TOR - ARI 2.00
EDM - CAR 4.30
COL - NSH 22.00
LAK - STL 23.00

Tapparalle kultaa - Laine ja Karhunen voiton takuumiehinä

LIIGA / Raportti
Karhunen otti ilon irti mestaruuden varmistuttua.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan kotiluolassa ei tunnelmaa puuttunut, kun joukkueiden kuudes finaalikohtaaminen lähti käyntiin. Jokainen pelaaja antoi kentälle kaikkensa, eikä loukkaantumisiltakaan vältytty. Lopulta luottopelaajat takasivat Tapparalle mestaruuden.

HIFK lähti Tampereelle hakemaan sitä kotietua, jonka se lauantaina Helsingissä Tapparalle menetti. Tapparalla ei ollut kiikarissa kuin yksi tavoite: saada kultaiset mitalit kaulaan kotihallissaan. Tässä joukkue lopulta myös onnistui värikkäiden vaiheiden jälkeen.

Vierasjoukkueen peli alkoi negatiivisin tuntein, kun Jasse Ikonen loukkaantui heti ensimmäisen erän alussa joukkueen pelatessa alivoimaa. Ikonen liukui törmäyksen jälkeen jalat edellä laitaan ja talutettiin pois kentältä.

Tummat pilvet kaikkosivat kuitenkin nopeasti joukkueen taivaalta ottelun avausmaalin myötä. HIFK:n Juuso Puustinen oli unohtunut vartioimatta hyökkäyspäässä ja ykkösketjun laiturin oli helppo työ lyödä kiekko poikittaissyötöstä puolityhjään maaliin.

Tappara hallitsi hienoisesti vauhdikkaan pelin tilanteita ja lopulta joukkue sai hakemansa tasoituksen. Kristian Kuusela karkasi laidasta läpi ja syötti kiekon Patrik Laineelle, joka tapojensa mukaan löi kiekon vastustamattomasti maaliin.

Kuusela-Laine parivaljakko oli useasti karkaamassa maalintekoon ja Ville Husso sai tehdä täyden päivätyön maalillaan.

− Pelissä oli hyvä rytmi ja saatiin luotua paljon paikkoja HIFK:n päätyyn. Erän aikana saatiin myös muutamia kiekonriistoja ja sitä kautta kaksi vastaan yksi tilanteita, joista pitää vielä jatkossa rangaista enemmän, Laine kommentoi vauhdikkaan ensimmäisen erän jälkeen.

Ottelussa riitti tilanteita ja maalitolppia kolisteli Tapparan Laineen lisäksi vierasjoukkueen Tomas Záborský. Tapparan toisen osuman viimeisteli Henrik Haapala. Haapala ohjasi Aleksi Elorinteen hienon syötön maalin kulmalta verkon perille.

HIFK otti toisen erän alussa ottelun hallintaa ja pääsi pyörittämään peliä kotijoukkueen päädyssä. Joukkue sai hyvän paikan laittaa ottelu tasoihin, kun Tapparan Atte Mäkinen passitettiin jäähylle kampituksesta.

Helsinkiläiset eivät saanut kuitenkaan ylivoimapeliään lainkaan käyntiin, ja kotijoukkueen tiivis alivoimaneliö pääsi purkamaan kiekon kerta toisensa jälkeen.

Teemu Ramstedt sai mailasta kasvoihin hyökkäyspään pelitilanteessa ylivoiman aikana ja vaihtoaitiossa oli käyttöä jääpusseille. Edellisen ottelun tapahtumien vuoksi vaihdettu tuomaristo ei päästänyt kultakypärää kentälle ennen kuin verijäljet oli poistettu keskushyökkääjän suupielistä.

HIFK:n yritys meni ajoittain hieman yli, ja se näkyi myös paitsiovihellysten määrässä. Vierasjoukkueen ensimmäisen maalin tehnyt Puustinen antoi ansaitut kehut Tapparan maalivahti Tomi Karhuselle toisen erän jälkeen, mutta oli vahvasti sitä mieltä, että ottelu tasoittuu kolmannessa erässä.

− Olimme selvästi aktiivisempia ja kyllä se palkinto sieltä vielä tulee, kun jaksetaan vaan painaa. Karhunen on ollut mies paikallaan koko sarjan ajan, mutta napautetaan yksi kiekko yläriman alle ja peli on tasan.

HIFK otti ottelun hallinnan - Karhunen vastasi samalla mitalla

HIFK lähtikin toteuttamaan Puustisen suunnitelmaa ja Karhunen sai ottaa koppeja erän alussa. Varsinkin Ramstedt loi maalipaikkoja ja tarjoili niitä runsaasti myös ketjukavereille. Kiekko myös pyöri erän kuluessa jo lähes tyhjän maalin edessä, mutta perille saakka ei vierasjoukkue saanut kiekkoa menemään.

Tappara oli kuitenkin vaarallinen vastaiskuissaan, joten Husso sai olla maalillaan tarkkana harvojen, mutta sitäkin vaarallisempien laukausten kanssa.

Husso otettiin pois maaliltaan, kun peliaikaa oli jäljellä reilut kaksi minuuttia. Jani Lajusella oli jo paikka ratkaista ottelu laittamalla kiekko tyhjään maaliin, mutta kiekko lipui maalipuiden väärältä puolelta ohi.

Viimeisillä sekunneilla käytiin vielä katsomassa videolta HIFK:n maalintekopaikkaa, kun kotijoukkueen pelaajat jo juhlivat kentällä. Tuomion mukaan ei kiekkoa kuitenkaan saatu maaliin asti ennen peliajan loppua, joten kotijoukkueen kultajuhlat olivat valmiit alkamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle