Tampereella maalit jälleen tiukassa – ”Mun mielestä oli huono jääkiekkopeli”

LIIGA / Raportti
Tappara ja Sport taistelivat tasaisesti.
Kuva © Saana Hakala
Otso Rantakari pamautti kiekon näyttävällä laukauksella ylänurkkaan jatkoajalla Tapparan ja Sportin hierottua ensin kolme erää futislukemin 0-0.

Tapparan ja Sportin välisissä kamppailuissa on totuttu näkemään maalikarkeloita, mutta tällä kertaa ottelun ensimmäinen maali nähtiin vasta jatkoajalla.

 − Molemmat pelasi yhtä huonosti, mun mielestä oli huono jääkiekkopeli, Sportin valmentaja Tomek Valtonen kommentoi vähämaalisuutta.

Kumpikaan joukkue ei ole viime peleissä päässyt juhlimaan maaleilla. Neljässä edellisessä ottelussa Tappara oli onnistunut maalinteossa 8 kertaa Sportin heiluttaessa verkkoa vain viidesti.

CHL-peleissä Tappara loisti tehoilla, mutta Liigassa tahti ei ole pysynyt samana. Tappara-piiskuri Jukka Rautakorven mukaan eteenpäin on kuitenkin menty ja peli on parempaa kuin alkukaudesta

− Ei kannata pelkkiä numeroita katsoa, totesi Rautakorpi toimittajien uteluihin maalimäärien pienemisestä.

Itse ottelu ei tarjonnut katsojille suuria riemun kiljahduksia. Maalien lisäksi myös taklaukset loistivat poissaolollaan. Tappara ei päästänyt Sportia maalintekosektorille, ja vastaavasti Mika Järvinen nollasi Tapparan yritykset.

Ensimmäisen erän alussa kiekko poltteli itse kullakin. Tappara-puolustuksella oli yllättäviä vaikeuksia toimittaa kiekko ulos omalta alueelta.
Sportin pelaajat taas syyllistyivät helppoihin kiekon menetyksiin, joista Tappara oli päästä tonteille. Tolppaa lähemmäs kiekkoa ei kuitenkaan saatu toimitettua.

Erän paras paikka aukesi Tapparalle Valtteri Kemiläisen istuessa kakkosta korkeasta mailasta. Jukka Peltola ja Juhani Jasu karkasivat alivoimalla hyökkäykseen yksinäistä Sport-puolustajaa vastaan, mutta Jasun ohjaus ei verkon perälle päätynyt.

Toisessa erässä Tappara otti pelin haltuun, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei silti siunaantunut. Lähimmäs pääsi Tapparan Jan-Mikael Järvinen, joka ohjasi kiekon Kristian Kuuselan poikittaissyötöstä ohi tyhjän vaasalaismaalin.

Kolmannessa erässä Sport lisäsi kierroksia erän alkuun ja aiheutti päänvaivaa tamperelaispuolustukselle. Erityisesti vierailijoiden Tomi Körkkö esitti hyviä otteita.
Körkön hyvä peli hyytyi kuitenkin 10 minuutin käytösrangaistukseen. Läpiajoon päässyt Körkkö kaadettiin, mutta tuomarikaksikko jätti selvähkön jäähyn viheltämättä.

Jatkoajalla Sport otti heti alusta pelin haltuun pitäen kiekkoa Tapparan päädyssä. Sportin pyristely päättyi Joel Kivirannan otettua kaksiminuuttisen tämän rynnättyä maalivahdin päälle.
Vihellys oli hieman kyseenalainen, eikä Valtonenkaan sitä aivan ymmärtänyt.

−Tommonen jäähy tulee tohon ja vesittää meidän pelin. Jos maalivahti on alueelta metrin ulkona, niin eihän siitä silloin jäähyä voi viheltää, Valtonen kritisoi.

Valtonen kävi muutenkin ottelun aikana keskustelua tuomarikaksikon kanssa.

− Ihan normaalia kommunikointia, kertoi Valtonen rauhallisesti.

Kivirannan jäähyn aikana Tappara sai ylivoimansa pyörimään ja Otso Rantakarin terävä laukaus päätti ottelun tamperelaisten voittoon.

Ottelun jälkeen Rautakorpi ei ottanut paineita joukkueensa vähämaalisuudesta.

− Voittaminen vapauttaa, uskoo Rautakorpi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo