Tappara Savinaisen verran parempi Nordiksella

LIIGA / Raportti
Savinainen jatkoi kovaa maalisaldoaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Edellisiltana Tampereella IFK jäi kovasta pyristelystä huolimatta Tapparan jalkoihin. Lauantaina Nordiksella oli toinen ääni kellossa, mutta Savinainen ratkaisi kamppailun yllättämällä IFK:n puolustuksen kahdesti.

Ottelu alkoi tasaväkisesti, eivätkä pyöreät lukemat muuttuneet ensimmäisellä kolmanneksella, vaikka kotijoukkue pääsi ensimmäisen kerran etulyöntiasemaan ylivoimalla. Maalivahdit Teemu Lassila ja Kevin Lankinen olivat hyvin työllistettyjä, ja pitivät joukkueensa pistekannassa kiinni.

Tauon loputtua toista erää ehti kulua vain 50 sekuntia, kun Henri Tamminen avasi maalihanat Helsingissä Tapparan viisikkopuolustuksen uinahtaessa pahasti. Johtoasemaan siirtymisen jälkeen IFK sortui rikkomaan lähes symmetrisin väliajoin. Kolmas kerta toden sanoi, ja Veli-Matti Savinainen tasoitti lukemat ylivoimalla.

Sama herra otti vastuuta myös viimeisessä erässä ja onnistui yllättämään IFK:n puolustuksen Lankista myöten. IFK-puolustaja Daniel Grillfors toimi joukkueensa ainoan osuman kapellimestarina, ja ruotsalaispakin kannalta ikävästi toimi myös tässäkin tilanteessa pääpiruna. Savinainen nousi kahden maalin ansiosta Liigan pistepörssin jaetulle kärkisijalle.

Tasaväkisyys jatkui koko 60-minuuttisen, eivätkä helsinkiläisisännät toistaneet eilisillan hyytymistä. Loppupuolella IFK:n tasoituksen jano kasvoi kyltymättömäksi, ja Tappara-puolustus oli kovalla koetuksella.

Kirvesrintojen puolustus Lassilan kera selvisi kuitenkin säikähdyksellä, ja Tapparan vierasvoittojen putki kasvoi jopa 11 otteluun. Kirvesrintojen vierasotteluiden putki hipoo ennätyskantaa. Ennätys on hallussa HPK:lla 12 peräkkäisellä vierasvoitolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo