Ässät kiinni kotietuun - Juha Järvenpää poltti päreensä viimeisellä sekunnilla

LIIGA / Raportti
Juha Järvenpään hermot olivat kireällä ottelun loppuhetkillä.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
KooKoo kohtasi tiistai-iltana Ässät pahasti vajaamiehisenä. Porilaisittain ottelussa oli vielä panosta, sillä Ässien tähtäimessä on kotietu pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Ottelun lopussa tapahtui kummia, kun Juha Järvenpää pirstoi mailansa vierailijoiden tehtyä viimeisellä sekunnilla maalin.

Tiistai-illan vääntö alkoi KooKoon kannalta tuloksellisesti hienosti, mutta pelillisesti heikommin. Peliä oli kulunut vain reilu kaksi minuuttia, kun Tomi Leivo pääsi ohjaamaan kiekon ohi Andreas Bernardin.

Muuten avauserä olikin vieraiden: Bernard keräsi Ässien maalilla ainoastaan kolme torjuntaa koko erän aikana, kun toisessa päädyssä Juha Järvenpää ehti kiekon tielle 16 kertaa. Porilaisten hyvä alku huipentui lopulta Maksim Matushkinin tekemään tasoitusmaaliin.

Toiseen erään tuli väkevämpi KooKoo, mutta heti erän alkuun tuomittu rangaistuslaukaus latisti hieman kotijoukkueen tunnelmaa. Ville Järvinen koukki Sakari Salmista rangaistuksen arvoisesti, mutta Salminen ei kuitenkaan saanut vietyä porilaisia johtoon. Päinvastoin seuraavasta maalista vastasi kotijoukkue Malte Strömwallin onnistuessa aivan ylivoiman loppuhetkillä.

Puolustajien pistepörssin kärkeen tiistai-iltana siirtynyt Matushkin oli jälleen mukana Ässien kahdessa seuraavassa maalissa, kun hän ensin löysi hyvin Matti Lambergin, joka viimeisteli porilaisten tasoitusmaalin. Kolmannessa erässä Matushkin pääsi vielä itse siirtämään vierailijat 3−2-johtoon.

Järvenpään pinna paloi päätöserässä

Aivan ottelun loppuhetkillä alkoi kunnolla tapahtua. Ensin KooKoo otti maalivahdin pois, jolloin Antoine Laganière ja Niklas Appelgren syöttelivät kiekon tyhjään maaliin kahdeksan sekuntia ennen loppua. Kotijoukkue otti Järvenpään takaisin maalille tilanteen jälkeen, ja muutama sekunti ennen ottelun päättymistä Ässät sai vielä aloituksen KooKoon päätyyn.

Matti Kuparinen otti aloitusvoiton, ja Salminen heitti kiekon verkkoon viimeisellä sekunnilla. Tästä Järvenpää suivaantui, hakkasi mailansa säpäleiksi ylärimaan ja viskasi osat katsomoon. Tempauksesta tuomittiin 5+20 minuuttia mailan heittämisestä, ja vielä 10 minuutin käytösrangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä. Maila ei onneksi lentäessään osunut katsojiin, vaan muutama poika pääsi keräämään osat talteen kotiin vietäviksi.

Voitollaan Ässät nousi kahdeksanneksi, ja Lukon hävitessä jatkoajalla Jukureille porilaiset ottivat kiinnityksen kotietuun pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo