BOS - BUF 0.00
CHI - SJS 2.00
WPG - TBL 2.00
VAN - EDM 5.00

KalPan huima nousu päätöserässä riitti voittoon ja puolivälieräsarjan tasoittamiseen Tapparaa vastaan

LIIGA / Raportti
KalPan sinnikäs taistelu palkittiin perjantaina.
Kuva © Saana Hakala
Tappara johti ottelua kahdella maalilla vielä kolmannen erän alussa, mutta KalPa nousi lopulta rinnalle ja ohi.

Tapparan ja KalPan välisen puolivälieräsarjan toinen osaottelu pelattiin perjantaina Kuopiossa. Ottelu alkoi räväkästi, kun KalPan Kai Kantola taklasi rajusti Tapparan Mikko Lehtosta ja sai tuomaristolta 2+10 minuutin jäähyn selästä taklaamisesta. 

Erikoistilanteista huolimatta maalittomaksi jääneen avauserän jälkeen toisessa erässä alkoi tapahtua, kun Tapparan slovakkitähti Tomas Záborský siirsi vierailijat johtoon maalin edustalta.

Tamperelaisjoukkue ei kuitenkaan kauaa johtoasemassa viihtynyt, sillä muutama minuutti Záborskýn maalin jälkeen isäntien Janne Tavi laukoi tasoitusmaalin ylivoimalla Mikko Nuutisen hyvästä tarjoilusta.

Maalitehtailu jatkui erän puolen välin tienoilla, kun Henrik Haapala ja Jere Karjalainen siirsivät Tapparan uudelleen johtoon kauniin kuvion päätteeksi. Tilannetta edelsi KalPan harhasyöttö omalla alueella.

Haapalan maalin myötä Tappara sai vahvan otteen pelistä, jonka seurauksena KalPan Kantola osoitettiin ottelussa jo toisen kerran jäähypenkille. Tällä kertaa Tappara ei jättänyt ylivoimatilannettaan hyödyntämättä, kun kapteeni Jukka Peltola laukoi kiekon yläkulmaan Haapalan hienosta esityöstä.

Konnasta sankariksi

Kolmannessa erässä Tappara näytti jo laskettelevan ottelusarjan toiseen voittoonsa, mutta toisin kävi. Päätöserä ehti edetä puoliväliin saakka, kun KalPan Alexander Ruuttu nosti alivoimamaalillaan isännät takaisin mukaan taisteluun.

Maalin jälkeen nähtiin ottelun käännekohdaksi muodostunut tilanne, kun Haapala tökkäsi ohiluistellutta Santeri Lukkaa keskivartalon alueelle. Haapala sai tilanteesta pelirangaistuksen kampituksesta, joka kostautui, kun Tavi teki jo illan toisen ylivoimamaalinsa ja toi KalPan jälleen tasoihin.

Pian KalPan tasoitusmaalin jälkeen myös vierailijoille tarjottiin ylivoimaa, mutta hallitsevan mestarin yritykset jäivät torsoiksi. Sen sijaan KalPa siirtyi yhä vahvemmin kuskin paikalle.

Sinnikäs ja yritteliäs pelaaminen palkittiin lopulta vain reilu minuutti ennen loppua, kun ottelun alussa kyseenalaisella taklauksellaan huomiota herättänyt Kantola siirsi kiekon tolpan juuresta verkkoon ja nousi konnasta sankariksi. Näin ollen KalPa vei ottelun nimiinsä luvuin 4-3 ja tasoitti ottelusarjan voitot lukemiin 1-1.

Tasainen ottelusarja jatkuu heti lauantaina Tampereella, kun kiekko tippuu Hakametsässä jäähän klo 17.00.

» Lähetä palautetta toimitukselle