SaiPa viime hetken kirillä voittoon, Jukureille vain piste mukaan

LIIGA / Raportti
Kaksonen nousi ottelun ratkaisijaksi.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
Jukurit saapui Lappeenrantaan metsästämään Liiga-uransa ensimmäistä voittoa SaiPasta. Ottelu pysyi päätöserään saakka maalittomana, mikä oli pelin kuvaan peilaten melko oikeutettu tilasto. Halloween-teemalle ominaiseen hyytävyyteen ylsi lähinnä viimeistelyn heikkous.

Vähämaalisuus ei aina tarkoita ottelun olleen viihdearvoltaan heikko, mutta illan kohtaamisessa laadukkaita tekopaikkoja ei tungokseksi asti muodostunut. Keskiöön nousi paremminkin herhiläismäinen karvauspeli puolin ja toisin. Tila rakentaa peliä oli vähissä.

─ [Tällaisissa peleissä] perusasioiden on mentävä todella hyvin. On tärkeää olla valmiina kamppailemaan ja ymmärtää, että välillä pitää pelata aika yksinkertaisesti, totesi ottelun hengestä SaiPan Topi Nättinen.

Pelin avauserässä Jukurit oli kaukalossa olleista joukkueista energisempi, eikä kotijoukkue saanut lauottua kohti Sami Rajaniemen vartioimaa jukurimaalia kuin kerran. Kesällä Jukureista SaiPaan siirtynyt Nättinen tiesi mainiosti vieraiden lähtötilanteen raadollisuuden.

─ Tiedettiin, ettei kaverilla ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla kovaa päälle. Siltikään emme olleet valmiita. Ei saisi luulla yhtään mitään, vaikka pelejä onkin voitettu.

Maaleja saatiin odottaa aina päätöserään saakka. Erän alkupuolella Teemu Tallberg runnoi itsensä halki koko SaiPa-viisikon. Syöttö takatolpalle päätyi ensin Zach Budishin lapaan, jonka laukauksen reboundin siivosi sisään Henrik Koivisto.

Viime minuutin käänne

Ottelun viime minuutilla SaiPa sai hakemansa tasoituksen, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä ruhtinaalliset 1,9 sekuntia. Ville Kohon hyökkäyspään aloitusvoitosta kiekko löysi tiensä Kalle Maalahden lapaan, joka haki itselleen tilaa ja laukoi pelivälineen vasempaan yläkulmaan.

Ottelu venyi aina voittomaalikilpailuun saakka, jossa isäntien Elmeri Kaksonen oli ainoa onnistuja. Voitto oli SaiPalle peräti kahdeksas viimeiseen yhdeksään otteluun. Kahden pisteen potista huolimatta SaiPa-käskijä Tero Lehterä oli ottelun jälkeen kallella kypärin ja sortui jopa pieneen itseruoskintaan.

─ Kaksi pistettä on miltei ainoa, mikä tässä lämmittää. Kiekollinen pelimme oli luokatonta tänään, ja meidän on pakko saada siihen muutos. Valmentajan pitää tehdä työnsä paremmin, Lehterä lausui.

Vierasjoukkueen päävalmentaja Risto Dufva luonnehti omiensa otteita tappiosta huolimatta myönteisemmin.

─ Pelattiin erinomainen vieraspeli, tosi tyytyväinen olen pelin kulkuun. SaiPan tarjoama haaste tiedettiin kovaksi. Tietenkin harmittaa tuollainen loppu varsinaisella peliajalla, mutta tänään meille oli määrätty tällainen tie, Dufva totesi.

"Kätevä kikka" vihellettiin pois

Jatkoajan alkajaisiksi nähtiin puhuttanut tilanne, jossa kotijoukkueelle tuomittiin rangaistus väärästä vaihdosta. Otteluvalvoja Risto Porkka tuki voimakkaasti tuomarien ratkaisua.

─ Vaihtoalue on puolitoista metriä, ja tuossa varastettiin varmaan kymmenkunta metriä. SaiPan etu tilanteessa oli merkittävä.

Tilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että kumpikin päävalmentaja hyväksyi tuomariston näkemyksen mukisematta. Dufva ei käteväksi kikaksi luonnehtimaansa tilannetta pelin tuoksinassa edes huomannut, ja Lehteräkin myönsi lopulta vaihdon menneen nelisen metriä pitkäksi.

─ Olin vielä kierompi, kuin ihmiset väittävät, Lehterä päätti itseironisesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo