Draamaa ja rytinää Raumalla - Lukko jumbofinaalin voittoon

LIIGA / Raportti
Lauri Tukonen pääsi tuulettamaan kotiyleisön edessä kahdesti.
Kahden häntäpään joukkueen kamppailu voitosta muodostui jännitysnäytelmäksi siinä määrin, että käsikirjoitus upposi kyynisempäänkin kansanosaan.

Ensin Ossi-Petteri Grönholm ajoi selästä Heikki Liedeksen levyksi laitaan kaksi ja puoli minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä ja kuittasi 2+10-minuutin rangaistuksen. Viimeisellä minuutilla KooKoo sössi itsensä vielä kahden miehen alivoimalle väärän vaihdon vuoksi. Tässä vaiheessa olisi heikompiluonteinen voinut kuvitella, että kirin mahdollisuus oli menetetty.

Mitä vielä.

Profiilihyökkääjän rooliin hankittu ja toistaiseksi vaisuin tehoin esiintynyt Terry Broadhurst porhalsi alivoimalla aikalisänsä kolmannen erän viimeisillä hetkillä käyttäneen Lukon puolustuksen läpi ja häntä rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti vain sekunti ennen kolmannen erän päättymistä. Yhdysvaltalainen luikerteli ja upotti jo puoliksi Kaapo Kähkösen suojuksiin jääneen kiekon sisään. KooKoo venyi lähes mahdottoman paikan edessä jatkoajalle.

− Kun kolmella viittä vastaan pelaat niin todennäköisyys, että teet tasoitusmaalin ei ole kauhean korkea, KooKoon pääkäskijä Petri Mattila päivitteli.

− Broadhurstilta tietysti järkyttävän kova yksilösuoritus. Järkyttävän kova halu ja vimma mennä.

Jos KooKoon leirissä ilakoitiin tasoitusmaalia hurjalla sykkeellä niin isäntien puolella se herätti hieman hillitympiä tunteita. Mitä ajatuksia kävi mielessä tuomarin tuomion nähdessä?

− Tyyliin, että voiko olla totta, Lukon päävalmentaja Juha Vuori naureskeli vapautuneesti.

− Sen verran on alkukauteen sattunut ja tapahtunut meidän suuntaan, että toivon jossain vaiheessa alkaa näkymään toiseen suuntaan.

Lukko jatkoi ylivoimapeliä takaiskusta huolimatta jatkoajalla ja niittasi ottelulle päätöksen varsin nopeasti. Lauri Tukonen tuplasi illan maalisaldonsa ja pelasti lisäpisteen isännille.

− Hienon maalin jätkät teki jatkoajalla. Itsensä uudelleen kasaaminen oli hienoa.

Vaikka ottelusta irtosi kaksi pistettä ja Lukko nousi pois sarjan viimeiseltä sijalta niin huolestuneisuutta aisti Vuoresta silti. Pelaaminen menee liikaa pakottamiseksi ja selkäytimestä tulee tällä hetkellä harva asia, varsinkin maalinteko.

− Rehellisesti sanottuna, ei tuo rennon näköistä pelaamista ole. Pari kertaa kiekko oli maaliviivalla ja ei siitä saatu sisään. Se on aika työn alla, että se rento maalinteko sieltä tulee.

Odotettuja vahvistuksia ja verkkoja vesillä

Kesken ottelun kantautui valtameren takaa tieto, että Aleksi Saarela tippui pois NHL-seura Carolina Hurricanesin harjoitusleiriltä. Hän liittyy mukaan Lukon joukkueeseen aikaisemman suunnitelman mukaisesti. Hän voi olla ratkaisu Lukkoa vaivaavaan maalinteko-ongelmaan.

− "Allu" on iso pala alkuperäistä suunnitelmaa. Sanotaan, että yksi pelaaja ei joukkuetta tee, mutta hän on ollut meidän alkuperäisissä suunnitelmissa, Vuori näki.

Hyvin suurella todennäköisyydellä Saarela ei pelaa lauantaina Porin Ässiä vastaan.

Vaikka Samu Perhonen pelasi KooKoon maalilla tänään mallikkaasti niin Kouvolassa on tarvetta uudelle maalivahdille. KooKoo myös aktiivisesti etsii itselleen uutta veräjänvartijaa.

− Me etsitään maalivahtia, joka on meille riittävän hyvä ja kun sellainen löytyy niin katsotaan, että mitä tehdään, Mattila paljasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo