KalPa taisteli tappiolta voittoon − Lyytinen namutteli neljä tehopistettä

LIIGA / Raportti
Joonas Lyytinen: illan hahmo.
Kuva © Timo Savela
Raumalla vieraillut KalPa taisteli tappioasemasta voittoon ja nappasi runkosarjan kolmannen sijan. Joukkueen taitopuolustaja Lyytinen teki yhden ja alusti maaleista kolme, ja ottelu päättyi lopulta jatkoajalla kuopiolaisten voittoon.

KalPa ei säikähtänyt Lukon sähäkkää alkua runkosarjan päätöskamppailussa Raumalla. Lukko oli ottelun alkupuolella terävänä ja johti ottelua kolmeen otteeseen kahdella maalilla, mutta joutui lopulta taipumaan sitkeälle KalPalle jatkoajalla. KalPa iski kolme maaleistaan ylivoimapelissä.

Sami Lähteenmäki ja Atte Mäkinen tarjoilivat runkosarjan "mitalisijoja" tavoitelleelle KalPalle shokkihoitoa ensimmäisen erän maalillaan. Alexander Ruuttu iski Jaakko Rissasen komeasta tarjoilusta ylivoimalla kavennuksen 1-2:een, mutta Ville Vahalahden rankkari nosti Lukon toiveita mielihyvävoitosta uudemman kerran.

Toisen erän lopulla Janne Keränen kavensi 3-2:een KalPan illan toisella ylivoimamaalilla. Kolmas ylivoimamaali oli puolestaan 3−4-kavennus saman herran toimesta kolmannen erän puolivälin tiimoilla.

Alle kuusi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä KalPa tuli tasoihin Joonas Lyytisen maalilla. Lyytinen oli illan hahmoista pitelemättömin, sillä puolustaja täydensi saldonsa neljään tehopisteeseen syöttömällä Miikka Pitkäsen tekemän ratkaisun jatkoajalla.

Kaapo Kähkönen torjui ottelussa peräti 42 kertaa vieraiden Denis Godlan selvitessä 19 torjunnalla. Lukon pettymysten sävyttämä kausi päättyy näin runkosarjan 12. sijaan ja karsiutumiseen pudotuspeleistä. KalPa jatkaa puolivälieriin Lahden Pelicansia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo