Vain Otto Koivula osui - Ilves takaisin kuskin paikalle

LIIGA / Raportti
Ilves juhlii siirtyessään Tampereen paikallissarjassa takaisin johtoon.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti

Varsinaisen peliajan jälkeen ottelu muuttui tiiviiksi puolustustaisteluksi, jossa kummankaan maalin edustalle ei vastustajilla ollut asiaa. Jatkoerässä joukkueet eivät laadukkailla maalipaikoilla juhlineet, vaan parhaimmatkin maalipaikat olivat puolittaisia.

Lopulta illan ratkaisu nähtiin jatkoerän kahdennellatoista minuutilla, kun Otto Koivula suojasi kiekkoa vahvasti ja puski itsensä Tappara-puolustuksen estelystä huolimatta väkisin maalipaikalle. Lopulta nuori tamperelainen laukoi terävästi ja lätyskä meni Dominik Hrachovinan kainalon kautta maalin perukoille.

– En kyllä lähihistoriasta muista kovin montaa 0-0-peliä varsinaisen peliajan jälkeen ja nyt tuli jo toinen. Mutta ei se mitään, tämä nollataan ja menemme eteenpäin. Nämä ovat olleet tasaisia pelejä kaikki ja äärirajoillahan meidän on mentävä, Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi sanoi pelin jälkeen.

Vauhdikasta ja viihdyttävää pudotuspelikiekkoa

Joukkueiden edellisen kohtaamisen hävinnyt Ilves tuli illan mittelöön vahvasti. Avauserän ensimmäisellä puolikkaalla petolauma sai luotua tukun hyviä tilanteita niin kontrolloiduilla hyökkäyksillä kuin vastaiskuillakin. Erän alkupuoliskolla muun muassa Michael Keränen ja Santeri Vuoti pääsivät nokikkain Hrachovinan kanssa, mutta tšekkivahti hoiti tilanteet mallikkaasti.

Sen sijaan Tapparalla oli ottelussa starttivaikeuksia. Ensimmäiset Tapparan maalipaikat tulivatkin enemmän hyvien yksilösuoritusten tai Ilves-maalivahti Antti Lehtosen pomputteluiden kautta, kuin hyvän joukkuepelaamisen ansiosta. Erän edetessä kirvesrinnat saivat lopulta pelin kontrolliinsa ja loivat tukun maalipaikkoja. Kaikkein lähimpänä maalintekoa oli Martin Røymark, jonka laukaus kilahti tolppaan.

Vauhdikkaan ottelun toinen erä lähti tasaisesti käyntiin, mutta Tappara sai jälleen erän edetessä jälleen pelin haltuunsa. Varsinkin kirvesrintojen ykkösketju osoitti piristymisen merkkejä ja esimerkiksi erän lopulla Kristian Kuusela pääsi laukomaan loistavasta maalintekopaidasta. Läpi illan kiekkosateessa ollut Ilves-vahti Lehtonen oli kuitenkin loistavassa pelivireessä ja venytti patjansa Kuuselan laukauksen eteen.

Erän tapahtumia hallinnut Tappara pääsikin erän aikana kaksi kertaa ylivoimalle, kun Lehtonen ja Teemu Rautiainen ottivat kampitusjäähyt. Ylivoimiansa Tappara ei kuitenkaan hyödyntänyt ja lähimpänä maalia oli Jan-Mikael Järvisen vain hivenen tolpan ohi lipunut ohjaus.

Kolmas erä jatkui siitä mihin toinen päättyi. Kirvespaidat pääsivät varsinkin erän avauspuoliskolla jatkuvasti Lehtosen maalin lähelle. Paras tilanne siunaantui Jani Lajuselle, joka kuitenkin harmikseen laukoi kiekon läpiajosta maalin ohi.

Ilves puolestaan löysi erän lopulla tekemiseensä uuden vaihteen, mutta koska myöskään petolauma ei maalinteossa onnistunut, jouduttiin ratkaisu hakemaan jatkoerästä. Jatkoerässä sankariksi nousi Koivula, jonka maalilla Ilves voitti ottelun ja nousi sarjassa 2-1-johtoon.

– Vaikka peli oli 0-0, niin tapahtumia kyllä riitti. Jos ei tuosta kiekkoviihteestä urheilun ystävä nauttinut, niin ei mistään. Pystyimme parantamaan viime kerrasta ja löydettiin hyviä asioita sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa. Taistelu hävittiin, mutta sota jatkuu ja tästä ottelusta pitää ottaa mukaan niitä asioita joissa olimme hyviä, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola tuumi pelin jälkeen.

Tampereen paikallissarja jatkuu Hakametsässä maanantaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo