Puustinen laittoi hyrskyn myrskyn − HIFK kauden ensimmäiseen voittoon KooKoosta

LIIGA / Raportti
Puustinen teki voittomaalikilpailussa kaksi osumaa.
KooKoo ja HIFK pelasivat jälleen tiukan kamppailun pitkän kaavan kautta. Helsinkiläiset poistuivat ottelusta ensimmäistä kertaa voittajina erinomaisen loppukirin ansiosta.

Ei kahta ilman kolmatta. Varsinainen peliaika ei ollut lauantainakaan tarpeeksi KooKoolle ja HIFK:lle, sillä ratkaisua jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta.

Tällä kertaa kaksi pistettä jäi kuitenkin helsinkiläisten taskuun, sillä HIFK:n Juuso Puustinen löi neljännelle parille venyneessä voittomaalikilpailussa kiekon kahdesti Leland Irvingin selän taakse.

Kaksi ensimmäistä erää kamppailu vaikutti edeltäjiensä kloonilta: maaleja nähtiin vain vähän, HIFK ei tehnyt paikoistaan ja maalivahdit pysyivät vahvoina. Kolmannen erän alku kuitenkin pelasti vierailijoiden illan.

Myös ottelun avauserä oli viimeistä minuuttia lukuun ottamatta HIFK:n. Joukkue ylitti ketterästi keskialueen ja pääsi rynnimään KooKoon maalille. Vierailijat olivat kuitenkin jälleen tehottomia, sillä ylivoimakaan ei tuottanut tulosta.

Erän loppuhetkillä oli KooKoon vuoro osoittaa jälleen vaarallisuutensa. Kai Kantola pääsi viimeisellä minuutilla läpi ja löi oman irtokiekkonsa tylysti vähälle työlle jääneen Kevin Lankisen ohi.

Taistelua kalkkiviivoille asti

Altavastaajana olleet isännät palasivat erätauolta kovalla sykkeellä. Kouvolalaiset pääsivät hyökkäämään vierailijoiden maalille avauserää paremmin, mutta HIFK:n pelin solmuun saivat etenkin kotijoukkueen puolustuspeli ja Irvingin huippukopit.

Helsinkiläisten sähäkät ja vaaralliset paikat jäivät vähiin. Joukkue sai lisää jobinpostia, kun puolustaja Matt Generous loukkaantui taklaustilanteessa. Vierailijat eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan pistivät isompaa vaihdetta silmään.

HIFK tuli ensin tasoihin Mikael Johanssonin maalilla. Joukkue siirtyi vain minuutin kuluttua johtoon, kun Roope Hintz otti haltuunsa Juhamatti Aaltosen epäonnistuneen syötön ja vei pelin jo 2−1:een.

Vierailijat näyttivät jo ratkaisseen ottelun aktiivisen vastahyökkäyspelinsä ansiosta, mutta toisin kävi. KooKoon Terry Broadhurst sai Kantolalta kiekon ja veivasi kamppailun tasoihin.

Isännät saivat kolmannen erän lopussa yrittää voittomaalia ylivoimalla peräti kahdesti, mutta Lankinen torjui kaikki yritykset. Maalivahtia tuurasi myös ruotsalaispuolustaja Daniel Grillfors, joka pelasti joukkueensa lähes varmalta takaiskulta.

Ottelu venyi jälleen varsinaisen peliajan yli. Ratkaisu saatiin vasta voittomaalikilpailussa, jossa Juuso Puustinen nakutti kaksi maalia HIFK:lle. Tällä kertaa kahden pisteen potti matkasi siis Helsinkiin maalein 2-3. 

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo