SaiPalle painajaismainen alku kauteen

LIIGA / Raportti
Eero Savilahti oli kentän kuningas.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
KooKoo otti tiukan niskalenkin paikallisvastustajastaan SaiPasta möyhentämällä sen lukemin 1-7 kauden avausottelussa. Vierailijoiden sankariksi nousi Eero Savilahti. Kotijoukkueelle kauden avaus oli pahin mahdollinen ja herätti entistä enemmän kysymyksiä joukkueen iskukyvystä.

Avauserä oli varsin tasaväkinen ja tunnusteleva. Jonatan Tanuksen epäselvää maalitilannetta tarkasteltiin videolta turhauttavan pitkään ja lopulta tilanteesta ei maalia tullut. Viime kaudella yksi SaiPan ongelmista oli kurittomuus ja kurittomalta joukkue vaikutti tänäänkin.

Isännät ottivat jo avauserässä kolme kaksiminuuttista. Jäähyilyn seurauksena kouvolalaiset pääsivät kokoajan paremmin peliin mukaan ja lopulta Mikko Virtanen ohjasi Arttu Pellin laukauksen taidokkaasti ohi Jussi Markkasen.  Kim Strömbergin erän lopulla hyökkäysalueella otetun jäähyn aikana KooKoo sai ylivoimansa pyörimään jo varsin malllikkaasti, mutta Markkanen piti lukemat yhdessä nollassa.

Toisessa erässä monelle SaiPan kannattajalle tuli varmast ikäviä muistoja mieleen viime kaudelta, kun KooKoo rokotti kahdesti SaiPan puolustajien Per Savilahden ja Kasperi Torikan karmivista kiekonmenetyksistä, lisäksi Patrick Bjorkstrand pääsi kurittamaan entistä seuraansa Markkasen kustannuksella.

Eero Savilahden lyötyä lukemat neljään nollaan konkarivahdille riitti ja SaiPan maalille luisteli Frans Tuohimaa. Hieman lohtua kotiyleisölle tarjoili David Goodwin erän lopulla niittaamalla paluukiekon maaliin. Voittomaaliksi jääneen 0-2 osuman niittasi Michael Keränen.

Kunyk hölmöili, Savilahti kuritti

Savilahti aloitti vierailijoiden maaliputken myös päätöserässä, jolloin mies niittasi KooKoon kauden ensimmäisen ylivoimamaalin. Keräsen loistoilta sai kuitenkin karun käänteen, kun isäntien harvoihin väläyttelijöihin lukeutunut Cody Kunyk taklasi hänet rumasti. Ensimmäistä peliään sputnik-paidassa pelannut kanadalainen saanee odottaa seuraavaa otteluaan tovin.

Tilanteesta seuranneella viiden minuutin ylivoimalla vierailijat suorastaan leikittelivät Savilahden osuessa kahdesti. Kyseessä oli miehen ensimmäinen kypärätemppu Liigassa. Savilahden maaliennätys oli ennen tätä kautta yhdeksän osumaa, siihen lienee luvassa parannusta.

Maalivahtien torjuntamääriä tarkasteltaessa on pakko todeta, että mitään yhtä maalia peli ei ollut. Juha Järvenpää pääsi kuitenkin KooKoon maalilla melko helpolla. SaiPan maalivahteja ei puolestaan voi, Bjorkstrandin maalia lukuun ottamatta syyttää.

Tänään myös nähtiin jälleen osoitus siitä, että harjoituspelit eivät paljoa paina, kun aletaan pelata tosipelejä. Niissä KooKoo joutui nimittäin taipumaan SaiPalle kahdesti. Vierailijat onnistuivat laajalla rintamalla, jokainen ketju onnistui maalinteossa. Kotijoukkue tuntui ottavan jopa takapakkia. Harjoituskaudella maalinteko sujui ja puolustuskin tuntui toimivan. Tänään ei SaiPa ei onnistunut luomaan juurikaan kunnon maalipaikkoja.

Jokainen varmasti ymmärtää, että SaiPa pystyy nähtyä parempaan. Viime kaudella seuraa hiertäneet ongelmakohdat nostivat kuitenkin jälleen päätään, joten paljon pitää tapahtua, jos SaiPa aikoo nousta tästä nopeasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo