Tappara kamppaili kontrolloidusti finaalipaikan - HIFK:n rynnistys ei riittänyt

LIIGA / Raportti
Tappara nappasi voiton Helsingin IFK:sta edeten finaaleihin.
Kuva © Jarno Hietanen
Äänekkäästi mukana elänyt Hakametsän yleisö sai haluamansa, kun kotijoukkue Tappara varmisti finaalipaikan ottamalla 4−3-voiton Helsingin IFK:sta kolmannen erän tehohetken turvin.

Hallitseva mestari vei välieräsarjan 4−1 ja etenee finaaliin, jossa vastaan tulee joko KalPa tai JYP. Helsinkiläiset taistelivat vastaan selkä seinää vasten, mutta uuden energian löytänyt nippu ei pystynyt rutistamaan tarvittavaa voittoa jatkakseen välieräsarjaa.

Ottelu oli ennen kaikkea vauhdikkaampi ja sisälsi enemmän todellista kamppailua kiekosta kuin aiemmat ottelut. Silti törkyilyt pysyivät poissa vaikka taklauksia jaeltiin kiitettävästi.

Jälleen kerran Tapparan maalivahti Dominik Hrachovina teki miehen työn ja piti maalinsa puhtaana ensimmäisen erän alivoimapommituksen ajan. Muutoin ottelussa ei maalipaikoilla herkuteltu ja maalivahdit pääsivät kohtuullisen helpolla.

Tiukka puolustus, karvauspeli ja muutama loistava yksilösuoritus oli illan ottelun teemana, kun kaksi jättiä otti yhteen viimeisen kerran tälle kaudelle.

− Me odotettiin HIFK:lta, että tulevat kovaa päätyyn ja paljon karvaa, taklaa ja luistelee. Sitä heidän päätypeliään. Pystyttiin hyvin sopeutumaan ja vastaamaan siihen, Tapparan Jussi Tapola totesi.   

− Mieletön taistelu kaksi erää, mutta en tiedä alkoiko ajatus menemään jo liikaa edelle, HIFK:n Antti Törmänen mietti ottelun jälkeen.

Unelma aloitus à la Kuusela

Kotijoukkue Tappara aloitti räväkästi Kristian Kuuselan heittäessä rystyltä ottelun avausmaalin alle kahdessa minuutissa hyökkäyspään aloituksen jälkeen siniviivalta.

Hetki tämän jälkeen tamperelaiset joutuivat perätysten neljän minuutin alivoimalle, kun Henrik Haapala ja Jan-Mikael Järvinen saivat 2+2-minuuttiset korkeasta mailasta. Helsinkiläiset pommittivat Hrachovinaa, joka torjui jokaisen yrityksen.

Tapparalta kahdeksan minuutin alivoimapeli oli vahvaa ja puolustus pysyi tiiviinä sekä liikkuvana katkoen HIFK:n ylivoimapyöritystä. Saatuaan täysviisikon jäälle kotijoukkue rynni hyökkäyspäähän hakien maalipaikkoja tuloksetta.

Vierasjoukkue sai vastahyökkäyksestä pyörityksen Tapparan päähän, ja Lennart Petrellin hyvästä reunaväännöstä Joe Finley pääsi laukomaan maalia kohti, jonka edessä maskia tehnyt Kai Kantola ohjasi kiekon yli Hrachovinan tasoittaen ottelun 1−1:een.

Erän loppua kohden joukkueet hakivat kontrollia viivelähdöillä pyrkien tuomaan jaloilla kiekon omista ylös. Näistä ei kunnon paikkoja avautunut molempien karvatessa hanakasti kiekkoa pois vastustajalta.

Toiseen erään jatkettiin vahvalla taistelulla HIFK:n luodessa painetta ja Tapparan hyökätessä vastaan heti tilaisuuden saadessaan. Kotijoukkue sai ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana hyviäkin pyörityksiä aikaiseksi, mutta laukaukset maalia kohti jäivät vähäsiksi.

− Näissä ratkaisuotteluissa usein toinen erä on vähän haastava, kun jäädään katselemaan ja odottelemaan, Tapola pohti.

Molemmat joukkueet jakelivat taklauksia ja kiekosta kamppailtiin tosissaan tamperelaisten ottaessa peliä hallintaan siirtäen painopistettä hyökkäyspäähän. Tapparan kova paineistus ei tuottanut tulosta kotiyleisön iloksi vaan vieraat saivat aihetta juhlintaan.

Petrell vs. Peltola

Erän loppupuoliskolla kotijoukkueen pyörityksen jälkeen vieraat pääsivät nopeaan hyökkäykseen ja Petrell puski laidasta sisään vetäen ranteella kiekon ohi Hrachovinan hanskakäden puolelta.

− Todella ylpeästi ja isolla sydämmellä painettiin menemään. Oltiin johdossa ja muutama äijä putosi, Törmänen kertasi viitaten Robert Leinon ja Roope Hintzin poistumiseen pukuhuoneeseen kesken erän.

Viimeinen kaksikymmenminuuttinen alkoi sekavasti, ja näytti hetken, ettei kumpikaan saanut kunnon peliä rakennettua, kunnes Tappara puhkaisi HIFK:n puolustuksen Jukka Peltolan purjehtiessa keskikaistaa Teemu Erosen ja Miro Heiskasen välistä napauttaen ottelun tasoihin.

Hetkeä myöhemmin tamperelaiset pyörittävät helsinkiläisten puolustuksen solmuun ja kapteeni Peltola iski kotijoukkueen 3−2-johtoon. Tähän vielä perään IFK:n Juuso Puustinen otti jäähyn koukkaamisesta ja maalivireen päälle saanut Tappara pääsi hakemaan johtomaalia.

− Kopista löydettiin sitä energiaa ja viimeiseen erään laitettiin loput. Voittamisen tahdosta, johtajuudesta ja tuosta joukkueesta se kaikki lähtee, Tapola avasi syitä tehokkaaseen kolmanteen erään.

Ylivoima lähti pyörimään samantien, ja Teemu Nurmi rankaisi vieraita laukomalla kovan kudin ohi Niklas Bäckströmin, joka tässä vaiheessa sai siirtyä penkin päähän Kevin Lankisen luistellessa tilalle.

Kotijoukkueen kahden maalin johtoasema ei lannistanut vieraita vaan helsinkiläiset painoivat sinnikkäästi hyökkäyspäähän hakien paikkoja. Kotijoukkue ei löysännyt yhtään vaan esti HIFK:n yritykset aktiivisella liikkeellä ja tukkimalla maalintekopaikat tehokkaasti.

Erän lopussa HIFK sai tilaisuuden kaventaa, kun kotijoukkueen Alexander Bonsaksen otti jäähyn sutaisemalla kiekon katsomon puolelle. Tällä kertaa vieraat käyttivät tilaisuuden ja kavensivat Petrellin ohjatessa illan toisen maalinsa Erosen laukauksesta.

Viimeiset minuutit IFK haki vimmalla tasoitusmaalia ilman maalivahtia siinä kuitenkaan onnistumatta.

− Pettymys. Häviö tuli rankalla tavalla, mutta taistelu oli kova ja siitä voi olla todella ylpeä. Laitettiin itsemme likoon ja tsempattiin. Voi olla, että näkyi pienenä väsymyksenä viimeisessä erässä, Törmänen päätti.

− Finaaliin pääseminen on palkinto hyvin tehdystä työstä joukkueen lisäksi koko meidän organisaatiolle. Vaatii äärimmäisen kovaa työtä, luonnetta ja paljon pieniä asioita pysyä huipulla, omistaan ylpeä Tapola kiitteli lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Ottelusarjan muut raportit

Kuusela maalasi, HIFK turhautui ja taklasi − Tapparan shakki odottaa mattia

HIFK ja Tappara kohtasivat toisensa neljännen kerran Liigan välierissä. Tapparalla oli mahdollisuus nostaa itsensä voiton päähän finaalipaikasta, ja Kristian Kuuselan johdolla joukkue ottikin sarjassa kolmannen kiinnityksensä.

Kristian Kuusela viimeisteli jo ottelun alussa ottelun avausmaalin. Osuma jäi lopulta myös voittomaaliksi, kun HIFK ei onnistunut tekemään maalia kovasta yrityksestä huolimatta. Jussi Tapola voitti päävalmentajien kaksintaistelussa Antti Törmäsen.

Avauserä alkoi HIFK:n kovalla painostuksella Tappara-päädyssä. Paineen seurauksena myös HIFK:n tähtipelaaja Juhamatti Aaltonen pääsi tinttaamaan kovan laukauksen kohti Dominik Hrachovinan vartioimaa maalia.

Tappara käänsi kiekon hallinnan itselleen erän edetessä, ja Kuusela onnistui kiepsahtamaan helsinkiläisten maalin kulmalle, josta kokeneella hyökkääjällä oli pienestä kulmasta huolimatta helppo työ siirtää kirvesrinnat johtoon.

Edellisottelun huilannut Kevin Lankinen teki paluun HIFK-maalille illan otteluun, vaikka Niklas Bäckström torjui joukkueelle voiton sarjan kolmannessa ottelussa.

Tappara sai erän loppupuolella mahdollisuuden ylivoimalla, mutta tilanne kuivui kasaan lähinnä omien virheiden seurauksena. Myös kotijoukkueen alivoimapeli oli mallikasta.

Toinen erä jatkoi vauhdikasta kiekkoa, vaikkei erikoisia maalipaikkoja erässä nähtykään. Avauserässä tekopaikalle päässeessä Aaltosessa alkoi erän edetessä näkyä lieviä turhautumisen merkkejä. 

Kai Kantola sai erässä kaksiminuuttisen, jota mies itse protestoi voimakkaasti. Maila unohtui Tappara-pelaajan jalkoihin puolivahingossa. HIFK-ikoni Lennart Petrell painoi toisessa erässä hyvän taklauksen hyökkäyspäädyssä. Töötti herätti hieman odottavissa tunnelmissa olleen Nordenskiöldinkadun hallin yleisön.

Pelin fyysinen elementti nosti muutenkin päätään. Tilanteet vietiin loppuun asti, eikä vastustajalle annettu yhtään ylimääräistä tilaa.

Kolmas erä alkoi Tapparan ylivoimalla, kun HIFK-kapteeni Arttu Luttinen otti hyökkäyspään jäähyn aivan toisen erän lopussa. Ylivoima ei tuonut kirvesrinnoille osumia, eikä edes varteenotettavia tekopaikkoja.

Tappara sai kuitenkin nopeasti uuden mahdollisuuden, kun Joe Finley tööttäsi keskialueella kiekotonta Sebastian Repoa. Kaksiminuuttisen aikana vierailijat pääsivät pyörittämään peliä hyvin, mutta maalinteko tuotti edelleen vaikeuksia.

Tappara piti johtoasemassa kiekkoa viisaasti, ja sai ratkaisuillaan yritteliäästi pelanneen HIFK:n näyttämään välillä jopa huonolta. 

HIFK:n yrittäessä viimeisillä minuuteilla vimmatusti tasoitusta pääsivät Tapparan Henrik Haapala ja Jan-Mikael Järvinen kahdella nollaa vastaan -hyökkäykseen. Tilanteesta ei kuitenkaan syntynyt maalia, vaan kiekko lipui niinkin läheltä kuin Lankisen ja maaliviivan välistä tilanteen ulkopuolelle.

Vaikka HIFK otti viimeisellä minuutilla aikalisän ja vyörytti loppuun asti kohti Tappara-maalia, otti tamperelaisryhmä kolmannen kiinnityksensä finaalipaikkaan. Jere Karjalainen napautti loppunumerot 2−0:aan tyhjään verkkoon.

Sarja on ensimmäistä kertaa katkolla Tapparalle keskiviikkona Tampereella.

HIFK löysi jyvän ylivoimalla − Malinen iski kaksi, O'Connor päätti yli kahden vuoden kirouksen

HIFK teki ensimmäisen ylivoimamaalinsa Tapparan verkkoon liki kahteen ja puoleen vuoteen. Ylivoimaosumia tuli lopulta peräti kolme, ja niiden turvin helsinkiläiset ottivat arvokkaan voiton kolmannessa välieräottelussa.

Tapparassakin urallaan pelannut keskushyökkääjä Jarkko Malinen oli illan hahmo, kun HIFK-keskushyökkääjä iski joukkueensa kolmesta maalista kaksi. Helsinkiläisjoukkue onnistui kolme kertaa ylivoimalla − liki viimeisellä mahdollisella hetkellä, ja historian lehtien havistessa.

HIFK otti arvokkaan 3−2-voiton, ja kavensi ottelusarjan tilanteeksi 2−1.

Joukkueet lähtivät ottelun alkuminuuteilla tutkiskelemaan toisiaan, eikä kumpikaan halunnut tehdä virheitä. Corey Elkins joutui koukkaamaan maalin edessä tekopaikassa ollutta Tappara-pelaajaa, ja lähti kaksiminuuttiselle.

HIFK-keskushyökkääjän jäähy kostautui, kun Tapparan Valtteri Kemiläinen pääsi pyssyttämään kiekon ohi kovassa maskissa olleen Niklas Bäckströmin, joka oli tullut illan otteluun Kevin Lankisen tilalle joukkueensa tolppien väliin.

Tappara sai johtomaalista hyvän hengen pelaamiseensa, ja joukkue loikin muutaman hyvän maalipaikan. Paras paikka avautui kaksikolle Aleksi Salonen − Joona Luoto, kun puolustaja Salonen tarjoili kahdella yhtä vastaan hyökkäyksen päätteeksi oman laukausensa päätteeksi Luodolle hyvän irtokiekon. Lempääläläishyökkääjä veti kuitenkin päin HIFK-vahtia.

Kemiläinen otti jäähyn, kun Juhamatti Aaltonen haastoi kolmea Tappara-pelaajaa. Kemiläisen jäähy oli lopulta kohtalokas, kun Aaltonen pääsi tarjoilemaan ylivoimalla kiekon Ryan O'Connorille. Kanadalaispuolustaja kiskaisi kiekon yläkulmaan ohi Dominik Hrachovinan.

Erän loppuhetkillä Joe Finley osoitti kovuuttaan Tapparan Sebastian Repoon erittäin kovan, mutta puhtaan taklauksen muodossa.

Toisen erän alku oli varsin katkonainen, eikä HIFK saanut ylivoimallaankaan tilanteita luotua. Lopulta Oliwer Kaski sai toimitettua kaksi kiekkoa siniviivalta maalille, mutta tulos jäi puuttumaan. 

Tappara siirtyi 2−1-johtoon, kun Otto Rauhala voitti hyökkäyspään aloituksen taaksepäin Revolle, joka niittasi b-pisteen kaarelta kiekon ohi Bäckströmin.

HIFK:n ykkösketjulla oli maalin jälkeisessä vaihdossa kaksi huippupaikkaa, mutta Juuso Puustisen johdolla syntyneet tontit tyrehtyivät liialliseen näppäryyteen.

Helsinkiläisten 2−2-maalin syntyessä Kemiläinen istui jälleen jäähyaitiossa. Malinen oli unohtunut tamperelaispuolustajilta maalille, ja HIFK-hyökkääjä pääsi rokottamaan entistä seuraansa.

Aivan erän lopussa HIFK:lla oli erinomainen paikka siirtyä johtoon, kun Juha Jääskä sai rangaistuslaukauksen. Nuoren hyökkääjän yritys oli kuitenkin helppo nakki Hrachovinalle. Maalivahti oli tilanteessa hyvin mukana, ja Jääskän yritys suuntautui lopulta yli ja ohi maalin.

Tappara pääsi erän alussa ylivoimalle, kun Finleyn maila nousi Teemu Nurmen kasvoihin. Kotijoukkue ei saanut mitään mainittavaa aikaiseksi, mutta sen sijaan Elkins karkasi alivoimalla läpiajoon. 

Maalintekoyritys ei ollut kummoinen, mutta Elkins sai hyvän taistelunsa ansiosta voitettua arvokkaita sekunteja omalle joukkueelleen. HIFK sai myös oman mahdollisuutensa ylivoimalla, kun maalivahti Hrachovina vippasi kiekon pleksin yli.

Malinen teki vierasjoukkueelle upean kuvion päätteeksi 3−2-johtomaalin, kun vähän yli viisi minuuttia oli kolmatta erää jäljellä. Aiemmin paikkoja tuhlaillut Puustinen löysi Malisen Tappara-neliön keskeltä tuloksellisin seurauksin.

Miltei heti maalin jälkimainingeissa Tappara pääsi ylivoimalle, kun Kai Kantola lähti istumaan pikkukakkosta. Tappara ei ylivoimalla maalia onnistunut tekemään. Roope Hintzillä oli mahdollisuus viedä HIFK jo kahden maalin johtoon läpiajosta, mutta tamperelaislähtöinen Hintz luritti kiekon kirvesrintojen maalin tolppaan.

Kristian Kuuselalla oli vielä paikka pyörähtää maalin edessä maalintekoon viimeisellä minuutilla, mutta Bäckström selvitti tilanteen. Aikalisäkään ei auttanut Tapparaa, vaan HIFK kaivoi sarjan avausvoittonsa. 

Sarja jatkuu maanantaina Helsingissä tilanteesta 2−1.

HIFK:n lohtumaalit eivät auttaneet − Tappara tyrmäsi toisen erän näytöksellään

Tappara tyrmäsi HIFK:n välierien toisessa ottelussa. HIFK oli voittanut puolivälierissä kaikki kotiottelunsa TPS:ää vastaan. Torstai-iltana tamperelaiset tekivät murskaavan ryöstöretken Nordenskiöldinkadulle.

Tappara-maalivahti Dominik Hrachovina ohitti Juha Metsolan nollapeliputkiennätyksen pudotuspeleissä. Hrachovinan huippuotteet ja ratkaisuvarmuus siivittivät runkosarjan voittajan ylivoimaiseen voittoon HIFK:sta välierien toisessa ottelussa. Ottelu päättyi lopulta maalein 5−2 Tapparan hyväksi.

Hrachovina sai myös syöttöpisteen joukkueensa kolmanteen osumaan.

Tappara aloitti ottelun terävästi, ja puolustaja Aleksi Salonen pääsikin kokeilemaan Kevin Lankisen kestävyyttä helsinkiläismaalilla. Vaikka Salosen yrityksen Lankinen selvittikin, ei hän voinut enää mitään Joona Luodon tahtomaalille hetkeä myöhemmin.

Lempääläläislähtöinen Luoto puski läpi HIFK-puolustuksen, ja laukoi omasta irtokiekostaan pelin avausmaalin.

Avauserässä nähtiin tilanne, jossa Tapparan Teemu Nurmi koukkasi isäntäjoukkueen Micke-Max Åstenia. Molemmat lähtivät tilanteesta jäähylle, sillä Åsten vauhditti kaatumistaan liikaa − sukeltamisjäähyn arvoisesti.

Tappara siirtyminen ensimmäisessä erässä jo 2−0-johtoon oli lähellä, kun Jere Karjalainen riisti kiekon ja toimitti sen Jan-Mikael Järviselle. Keskushyökkääjän sutimisyritys kilpistyi Lankiseen.

Kirves viuhahti toisessa erässä − HIFK:n bensa loppui täysin

Jani Lajunen lapioi heti erän alussa Tapparan toisen maalin. Kirvesrinnat pääsivät jatkuvasti liian helposti helsinkiläisten kenttäalueelle ja saivat HIFK:n pakotettua tekemään rikkeitä. 

Kohtalokkaaksi punapaidoille koitui Kai Kantolan 2+2-minuuttinen jäähy, jonka aikana vierailijat iskivät kahdesti.

Ensin Henrik Haapala luikerteli vauhdilla läpi koko kentän viimeistellen 3−0-osuman. Helsinkiläispuolustus nukkui tilanteessa pahasti.

Myöskään Tappara neljäs maali ei imartele HIFK:ta, sillä Teemu Nurmi sai siirtää kiekon maalin edestä rauhassa verkon perukoille. Jarkko Malinen pelasi tilanteen löysästi, ja oli erittäin lähellä, ettei hän itse laittanut kiekkoa omaan pömpeliin.

Tappara-puolustaja Otso Rantakari sortui erän lopulla tyhmään taklaukseen, kun hän lanasi Mikael Johanssonin laidan läheisyydessä keskialueella. Tilanteesta tuomittiin 2+10-minuuttinen Rantakarille. Joe Finley tuli antamaan oman muistutuksensa tilanteen jälkeen, mutta ei saanut kovistelustaan seuraamuksia.

Kolmas erä ei ehtinyt vanheta kuin 19 sekuntia, kun pelinumeronsa mukaiseen aikaan numerot jo 5−0:aan iski Veli-Matti Savinainen. Tappara-hyökkääjä purjehti ottelun kaksi ensimmäistä erää varjojen mailla.

Päätöserässä nähtiin myös nujakka, jossa Tapparan Sebastian Repo ja HIFK:n Åsten nuhjasivat keskenään, vaikka linjatuomari oli välissä rauhoittelemassa pukareita. Tilanne käynnistyi Åstenin poikittaisesta mailasta.

Tilanteesta tuomittiin Åstenille 2+2-minuuttinen, kun taas Repo selvisi pikkukakkosella. Åstenin toista kakkosta lähti istumaan ketjukaveri Kantola. Finley nosti päätään fyysisellä puolella, kun puolustaja nahinoi Tappara-vaihtopenkin edustalla.

Finley sai 2+2-minuuttisen, kun taas kiistakumppani Luoto selvisi kakkosella. Kirvesrinnat pääsivät tilanteessa siis ylivoimalle. Maalia tilanteesta ei syntynyt.

HIFK onnistui pesemään kasvojaan päätöserän viimeisellä kymmenminuuttisella, kun Juuso Puustinen ja Åsten iskivät maalin mieheen. Osumat tekivät varmasti hyvää helsinkiläisten itseluottamukselle.

Sarjan kolmas ottelu on edessä Tampereella jo ylihuomenna lauantaina.

Hallitseva mestari hallitsi - Lankinen venyi

Tappara ja HIFK avasivat Liigan välierät vauhdikkaalla ottelulla, jossa maaleilla ei mässäilty. Ottelussa haettiin niin kontrollia kuin tunnetilaakin seuraaviin koitoksiin.

Vielä muutama viikko sitten harva uskoi viime vuoden finalistien kohtaavan välierissä, mutta niin vain Helsingin IFK kampesi mukaan peleihin. Tapparankaan tie välieriin ei ollut helppo, eikä avausottelukaan helsinkiläisiä vastaan muuttanut tilannetta.

− HIFK on äärimmäisen nopea joukkue iskemään vastaan, ja sieltä löytyy taitoa, että meidän piti pitää paketti kasassa niin, että heidän piti tehdä hirveä määrä töitä jokaisen paikan eteen, Jussi Tapola kertasi peliä.

− Vähän tuli Turun ensimmäinen peli mieleen, että ohi meni eikä päästy parhaimmilleen. Meillä oli vaikea saada kone käyntiin, erilainen vastustaja ja boksissa paljon, niin siinähän sitä sitten on. Huonoa kiekollista pelaamista ja vähän jäätiin katselemaan, HIFK:n Antti Törmänen myönsi.

Kontrolli, erikoistilanteiden hassaus ja portinvartijat

Ottelun hallinta oli suurimmalta osalta ajasta kotijoukkue Tapparalla, joka pelasi viisasta peliä muuttaen pelikontrollia tilanteiden mukaan. Tappara pääsi viisi kertaa ylivoimalle, mutta näitä se ei pystynyt hyödyntämään.

− Me saatiin ylivoimia, mutta ei niistä maaleja, niin se erityisesti mittasi meidän kärsivällisyyttä ja sietokykyä, että pystytäänkö jauhamaan sitä omaa peliä, Tapola mietti.

Helsinkiläisten alivoima pelaaminen oli tehokasta ja aktiivista, itseasiassa vierasjoukkueen parasta peliä.

− Liian paljon jäähyjä. Viisi tuommoista vastustajaa vastaan niin se väsyttää ja se sitten näkyy. Alivoimaan olin kuitenkin tyytyväinen, Törmänen tuumasi.

Maalivahdit loistivat omissa päissään koko ottelun. HIFK:n Kevin Lankinen venyi kiekon eteen peräti 27 kertaa, mikä kertoo myös kotijoukkueen hallinnasta, kun Dominik Hrachovina liikahti torjuntaan vain 12 kertaa.

Flipperistä yllätysmaaliin

Avauserään lähdettiin vauhdilla ja kiekko kulki kuin flipperissä pelaajalta toiselle. Keskialueella ei paljon jarruteltu vaan kiekkoa vietiin heti ylös hyökkäyspäähän. Helsinkiläisiltä nähtiin viivelähtöjä muutaman kerran.

Paikkoja tarjoutui molemmille joukkueille useampia, mutta maalivahdit loistivat torjunnoillaan. Erän lopussa Tapparan ylivoimalla ei edes tyhjä maali tuonut avausmaalia, kun Teemu Nurmi kiskaisi sivurautaan.

Peli kulki tasaväkisesti kovaa kiekosta vääntäen. Molemmilta sateli puhtaita taklauksia ja karvauspeli oli reipasta, minkä seurauksena joukkueet saivat aikaiseksi monia nopeita pelinkääntöjä.

Tapparalla oli useita läheltä piti maalitilanteita, joista yksi tuli yli kymmenen minuutin jälkeen, kun Tapparan Jukka Peltola pääsi keskeltä vetämään kiekon kohti HIFK-maalia. Kevin Lankinen sai suljettua kiekon kainaloonsa pyörähtämällä vielä varmuudeksi makuulleen.

Toiseen erään jatkettiin samalla vauhdilla, mutta ensimmäisen erän maltillinen tunnetila muuttui, kun HIFK:n Kai Kantola taklasi kovaa keskialueelle kiekon kanssa vauhdilla tullutta Juhani Jasua.

− Ihan puhdas kova taklaus, mutta sen jälkeen vähän heppoisesti tuli sitten jäähyjä, Törmänen näki tilanteen.

− Näytti siltä, että se oli ihan ok taklaus eikä ollut päähän tarkoitettu. Mies on pystyssä, vaikka aikamoinen kolhu tulikin, Tapola kertoi.

Avausmaalia odoteltiin lähes ottelun puoleen väliin asti. Maali syntyi vaarattoman näköisestä tilanteesta Tapparan peruutellessa omalle alueelle. Otso Rantakari toimitti oman maaliin kulmilta pitkän syötön hyökkäyssiniselle siirtyneelle Sebastian Revolle, jonka kova laukaus upposi ohi Lankisen.

Kova, mutta tulokseton pyöritys

Tapparan maaliin jälkeen HIFK pyrki rakentamaan peliä ja saikin hyviä pyörityksiä aikaiseksi, mutta ajautui Tapparan paineen alla kulmiin ja päätyyn saamatta kiekkoa maalipaikoille.

Viimeisessä erässä kotijoukkue aloitti viisaan kontrollipelin, ja kahdesta ensimmäisestä erästä poiketen ensin sulki omaa siniviivaansa. Loppua kohden jo koko keskialue pyrittiin tukkimaan.

Helsinkiläiset pyrkivät voimakkaasti mukaan peliin, mutta jäähyt rikkoivat pelirytmiä ja tarjosivat tamperelaisille keinot pitää pelihallinta itsellä.

− Maali tuli huonosta vaihdosta meiltä, mutta yhden maalin taka-asemasta on mahdollisuus tasoittaa eikä se kaukana ollut, Törmänen pohti.

Viimeisen kymmenminuuttisen aikana HIFK sai hetkittäin hyvää pyöritystä aikaiseksi, mutta tulosta näistä ei saatu aikaiseksi. Muutamia selkeitä paikkojakaan ei pystytty hyödyntämään.

Lopulta ottelun loppulukemiksi 2−0 viimeisteli Veli-Matti Savinainen tyhjään maaliin helsinkiläisten haettua tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla.

− Pitää parantaa ja löytää oma tyyli takaisin. Kamppailu, luistelu, kiekollinen ja kiekoton duuni, jokainen osa-alue. Torstaina on pakko olla parempi, jos halutaan voittaa, Törmänen päätti.

Otteluvideo