HIFK päätti Kärppien kevätkauden pisteputken suvereenisti

LIIGA / Raportti
HIFK palautti Kärpät maan pinnalle tylyllä tavalla.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Pisteet olivat Raksilan lauantaissa vieraille huomattavasti tärkeämpiä, ja se totisesti myös näkyi. Loppuunmyyty Raksila joutui pettymään pahemman kerran.

Kärppien ja HIFK:n kohtaamista seuratessa ei jäänyt epäselvyyttä siitä, kumpi tarvitsee ottelusta jaossa olevia pisteitä. Kärpät on jo varmistanut runkosarjan voiton, joten pudotuspeliasetelman osalta kotijoukkueella ei ollut panosta illan ottelussa.

Muutamia Kärppien väläytyksiä lukuunottamatta ottelu oli kokonaan HIFK:n hallussa.

Tämä tuskin ilahdutti pitkästä aikaa täynnä olevaa Raksilaa, joka ei kuluvalla kaudella ole kovin usein joutunut lähtemään pettyneenä kotiin. Kotijoukkueen pelaaminen ei ollut kauttaaltaan huonoa, mutta etenkin kaksinkamppailutilanteissa se oli käytännössä joka kerralla kakkonen.

HIFK jatkoi siitä, mihin perjantaina jäi

HIFK aloitti ottelun juuri sillä intensiteetillä, jolla se sai perjantaina iskettyä itsensä kahden maalin tappioasemasta lopulta jatkoaikavoittoon. Vaarallisia tilanteita syntyi kärppämaalilla jo ensi minuuteista lähtien.

Vierasjoukkueen hyökkäykset kohti kärppämaalia johtivat ensimmäisen erän aikana Kärppien kannalta huolestuttavaan tilanteeseen, sillä vahtivuorossa ollut Veini Vehviläinen jäi saamansa tällin jälkeen hetkeksi jään pintaan. Vehviläinen pystyi kuitenkin jatkamaan pelaamista hetkisen kuluttua.

Aloituserän hallinta oli aavistuksen vierasjoukkueella, mutta vaarallisia tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Kärppien Vehviläinen ja HIFK:n Kevin Lankinen pelasivat kuitenkin varmasti, eikä osumia nähty ensimmäisen kaksikymppisen aikana.

Yksi maali, kaksi videotarkistusta

Vaikka Kärpät alkoi vähitellen päästä ottelun vauhtiin mukaan toisessa erässä, avausmaali meni kuitenkin Jarkko Malisen toimesta vieraiden nimiin. Maalitilanne tarkistettiin videolta, sillä maali kaatui eteenpäin maalin takana tapahtuvan kamppailutilanteen johdosta.

Tilanne tuomittiin lopulta maaliksi, jonka jälkeen Kärppien päävalmentaja Mikko Manner haastoi maalitilanteen. Tuomio kuitenkin pysyi tämän jälkeen samana, joten vierasjoukkue otti johtoaseman ottelun puolivälin tienoilla.

Avausmaalin jälkeinen ylivoima sai Kärpät heräämään, tosin kotijoukkueen maalia ei vieläkään nähty. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä HIFK osui toistamiseen toisen erän loppuminuuteilla. Tällä kertaa onnistujana oli ensimmäisen maalin syöttänyt Teemu Tallberg.

Komean pisteputken päätös

Ottelu kääntyi lopullisesti vieraille heti kolmannen erän alkuminuutin aikana, kun Erik Thorell iski vierasjoukkueen toisen erän loppupuolella saadun ylivoiman turvin joukkueen 0-3-johtoasemaan. 

Pieni lohtu kotiyleisölle tuli Kärppien Miika Koiviston kaventaessa kolmannen erän alkupuoliskolla. Ilo jäi tälläkin kertaa varsin lyhyeksi, sillä HIFK:n Thorell iski vieraiden neljännen maalin alle minuuti Koiviston osumasta.

Ottelussa nähtiin vielä kolmas videotarkistus, kun Kärppien Jani Hakanpää ujutti kiekon maaliin ylivoimalla ottelun viimeisen viisiminuuttisen aikana. Maali hylättiin maalivahdin häirinnän takia.

Kärppien Vehviläinen otettiin pois maalilta ottelun loppuminuuteilla, mutta kotijoukkue ei kovasta pyörityksestään huoloimatta osunut enää vieraiden maaliin. Tämän myötä Kärppien 20 ottelun pisteputki näki päätöksensä HIFK:n voittaessa ottelun lukemin 1-4.

Juttua muokattu 4.3.18: Korjattu HIFK:n neljäs maalintekijä

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo