Jukurit synkensi raumalaisten illan − 17-vuotias Lassi Lehtinen debytoi

LIIGA / Raportti
Jukurit oli illan ottelussa raumalaisia parempi monella osa-alueella.
Kuva © Petri Lyytikäinen www.pietusphoto.fi
Rauman Lukon vaikeudet jatkuivat lauantai-iltana, kun Jukurit haki selkeän 7−1-vierasvoiton Äijänsuolta.

Jukureiden vierasreissu Raumalle sujui onnistuneesti, kun Risto Dufvan suojatit kurittivat Lukkoa. Kotijoukkueen peli oli kokonaisuudessaan vaikeaa, eikä tilannetta helpottanut toisen erän alku, jolloin Jukurit tekaisi kolme maalia alle minuuttiin.

Lukon maalille vaihdettiin 17-vuotias Lassi Lehtinen, joka oli pelannut jo aiemmin samana päivänä A-nuorten liigaottelussa. Yllättävän hyvin päivän toisessa ottelussaan pelannut lupaus ei venynyt tällä kertaa nollapeliin, kun raumalaispuolustuksestakaan ei löytynyt apuja nuorukaiselle.

Eilen Pelicansin voittaneen Lukon ottelun alku ei ollut varmastikaan mieluinen. Vierailijat viimeistelivät kuuteen minuuttiin kaksi maalia, kun epävarmasti maalillaan pelannut Kaapo Kähkönen joutui antautumaan Miika Roineelle ja Teemu Henritiukselle.

Kähkönen ei saanut apuja puolustukselta, joka ei onnistunut siivoamaan irtokiekkoja pois maalinedustalta. Raumalaisten hyökkäyspeli ei jättänyt jälkipolville suuremmin kerrottavaa, kun ylivoiman rauhoittaminenkin tuotti vaikeuksia kotijoukkueelle.

Jukurit tykitti Kähkösen vaihtoon, Niemelä osui Lukolle

Toisen erän alkuun Jukurit viimeisteli puolestaan kolme nopeaa maalia, kun Teemu Tallberg, Zach Budish ja helposti Kähkösen ohittanut Topi Nättinen onnistuivat maalinteossa.

Tämä riitti Kähköselle, joka luisteli vaihtoaitioon. Maalille luisteli nuori maalivahti Lehtinen.

Lukko-päävalmentaja Juha Vuoren aikalisäkään ei tuottanut toivottua tulosta, kun mikkeliläiset luistelivat kerta toisensa jälkeen ylivoimahyökkäyksiin. Erän loppupuolella myös Lehtinen joutui antautumaan, kun Nättinen kihautti illan toisen osumansa raumalaispuolustuksen jäädessä jälleen pahasti katsovaksi osapuoleksi.

Kolmas erä oli melko paljon pelaillua, kun Jukurit yritti pitää maalivahti Sami Rajaniemen nollapelin elossa. Kotijoukkue pääsi kokeilemaan pariinkin otteeseen ylivoimalla, mutta molempina kertoina se jäi hyvin mielikuvituksettomaksi.

Lukko onnistui kertaalleen maalinteossa, kun Joonas Niemelä onnistui Aaron Gagnonin esityöstä. Vierailijat eivät jättäneet viimeistä osumaa kotijoukkueelle, kun Turo Asplund synkensi Lukon iltaa entisestään maalinedustalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo