HIFK hävisi kahden maalin johdostaan huolimatta – Kärpät ei tehnyt yhtään maalia tasakentällisin

LIIGA / Raportti
Kärppien ja HIFK:n välisissä peleissä on usein tiukkoja taisteluita.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Sarjakärjessä porskuttava Oulun Kärpät jatkoi voittoputkeaan voittamalla Helsingin IFK:n voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 3–2. Kärppien ylivoimapeli tuotti kaksi maalia, lopulta Ville Leskinen teki teki kymmenentenä laukojana voittomaalikilpailun ainoan maalin.

Ennen ottelua molemmat joukkueet asettuivat siniviivalle. Kärppien kultakypärä ja Liigan pistepörssiä johtava Julius Junttila palkittiin Liigan kuukauden pelaajana. Junttila on tehnyt 24 ottelussa jo 30 pistettä. Junttilan kausi on ollut ilmiömäinen, sillä hän on enää neljän pisteen päässä Liigan yhden kauden piste-ennätyksestään.

Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin ja ensimmäisten minuuttien aikana molemmille joukkueille syntyi useita maalitilanteita. HIFK onnistui vajaan neljän minuutin kohdalla tekemään ottelun avausmaalin, kun se sai kiekon Veini Vehviläisen hanskan kautta Kärppien maaliin.

HIFK oli päästä ennen erän puoliväliä jo kahden maalin etumatkalle, mutta Joonas Rask ei onnistunut maalintekopaikastaan. Pian kuitenkin HIFK laukoi kiekon maalin ja näin ollen vajaan yhdeksän minuutin kohdalla kotijoukkue Kärpät oli jo kahden maalin takamatkalla. HIFK:n molemmat maalit teki harvoin maali- ja pistetilastoissa näkyvä 22-vuotias porilaislähtöinen puolustaja Oliwer Kaski.

Kärppien onnistui kuitenkin kaventaa, kun ensimmäisen erän lopussa ylivoimalla puolustaja Miika Koivisto kavensi ottelun 1–2:een. Kauden kuudennen maalinsa tehtaillut Koivisto sivuaa lukemallaan omaa Liigan yhden kauden maaliennätystään.

Kärppien puolustuspaketti hajosi jatkuvasti ensimmäisessä erässä ja pirteästi pelannut HIFK sai useita tilaisuuksia maalintekoon.

– HIFK oli loistava alussa, ja me olimme ihan jaloissa. Fyysisyys ja työmäärä olivat HIFK:lla ensimmäisessä erässä suuria, sen takia me olimme pulassa, kun itse olimme hieman hitaalla jalalla alussa, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner sanaili ottelun jälkeen.

HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin oli samoilla linjoilla.

– Meillä oli erinomainen valmius ottelun alussa. Vastassa oli kärkijoukkue, kiitokset joukkueelle sitoutumisesta ja valmiudesta, mikä meillä oli ensimmäisessä erässä, Selin kertoi.

Toisessa erässä ottelu tasaantui eikä maaleja nähty.

– Toisessa erässä meiltä hävisi paras terä, toki Kärpät paransi omaa pelaamistaan, Selin totesi.

Tyrväinen jäähyili – Kärppien ylivoima teki tuhojaan

HIFK sai pitää johtoasemaansa lähes 40 minuutin ajan. Kolmannessa erässä Lasse Kukkonen sai Juhani Tyrväisen poikittaista mailaa niskan alueelle ja Kärpät pääsi pian oman jäähynsä loputtua ylivoimalle. Kärpät teki illan toisen ylivoimamaalinsa, kun Mikael Ruohomaan rannelaukaus tasoitti ottelun 2–2:een.

Tyrväinen ei kauan ehtinyt jäähynsä jälkeen jäällä viihtyä, kun hän noin 51 minuutin kohdalla taklasi Kärppien maalin takana Kukkosta kyynärpäällä päähän. Tyrväinen sai tästä tempustaan 2+10 minuutin jäähyn.

– Kolmas erä oli meiltä käytännössä kolmella kentällisellä pelaamista, taistelua ja selviytymistä, Selin selvitti ottelun jälkeen.

Jatkoajalla kummallakin joukkueella oli uskomaton määrä maalipaikkoja, muun muassa HIFK:n molemmat maalit syöttänyt Juha-Pekka Haataja ja Kärppien Miska Humaloja pääsivät yksin läpi, mutta maaleja ei tehty. Harvemmin Liigassa on nähty sellaista jatkoaikaa, missä on ollut noin paljon maalipaikkoja.

Voittomaalikilpailussa ensimmäiset yhdeksän laukojaa eivät saaneet maalia aikaiseksi, mutta lopulta Kärppien Ville Leskinen onnistui.

Kärpät ei ole jäänyt tällä kaudella kotikaukalon 12 ottelussaan Raksilassa kertaakaan ilman pisteitä. Kotivoittojen putki on nyt 11 ottelun mittainen. Voitot eivät ole silti tulleet helposti.

– Meille tulee uusia tilanteita. Ollaan nyt sarjakärjessä ja pitää osata valmistautua pelaamaan ja pysymään siellä kärjessä. Vastustajat panevat aina parastaan sarjakärkeä vastaan, Manner päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo