Mäenalanen pelasti jälleen Kärpät - Jukurien tappioputki sai jatkoa

LIIGA / Raportti
Suikkanen sanoo vaihtoaitiossa välillä muutakin kuin c'mon.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Oulun Kärppien ja Mikkelin Jukurien välillä käytiin perjantai-iltana 4561 katsojan edessä tiukka taisto. Kärpät oli kokea jälleen kotitappion, mutta Saku Mäenalanen päätti tälläkin kertaa ratkaista ottelun. Kärpät voitti Jukurit toistamiseen tällä kaudella Raksilassa lukemin 2–1.

Kuntopuntarin jumbona majaileva Jukurit aloitti ottelun virkeämmin kuin kotijoukkue Kärpät. Jukurien alkurynnistykseen tuli kahden minuutin tauko, kun Keni Karalahti joutui jäähylle ajassa 3.45 kampattuaan Saku Mäenalasen. Kärppien kahden minuutin ylivoima tuotti peräti kahdeksan laukausta, joista neljä meni maalia kohti, mutta maalinteossa Kärpät ei kuitenkaan onnistunut.

Lähes välittömästi Kärppien ylivoiman jälkeen Jukurit pääsi yrittämään oman ylivoimapelinsä tehokkuutta, mutta ilman onnistumisia.

Jukurit kuitenkin teki avausmaalinsa noin 12 minuutin kohdalla, kun se käytännössä kahdella viittä -vastaan alivoimalla sai kiekon kärppävahti Jussi Rynnäksen taakse. Jukureilla oli vaihto kesken, joten toinen kentällä olleista jukuripelaajista – Niko Laakkonen  kiersi maalin taakse ja syötti sieltä kohti siniviivaa, josta Marko Kauppinen laukoi kiekon maaliin. Jukuripelaajat kiirehtivät vaihtoaition suunnalta onnittelemaan maalin värkänneitä Laakkosta ja Kauppista.

− Emme saaneet alussa pelirytmiä päälle. Ollaan tällä viikolla tehty pitkiä harjoituksia. Meillä on ollut jopa puolentoista tunnin jääharjoituksia, mikä on harvinaista pelikauden aikana, mutta me tarvitaan harjoitteluakin. Jonkin aikaa kesti, ennen kuin saatiin jalkaa liikkeelle. Ensimmäisessä erässähän olimme pahasti pulassa, mutta pikku hiljaa möyrittiin rinnalle ja ohikin, tuumi Kärppien päävalmentaja Kai Suikkanen ottelun jälkeen.

Toisessa erässä Kärpillä oli yksi hyvä maalintekopaikka. Loukkaantumisensa jälkeen pelaamaan palannut Jani Hakanpää teki maalin, mutta maalimerkinnän sijaan Hakanpää tuomittiin kahden minuutin jäähylle maalivahdin estämisen vuoksi. Jukureilla oli erässä enemmän paikkoja maalintekoon, mutta maalit jäivät mikkeliläisiltäkin tekemättä.

Tappioputkessa majaileva Jukurit oli asettanut kakkosmaalivahtinsa Mika Norjan maaliin, eikä Norjan tarvinnut varsinkaan toisessa erässä suuria pelastuksia tehdä. Jukurien päävalmentaja Risto Dufva näki ottelun toisen erän omiensa kannalta ratkaisevana.

− Pelattiin hyvä vieraspeli. Toisessa erässä oli mainiot paikat ratkaista tämä ottelu, kun johdettiin 1–0 ja rakennettiin lukuisia hyviä maalintekopaikkoja. Ei saatu kiekkoa maaliin niistä paikoista, ja sitten viimeisessä erässä kotijoukkue iski tarvittavat maalit. Sama peli samalla juoksulla ja olisi voinut tulla toisenlainenkin tulos, mutta tänään oli tämmöinen ilta, analysoi Risto Dufva ottelua dufvamaiseen tyyliinsä.

Kolmannen erän alussa Kärpät pääsi ylivoimalle ja oli tehdä avausmaalinsa, mutta Jukurit taisteli ja blokkasi pahimmat vedot, myös silloin kun maali jo ammotti jo tyhjyyttään. Kärppien ylivoimaa lukuun ottamatta Jukurit vei ottelua pelillisesti, kunnes pelin kuvaan nähden hieman yllättäen ajassa 49.22 Saku Mäenalanen teki Ville Leskisen hyvästä alustuksesta Kärppien tasoitusmaalin. Kärpät ehti pelata ennen Mäenalasen tasoitusmaalia muutamaa sekuntia vaille 110 minuuttia ilman tehtyä maalia. 

Kärpät sai maalista hieman lisää virtaa tekemiseensä, ja 2,5 minuuttia ennen täyttä aikaa Mäenalanen teki illan toisen maalinsa. Loukkaantumisesta toipunut Mäenalanen on tällä hetkellä tehnyt neljä edellistä Kärppien maalia. Jukurit otti lopussa aikalisän ja maalivahdin pois, mutta Kärpät taisteli ja laukoi useita kertoja kiekkoa pitkänä päätyyn. Kokeneet pelaajat Lasse Kukkonen ja Ilkka Mikkola olivat ottelun lopussa pitkään jäällä. Suikkanen kehui usein parjattua Mikkolaa.

− Joukkue palkitsee sisäisesti oman pelaajan, silloin kun voitetaan. Tänään palkinto osui minun mielestäni erittäin hienolle miehelle, kun joukkue palkitsi Ilkka Mikkolan. Loistavaa puolustustaistelua häneltä. Tämä palkintomme juontaa juurensa aasialaisesta kamppailukulttuurista. Se pelaaja, joka on viimeksi palkinnon voittanut, niin hän jakaa sen seuraavalle pelaajalle, jonka katsoo vaikuttaneen eniten voittoon, ja tällä kertaa se oli Ilkka Mikkola, Suikkanen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo