D'Amigon kaksi osumaa ei riittänyt voittoon - HPK ratkaisi jatkoajalla

LIIGA / Raportti
HPK hukkasi paljon maalipaikkoja, mutta oli ottelussa kuitenkin riittävän tehokas.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
HPK:n ja Ilveksen kohtaaminen Tapaninpäivänä ei mennyt kinkkuja sulatellessa, vaan molemmilta joukkueilta löytyi vauhtia ottelun ensimmäisistä minuuteista lähtien. HPK oli jatkoajalla selvästi vahvempi ja vei lopulta voiton ottelusta.

Molemmat joukkueet loivat tasaisesti paikkoja tehdä ottelun avausosuma. Ilves pääsi ottelun alussa paremmille tekopaikoille lähinnä HPK:n puolustajien tekemien virheiden myötä.

Maalivahtiosastolla piti kiirettä ottelun mittaan, eivätkä maalintekoyritykset aina kariutuneet kehnoon viimeistelyyn.

HPK:n maalilla torjuntavastuussa ollut Antti Karjalainen sai olla hyvin hereillä maalillaan, kun Ilvekselle avautui nopealla tahdilla laadukkaita paikkoja ottelun avausosumaan. Hyvässä vireessä ollut maalivahti ei mahtanut mitään maaliin ohjatuille osumille.

HPK-luotsi Antti Pennanen kiitteli joukkuettaan taistelun päätyttyä.

− Hyvä jääkiekkoilta ja molemmat joukkueet pelasivat taidokasta kiekkoa varsinkin hyökkäyspäissä. Ottelun keskivaiheilla otimme muutaman huonon jäähyn ja Ilveksen hyvä ylivoima ei montaa nukahdusta tarvitse. Hyökkäyspeli oli hyvää ja pystyimme luomaan paljon laadukkaita tekopaikkoja, Pennanen kertoi.

Ilveksen veräjänvartija Hannu Toivonen joutui pelin tiimellyksessä tositoimiin ja kuuntelemaan tolpan kilinää selkänsä takaa. Varsinkin ottelun toisessa erässä Toivonen pelasti joukkueensa monesta kiperästä tilanteesta.

Kotijoukkueen ensimmäiseen ja jatkoaikaosumaan syöttöpisteet saalistanut Otto Paajanen oli luonnollisesti tyytyväinen illan lopputulokseen.

− Ihan hyvä ottelu meiltä, kun ottaa huomioon pienen joulutauon välissä. Hieman kiekko pomppi ja hetkittäin oli hieman huolimattomuutta, mutta niin sitä oli myös vastustajan tekemisessä. Hienosti tulimme kahden maalin takaa tasoihin.

− Uskomme omaan tekemiseen ja jaksamme jauhaa läpi ottelun omaa peliämme. Aina ei toki kannata antaa kahta maalia eteen, mutta hyvillä paikkojen luonnilla pystymme tulemaan tasoihin takamatkalta, Paajanen analysoi.

Joukkueen maalivahti sai myös ansaitut kehut hyökkääjältä.

− Karjalainen oli maalilla taas ihan huikeassa vedossa. Saamme antaa hänelle paljon kiitosta ottelun lopputuloksesta. Meillä on joukkueessa kaksi huippuveskaria ja molempien tekemiseen on kova luotto, kehui Paajanen.

"Adios", sanoi D'Amigo ja vei Ilveksen kahden maalin johtoon

Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan erikoistilannepelin toimintaa pelin vanhetessa. Ilves onnistui ylivoimalla ensin ja meni ottelun toisessa erässä johtoon Jerry D'Amigon osumalla.

D'Amigo viimeisteli myös 2−0-osuman komealla ohjauksella ylivoimapelissä. Arto Laatikainen keräsi Ilveksen osumista mainitsemisen arvoiset kaksi syöttöpistettä.

Oskari Manninen kavensi ottelun upealla siniviivavedolla vielä saman erän aikana. Kotijoukkue tasoitti lukemat heti kolmannen erän alussa Philippe Cornetin ylivoimaosumalla.

Hämeenlinnassa yleisö on tottunut saamaan vastinetta rahoille, kun otteluita ei ole saatu päätökseen varsinaisella peliajalla. Nytkin ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta, jossa kotijoukkue oli selvästi terävämpi. Lisäpisteen ratkaisi Mathias Porseland maalillaan ja illan toisella tehopisteellään.

Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi oli vähäsanainen ottelun jälkeisessä valmentajahaastattelussa.

− Jatkoajalle menneet pelit on helppo analysoida, koska onnistuja vie mukanaan ne parhaat fiilikset. Meillä ei riittänyt puristus enää lisäajalla ja vastustaja sai siinä monta paikkaa ratkaista ottelu, Kivi manasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo