaiPan Lasse Lappalainen sai minuutin pelin jälkeen päähän kohdistuneesta taklauksesta 2+10-minuuttisen jäähyn. Lappalaisen tuuppaus osui TPS:n Teemu Väyrystä päähän, mutta laituri ei loukkaantunut tilanteessa. Olli Juolevi täräytti Lappalaisen jäähyn aikana kiekon maalin kattoon Palven nappisyötöstä.

Kolme minuuttia myöhemmin Palmu viimeisteli illan toisensa niin ikään ylivoimalla. Palve tarjoili maaliin jo illan neljännen syöttöpisteensä. Palmun toisen maalin jälkeen pelin tempo laski avauserän tapaan, mutta kotijoukkue pysyi silti niskan päällä. Myös SaiPalla oli muutamia maalipaikkoja, jotka pysähtyivät varmasti torjuneeseen Rasmus Tirroseen.

Tunteet kuumenivat − vain TPS iski

Päätöserä alku oli pelailua, mutta ennen erän puoltaväliä alkoi tapahtua. TPS:n Ilkka Pikkarainen jyräsi SaiPan maalivahti Frans Tuohimaan, minkä jälkeen Pikkarainen otti mittaa lappeenrantalaisten Vladimir Denisovin kanssa. Molemmat joutuivat istunnolle väkivaltaisuudesta. Pikkarainen sai jäähyn myös Tuohimaan kolaamisesta.

Alivoimalla kotijoukkueen Jonne Virtanen karkasi läpiajoon ja SaiPan Elmeri Kaksonen joutui koukkaamaan työmyyrää rangaistuslaukauksen arvoisesti. Virtanen tälläsi rangaistuslaukauksesta lyöntilaukauksella kiekon yläkulmaan.

Palve lisäsi kolme minuuttia myöhemmin johdoksi jo 7−0 siirretyn rangaistuksen aikana. Enempää maaleja ei nähty, ja sarja on katkolla maanantaina Lappeenrannassa.

Muut jutut ottelusta:

Uutinen: TPS kurittaa SaiPaa − Palven ketjulla tehot 3+6

Kolumni: Kolumni: TPS:n kokeiltava, kuinka Tirronen tirisee tolppien välissä

Haastattelu: Palve iski SaiPan kanveesiin viidellä tehopisteellä - "En tiedä miltä se katsomoon näytti"

22.3. 2. ottelu SaiPa-TPS 5-6 (0-2, 3-1, 2-3)

Ennakkoasetelmat: SaiPa oli lähellä ryöstöä avausottelussa, kun se johti päätöserän puolivälissä ottelua jo 1−3. TPS kuitenkin kiri Ilari Filppulan ja Eric Perrinin maaleilla tasoihin päätöskympillä. Zach Budish laukoi turkulaisille voittomaalin, kun ensimmäistä jatkoerää oli jäljellä vajaat kaksi minuuttia ja näin SaiPan yllätys kuivui kasaan.

SaiPan kokoonpanoon Roy Radken tilalle nousee otteluun Arttu Likola. Henrik Tallinderin kovan taklauksen vastaanottanut Jere Sneck pystyy pelaamaan, vaikka joutui jättämään avausottelun kesken. TPS tekee pienen muutoksen kokoonpanoon, kun Jonne Virtanen korvaa Jasper Lindstenin. Myös ketjuissa on pientä viilausta. Kapteeni Tomi Kallio ei ole edelleenkään mukana kokoonpanossa.

Kertaa edellisen ottelun tapahtumat alempaa tästä artikkelista.

Raportti: TPS ja SaiPa tarjoilivat toisen puolivälieräottelun alussa vauhdikasta päästä päähän kiekkoilua. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan varsinaisilla tuhannen taalan maalipaikoilla juhlinut avauskympillä. 

TPS sai koko ottelusarjan ensimmäisen ylivoimansa avauserän puolivälissä ja käytti heti tilaisuutensa. Ylivoima yski ensin lähes kahden minuutin ajan, kunnes Eric Perrin pääsi sutimaan Ilkka Heikkisen laukauksesta jääneen irtokiekon rauhassa maaliin.

TPS sai erässä toisenkin ylivoimamahdollisuuden ja onnistui myös toistamiseen. Frans Tuohimaa ryösti ensin huipputorjunnallaan Zach Budishin, kun tällä oli edessään käytännössä enää tyhjä maali. Ilari Filppula tienasi kuitenkin hetkeä myöhemmin jo erän toisen syöttöpisteensä, kun hän syötti Patrik Virran tekemän osuman.

Toisessa erässä maalikarkelot

SaiPa sai toiseen erään unelma-alun, kun Ahti Oksasen reilusti ohi menossa ollut veto kimposi Topi Nättisestä ohi hölmistyneen Oskari Setäsen. SaiPa sai maalista uskoa tekemiseen ja nousi tasoihin ennen kuin toista erää oli pelattu edes viittä minuuttia. Curtis Hamilton löysi yksin maalinedustalle unohtuneen Jonatan Tanuksen, joka täräytti ottelun tasoihin.

TPS nappasi johtoaseman takaisin itselleen nopeasti, kun se iski vain hieman yli minuutin SaiPan tasoituksen jälkeen. Tasavajaalla pelatessa Henrik Tallinder nousi hyökkäyksen kärkeen ja tarjoili Perrinille, joka lakaisi jo illan kolmannen tehopisteensä. Käynnissä olleista jäähyistä SaiPan Cody Kunykin saama 2+10-minuuttinen rangaistus päähän kohdistuneesta taklauksesta oli hieman kyseenalainen.

SaiPa tasoitti ottelun uudelleen ylivoimalla, kun Elmeri Kaksonen ohjasi Kalle Maalahden laukauksen TPS-maaliin.

Kolmas erä valmentajien painajaista

Kolmas erä alkoi todellisella ilotulituksella. SaiPa meni ensin kahden maalin johtoon, kun Kunyk ampui ensin upeasti yläkulmaan. Vain 12 sekuntia myöhemmin TPS-vahti Setänen koomaili maalin takana ja SaiPan kippari Ville Koho sai nautiskella kiekon tyhjään maaliin.

TPS vaihtoi tässä vaiheessa maalilleen Rasmus Tirrosen ja vastasi nopeasti kotijoukkueen maaleihin. Ensin Petrus Palmu kavensi ja hetkeä myöhemmin Perrin naulasi hattutempun täyteen. Maalien syntyajoissa oli eroa vain reilu minuutti.

Ottelu näytti jo vääjäämättä etenevän jatkoajalle, kunnes 47 sekuntia ennen päätössummeria TPS:n Teemu Väyrynen unohtui kotijoukkueen puolustajien taakse ja karkasi läpiajoon. Väyrynen viimeisteli viileästi Tuohimaan kainalosta ja tästä kotijoukkue ei enää toipunut. TPS:lle toinen kiinnitys välieräpaikkaan lopulta 5−6-lukemin.

20.3. 1. ottelu TPS-SaiPa 4-3 (1-0, 0-1, 2-2, 1-0)

Ennakkoasetelmat: Katso ottelusarjaennakko tästä. TPS joutui tulemaan pudotuspeliavauksessa toimeen ilman kapteeniaan Tomi Kalliota, joka paranteli vielä runkosarjan lopulla saamaansa vammaa. Muuten TPS pääsi otteluun terveellä kokoonpanolla, kun taas SaiPa kärsi muutamista loukkaantumisista.

Raportti: TPS:n ja SaiPan puolivälieräsarja sai räväkän alun, kun Henrik Tallinder täräytti 9 sekunnin jälkeen puhtaalta vaikuttaneen taklauksen Jere Sneckiin. Tuomaristo näki taklauksessa pääosuman, joten Tallinder sai 2+10 minuutin rangaistuksen.

TPS selvitti alivoiman, ja heti perään Olli Juolevin laukaus otti kimmokkeen vieraiden puolustajasta ja painui Frans Tuohimaan selän taakse. Tasainen erä ei tarjonnut enempää tilastomerkintöjä, vaikka aihetta muutamaan jäähyyn oli puolin ja toisin.

Molemmilla joukkueilla oli erässä vielä muutama hyvä maalipaikka, mutta SaiPan Tuohimaa ja TPS:n Oskari Setänen osin haparoidenkin onnistuivat torjumaan laukaukset.

Toinen erä tarjosi tarkkaa pudotuspelikiekkoa. Keltamustissa pelannut vierasjoukkue SaiPa tuntui olevan kotijoukkuetta potkun edellä erän alusta alkaen. SaiPa loi useita hyviä paikkoja, mutta Setänen maalillaan tuntui olevan ohittamaton. TPS:n paras paikka tuli Zach Budishille, joka pääsi läpiajoon. Tuohimaa nollasi yrityksen kuitenkin patjallaan.

Noin kuusi minuuttia ennen  toisen erän summeria SaiPa sai ansaitun palkinnon yrityksestään. Vieraiden ykkösketju pääsi kolmella yhtä vastaan ylivoimahyökkäykseen. Curtis Hamiltonin syöttö kimposi TPS-puolustaja Tallinderin mailasta turkulaisten maaliin.

Kolmannessa erässä maalijuhlat

Kolmannessä erässä vaikutti, että TPS olisi herännyt pelaamaan, mutta jo viiden minuutin pelin jälkeen SaiPa siirtyi johtoon. Saku Salminen tarjoili TPS:n maalin edustalle jääneen irtokiekon takatolpalla päivystäneelle Joni Nikolle, jolla oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin. 

SaiPa siirtyi kahden maalin johtoon juuri ennen erän puoliväliä, kun Elmeri Kaksosen laukaus livahti Setäsen räpylän kautta luvattoman helposti maaliin. TPS sai myös kiekon maaliin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Eric Perrin ampui kiekon erikoisessa tilanteessa vieraiden maalin ylänurkaan. SaiPan järkälemäinen puolustaja Vladimir Denisov oli murjonut Ilari Filppulan jo SaiPan maaliin ennen kuin kiekko sinne ehti ja tilannetta tarkasteltiin kahdesti videolta. Ensin katsottiin, oliko kiekko maalissa ja heti perään SaiPan valmentaja Tero Lehterä haastoi maalin, mutta tuomaristo pysyi kannassaan.

TPS iski tasoituksen viisi minuuttia ennen loppua, kun Perrinin namusyöttö löysi takatolpalla päivystäneen Filppulan, joka puttasi 3−3-tasoituksen ohi Tuohimaan. TPS loi vielä muutaman paikan erän lopulla, mutta ratkaisu siirtyi jatkoerään. 

TPS hallitsi jatkoerän alkua, mutta SaiPa sai tilaisuutensa ottelun ratkaisuun jatkoerän puolivälin jälkeen. TPS otti kaksi rangaistusta aivan peräkkäin, mutta sen alivoima toimi mallikkaasti. Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoerän lopulla, kun viime kaudella TPS-paidassakin esiintynyt Per Savilahti-Nagander möhli kiekon kanssa omalla siniviivallaan. Oula Palve nappasi kiekon ja tarjosi paikan Budishille, joka ampui TPS:lle 4−3-voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo