Oulussa kaksi ulosajoa – vierasjoukkue HPK:lle voitto

LIIGA / Raportti
HPK:n Otto Paajanen teki tästä tilanteesta illan toisen maalinsa.
Kuva © Sami Kemppainen
Kärpät ja HPK pelasivat toisena iltana peräkkäin vastakkain. Kumpikin joukkue johti vuorollaan ottelua, ja nähtiinpä pelissä myös kaksi ulosajoa. Tasaisen taiston vei lopulta voittomaalikilpailun jälkeen vierasjoukkue HPK lukemin 3–2.

Kärpät pääsi ensimmäisessä erässä nopeasti ylivoimalle, kun ajassa 1.28 HPK:n ykköskentän keskushyökkääjä Oula Palve passitettiin ulos kaukalosta hänen telottuaan Miska Humalojaa korkealla mailalla. 

Kärpät sai viiden minuutin ylivoimalla kuvionsa pyörimään, mutta viimeinen terävyys maalinteosta puuttui.

Pian edellisen ylivoiman jälkeen Kärpät pääsi kokeilemaan kahdeksi minuutiksi ylivoimatehokkuuttaan, mutta tälläkin kertaa tehottomasti.

Toisen erän alussa Kärpät pääsi jälleen ylivoimalle. Ylivoima ei tuottanut taaskaan tulosta, mutta ylivoimapelin jälkimainingeista Kärppien ykköshyökkääjän rooliin tyrkyllä oleva Ville Leskinen syötti kulmasta Saku Mäenalaselle, joka laukoi suoraan syötöstä kiekon maaliin.

HPK osoitti kuitenkin periksiantamattomuutta tasoittamalla otteluun 1–1:een vain 18 sekuntia Kärppien avausmaalin jälkeen. Otto Paajasen maali hyväksyttiin videotarkastuksen jälkeen, koska maali liikkui tilanteessa pois paikaltaan.

Ottelun puolen välin jälkeen Kärppien Jari Sailio taklasi HPK:n maalin takana Roope Laavaista kyynärpäällä päähän. Sailio sai ulosajon, ja HPK pääsi vuorostaan viiden minuutin ylivoimalle.

Kulttipelaajaksikin kutsuttu Sailio oli ensimmäisessä ottelussa perjantainakin Hämeenlinnassa saada ulosajon, mutta sillä kertaa hän selvisi kahdella kahden minuutin jäähyllä. Lauantain pelissä Oulussa Sailion jäähy kostautui, kun HPK:n Paajanen teki illan toisen maalinsa.

Kolmannessa erässä Kärpät painosti ja tasoitti

Erän alussa Kärppien vilkasliikkeinen Amerikan apu Teemu Kivihalme täräytti avausmaalinsa Liigassa ja Kärpät tasoitti pelin 2–2:een.

Pian tasoitusmaalin jälkeen Kärpät pääsi jälleen ylivoimalle. Mikael Ruohomaa ei pelannut kolmannessa erässä, joten Miska Humaloja otti hänen paikkansa ykkösylivoimassa.

Kärpät hallitsi kolmatta erää, mutta varsinaisella peliajalla 35 kertaa torjunut HPK:n 20-vuotias maalivahti Emil Larmi jatkoi hyviä otteitaan, joten ottelussa mentiin jatkoajalle.

Jatkoaika ja voittomaalikilpailu

Kärppien Julius Junttila pääsi jatkoajalla puolittain läpiajoon, mutta HPK:n puolustus sai sen verran häirittyä maalinteossa, ettei Junttila saanut kunnollista laukausta aikaiseksi. Sen vaarallisempia tilanteita jatkoajalla ei nähty, joten ratkaisua jouduttiin hakemaan voittomaalikilpailusta.

Kärpiltä onnistui vain Nicklas Lasu, HPK:n Jesper Lindgren sai viimeisenä laukojana tehdä HPK:n voittomaalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo