Jukurit saalisti täydet pisteet − "Jos Pyörälä ei tee maalia, olemme lähellä voittoa"

LIIGA / Raportti
Keni Karalahden laukaus toi puolustajalle kauden toisen liigaosuman.
Kuva © Petri Lyytikäinen www.pietusphoto.fi
Mikkelissä nähtiin perjantaina hyvin vauhdikas ja viihdyttävä kamppailu, kun Kärpät ja Jukurit kohtasivat toisensa. Mikkeliläiset eivät antaneet viimekertaisten tulosten toistua, sillä joukkue otti ensimmäisen voiton oululaisista niukasti 2-1.

Kotijoukkue oli perjantaina paremmassa vireessä ja maalinteon vaikeudesta kärsinyt nousijajoukkue pystyikin viimeistelemään tarvittavat ottelun voittoon. Ottelun suurimmaksi sankariksi nousi kuitenkin Jukurit-vahti Sami Rajaniemi, joka venyi kiekon tielle peräti 28 kertaa.

− Harmittava tappio. Vaikka vastustaja oli kuin hyvä, niin olisi meidän pitänyt pystyä kaivamaan jotakin täältä, Kärpät-valmentaja Kai Suikkanen aloitti.

Jukurit sai unelma-alun ottelulle, kun Teemu Suhonen onnistui jo kahden minuutin jälkeen maalinteossa. Vaikka Kärpät onnistuikin tasoituksessaan, vei Keni Karalahti Jukurit jo toisen kerran johtoon - tällä kertaa osuma jäi voittomaaliksi.

Vaikka vierailijat saivat myös avauserässä omat tilanteensa, oli kotijoukkue erässä niskan päällä. Loistavasti maalillaan torjunut Jussi Rynnäs piti kuitenkin maalillaan lukemat siedettävinä – toisaalta, myös mikkeliläisten viimeistely jäi joissakin huippupaikoissa torsoksi.

− Rynnäs pelasti meidät erittäin hyvin, mutta kyllä oli vastustajan maalivahti Rajaniemikin aivan loistava tuolla maalissa, Suikkanen tunnusti.

Oululaisten tasoituksesta vastasi Mikko Lehtonen, joka ohjasi vierailijat tasoihin maalinedustalta.

− Ensimmäisessä erässä oli erittäin raikasta hyökkäämistä meiltä. Pystyimme myös tekemään lukuisia maalipaikkoja näiden kahden maalin lisäksi, jukurikäskijä Risto Dufva kertoi.

Jukurit kesti Kärppien rynnistyksen

Kamppailu säilyi melko tasaväkisenä myös toisessa erässä, joksikin yhtä hyviä maalipaikkoja ei tällä kertaa nähty. Peli menikin hieman varovaisemmaksi ja kotijoukkue tyytyi sumputtamaan keskialuetta.

Kärpät rakensi heti päätöserän alkuun muutaman loistavan maalipaikan ja päätöserä mentiin vierailijoiden merkeissä.

− Viimeisessä erässä Kärpät haastoi kovalla paineella ja ahdisti meidän hyökkäykseenlähtöpeliä isollakin riskillä, Dufva veisteli.

Kärpät sai vielä ottelun loppuun loistavan tilaisuuden, kun Miika Koivisto passitettiin kaksiminuuttiselle, kun kellossa oli saman verran aikaa jäljellä. 

Jukurien maalilla miehekkäästi torjunut Sami Rajaniemi piti kuitenkin torjunnoillaan huolen siitä, ettei lisäosumia ottelussa nähty. Näin ollen Jukurit nappasi erittäin tärkeät kolme pistettä.

− Emme olleet tarpeeksi nälkäisiä maalipaikoissa, mutta kuten sanoin, Jukurit oli älyttömän hyvä tänään, Suikkanen kommentoi.

Jukureiden valmentaja näki, että yksi voiton avaimista oli Mika Pyörälän ketjun pimentäminen.

− Sanoin aamulla pojille, että jos Pyörälä ei tee yhtään maalia tänään, niin olemme erittäin lähellä voittoa.

Jukureiden runkosarja jatkuu lauantaina Lahdessa Pelicansin vieraana. Kärpillä on puolestaan lauantaina lepopäivä, sillä joukkue kohtaa seuraavaksi tiistaina HPK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo