Ilves pusersi itsensä aina rinnalle ja lopulta ohi - Ilves-pelaajia tehokkaana

LIIGA / Raportti
Jarkko Parikka ratkaisi lopulta Ilvekselle erittäin makean jatkoaikavoiton.
Kotijoukkue Ilves ja illan vierasjoukkue KalPa ovat kohdanneet kuluvalla kaudella jo kahdesti. Molemmat ottelut päättyivät yhden maalin voittoihin, ja molemmissa kamppailuissa voittajaksi selvisi kotijoukkue. Illan ottelussa ratkaisijaksi nousi lopulta Jarkko Parikka, joka iski Ilvekselle tärkeän jatkoaikavoiton. Ilveksen Sami Sandell vietti kolmen pisteen iltaa tehoin 1+2.

Ilves aloitti ensimmäisen erän varsin tahmealla jalalla. Sillä oli myös erittäin vaikeaa päästä ylipäätään kuopiolaisten kenttäpäätyyn. Vierasjoukkue hallitsikin ottelua pelillisesti ja piteli varsin tiukalla otteella tahtipuikkoa. 

Erän ensimmäisellä kympillä KalPa pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, kun kotijoukkueen Jarkko Parikka komennettiin kahden minuutin istunnolle. Parikka ei kerinnyt istua kuin reilu puoli minuuttia, sillä kiekko löytyi Ilves-maalista ensimmäisen kerran. Ajassa 7.58 Mathew Maione laukoi hyökkäyssiniviivalta kohti Antti Lehtosen Ilves-maalia ja aivan maalin eteen parkkeerannut Janne Tavi ohjasi vierasjoukkueen 1−0-johtoon. 

Noin viidentoista minuutin kohdalla vierasjoukkue pääsi kääntämään varsin nopeasti kohti tamperelaisten päätyä muutamalla nappisyötöllä. KalPan Jerry D'Amigo syötti lopulta siniviivalta nousseelle Mikael Seppälälle, jolla oli todella helppo työ laukoa kiekko toisen kerran Ilves-maaliin ohi tamperelaisseuran maalivahdin Lehtosen. Maali oli Seppälälle kuluvan kauden kolmas.

Kotijoukkueen päävalmentaja Karri Kivi harmitteli oman joukkueensa tahmeisuutta ensimmäisessä erässä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

— Oli tosi tahmea ja erikoinen ensimmäinen erä. Kun ajattelisi, että olisi juuri päinvastoin, sillä joukkueella oli nimenomaan oikeanlainen olotila.

Toiseen erään kotijoukkue aloitti varsin reippaalla jalalla ja ensimmäisen erän tahmeisuus oli jäänyt pukukopin suojiin. Vaikka toisessa erässä oli edelleen erittäin vaikeaa päästä laadukkaille maalintekopaikoille, silti molemmat joukkueet esittivät erän aikana varsin hyvää taistelua. 

Ilves-kannattajat saivat aihetta riemuun, kun pelikello näytti aikaa 31.5. Kotijoukkueen Sami Sandell väänsi kiekon kulmasta itselleen ja syötti nappisyötön juuri vaihdosta tulleelle Teemu Rautiaiselle, joka oli jäänyt vierasjoukkueen pelaajilta aivan vapaaksi. Rautiaisella oli varsin helppo työ iskeä kiekko kuopiolaisrysään ja kaventaa ottelu samalla 1−2:een. 

Tämän jälkeen toisessä erässä ei nähty maaleja tai muita tilastomerkintöjä, vaikka molemmat joukkueet pääsivätkin muutamille puolittaisille maalintekopaikoille. 

Ottelun kolmas erä jatkui siitä, mihin toinen erä jäi, sillä laadukkaat maalintekotilanteet olivat erän ajan varsin kortilla ja ison työn alla. Kuitenkin kotijoukkue oli saanut edellisen erän kavennusmaalista lisää potkua omaan tekemiseen. 

Edellisessä maalissa mukana ollut Sandell pääsi kolmannen erän ensimmäisellä kympillä tuomaan kotijoukkueen tasoihin Olli Vainion esityöstä. Sandell pääsi hyökkäysalueelle varsin kevyeestti ja esittikin kuopiolaisspelaajille pientä jalkakikkaa ennen kuin heitti kiekon kohti kuopiolaisseuran maalissa torjunutta Niko Hovista, joka päästi kiekon lurahtamaan todella helposti maaliin.

Jatkoajalla ei Ilves-kannattajien tarvinnut odottaa varsin pitkään, kun pelikello pysähtyi aikaan 61.09, sillä Parikka huudatti tamperelaisyleisöä kolmannen kerran. Ilves nousi lopulta kahden maalin takaa-ajoasemasta aina rinnalle ja lopulta ohi.

» Lähetä palautetta toimitukselle