Pelicans jatkoi tylyä Ilves-putkeaan – "Tänään peli meni liian monelta ohi"

LIIGA / Raportti
Borna Rendulic viimeisteli toisessa erässä komean yksikösuorituksen Ilves-maaliin asti.
Pelicans kaatoi vaikean perjantaipelin jälkeen Ilveksen Hakametsässä selvin luvuin 1–4. Ottelusta ei tilanteita puuttunut, kun Ilves-pelaaja Stefan Espeland loukkaantui ensimmäisessä vaihdossaan ja kolmannessa erässä tuomarit peruivat Juhani Tammisen jäähyn.

Pelicans jatkoi vakuuttavaa marssiaan Ilvestä vastaan. Runkosarjassa Ilves on voittanut lahtelaisryhmän viimeksi kaudella 2015−16. Tupsukorvien iskun paikka oli lauantaina ensimmäinen erä, mutta kolmesta ylivoimasta ja lukuisista laukauksista huolimatta isännät eivät onnistuneet maalinteossa.

Lähimmäksi maalia pääsi puolustaja Olli Vainio Ilveksen toisen ylivoiman aikana. Tolppa kuitenkin pelasti Pelicans-maalia vartioineen Joona Voutilaisen.

− Alussa oli tahmeata peliä. Kolme pistettä on iso suoritus täältä tänään, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen kommentoi.

Ilves koki kovia heti ottelun alkuhetkillä, kun Stefan Espeland loukkaantui saatuaan purkukiekon suoraan kasvoihinsa. Norjalaispuolustaja jätti pelin kesken ja hänen paikkansa kokoonpanossa otti seitsemänneksi puolustajaksi merkitty Valtteri Viljanen

−Ehkä Espelandin tilanne kuvasi meidän alkuamme: Espeland kaatui meidän äijämme luistimeen, kiekko päähän ja aivotärähdys, Ilves-luotsi Karri Kivi päivitteli ottelun jälkeen.

Ensimmäisessä erässä myös Ilveksen nuori tähti Otto Koivula oli jonkin aikaa penkillä hoidettavana, kun kiekko osui hyökkääjää kipeästi jalkaan. Koivula pystyi kuitenkin jatkamaan peliä muutaman minuutin huilaamisen jälkeen.

Pelicans pysäyttämätön koneen käynnistyttyä

Ottelun edetessä Pelicans pääsi koko ajan paremmin peliin mukaan. Toisen erän lopussa lahtelaiset menivät 0−1-johtoon, kun kultakypärä Iikka Kangasniemen syöttöyritys painui Markus Ruusun selän taakse.

Päätöserässä Pelicans jatkoi maalitehtailuaan, kun Borna Rendulic vei vieraat jo kahden maalin johtoon hienon yksilösuorituksen päätteeksi.

− Eilinen painoi varsinkin alussa, mutta tuntui, että meillä kone aukesi mitä pidemmälle peli meni. Jaksoimme painaa ja olimme sitkeitä. Jäähyjä otimme vähän liikaa, mutta olimme niissäkin sitkeitä. Niin se vain kääntyi. Olen erittäin tyytyväinen, Matikainen kehui joukkuettaan. 

Ilves pääsi hiipimään ottelussa vielä maalin päähän, kun maalin kulmalla kytännyt Tapio Laakso siirsi kiekon tyhjään maaliin vajaat kuusi minuuttia ennen päätössummeria.

Pelicans jatkoi omaa peliää sitkeästi ja siirtyi takaisin kahden maalin johtoon vajaan kahden minuutin kuluttua Laakson maalista.

Ilveksen kiri jäi tyngäksi, ja Pelicans pääsi niittaamaan 4−1-loppulukemat tyhjään maaliin.

− Meidän hommassamme oli tänään paljon veljeyttä, Matikainen tiivisti.

Kivi oli tyytymätön omiensa tahmeaan esitykseen.

− Ensimmäisen erän ylivoima oli vähän sellaista, että siellä käytiin vain veivaamassa ja syöttelemässä. Olisimme tarvinneet enemmän aggressiivisuutta. Olisi pitänyt tehdä, eikä katsella, mitä tulee.

Ilves-valmentaja ei kuitenkaan uskonut, että voitto olisi jäänyt valmistautumisesta kiinni.

− Vähän jäi tyhjä olo. Emme saaneet tänään itsestämme irti. Jengi on ollut hyvässä latingissa ja treeneissä on nähnyt, että heillä on virtaa. Tänään peli meni liian monelta ohi.

Kolmannen erän alussa nähtiin myös erikoinen tilanne, kun Juhani Tammiselle jo vihelletty jäähy peruttiin. Jäähyn vihelsi tšekkituomari Daniel Prazak. Kivi uskoi, että tuomio johtui erilaisista säännöistä.

− Tšekissä ilmeisesti tulee heti boksia, jos sulkee kiekon. Täällä saa ottaa alas, kuten Tamminen teki.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo