Ässille tärkeät pisteet tunteikkaasta illasta

LIIGA / Raportti
Andreas Bernard pelasi vahvan TPS-ottelun Porissa.
Kuva © Saana Hakala
Ässät kunnioitti perjantai-iltana 22 vuotta sitten patapaitojen kotiottelussa halvaantunutta Jaroslav Otevrelia. Seuraikoni oli itse seuraamassa Ässien loistavaa esitystä paikan päällä. Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kertoi iloisesta jälleennäkemisestä Otevrelin kanssa.

Ässät-JyP HT- ottelussa 22 vuotta sitten neliraajahalvaantunut Jaroslav Otevrel pääsi seuraamaan Ässien vakuuttavaa esitystä perjantain TPS-kamppailussa. Otevrel on käynyt Porissa edellisen kerran lokakuussa 1998, joten faneilla ja tutuilla oli paljon tunteita mukana.

Ottelu alkoi tunteikkaalla tuokiolla, kun Otevrel tuli onnettomuuden aikaisen ässävalmentajan Veli-Pekka Ketolan, sen aikaisen kapteenin Jari Korpisalon ja oman tyttärensä Terezan kanssa jäälle. Hän oli laatinut puheen, jonka Ketola luki patayleisölle. Otevrel kertoi muun muassa olevansa ikuisesti patasydän. Moni katsoja pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan, ja Isonmäen seisomakatsomo kunnioitti Otevrelia lakanoin ja kyltein.

Hyväntuulinen Jaroslav Otevrel tapasi kannattajia erätauon aikana.
Hyväntuulinen Jaroslav Otevrel tapasi kannattajia erätauon aikana.
Kuva © Esko Kallioniemi

Porilaisjoukkue oli käyttänyt tunnelatauksen oikein ja oli ottelussa isäntänä koko illan. Vaikka TPS sai pidettyä kiekkoa, Ässät puolusti tiiviisti ja kurinalaisesti läpi ottelun. Toisessa erässä ottelun hallinta oli turkulaisilla, mutta patanutut hyödynsivät paikkansa paljon tehokkaammin.

TPS sen sijaan ei saanut hyödynnettyä omia maalipaikkojaan. Varsinkin Eric Perrinin johtama ykkösketju sai luotua hyviä paikkoja ja oli kiekossa Ässien alueella pitkiäkin pätkiä, mutta tulosta ei syntynyt. Lisäksi Palloseuran alivoima oli kehnoa, kotijoukkue pääsi ylivoimalle kolme kertaa ja rokotti kahdesti. Turkulaisten veräjänvartija Oskari Setänen ei ollut parhaimmillaan, euralaisvahti pomputti kiekkoja jatkuvalla syötöllä luoden Ässille paikkoja paluukiekoista.

− Ainahan peliin tullaan jostain. Meillä oli lauantaina Kärppiä vastaan loistava kotiottelu, jota seurasi maailmanluokan faniristeily. Tänään valmistauduimme hyvin, mutta jatkoimme sillä fanittamisella. Meidän liikkuva pelimme ei onnistunut tänään lainkaan. Mutta oli hieno ja tunteikas ilta. Onneksi ei ole mitkään olympialaiset, ettei tarvitse neljään vuotta odottaa, vaan päästään heti huomenna jatkamaan, TPS- luotsi Kalle Kaskinen sanaili.

Ässien peli näytti paljon vapautuneemmalta ja rennolta, kuin sen on viime aikoina ollut. Helppoja virheitä ei syntynyt yhtä paljon kuin aiemmin, sekä vaikean ja jäykän näköinen pelityyli oli avautunut vapaaseen ja huojentuneen näköiseen jääkiekkoon. Toki joukkue on saanut apuja sairastuvalta palanneista pelaajista.

− Ihan näin alkuun tarvitsee sanoa, että oli tosi tunteikas ilta. Pidän suuressa arvossa sitä, että Ässät huolehtii omistaan. Mutta olimme hyvin latautuneet. Katsoin itse myös TPS-Kärpät- ottelun ja mietin, että mitä tässä pitäisi tehdä. Se oli maailmanluokan ottelu. Oikeaan suuntaan ollaan menossa, mutta välillä sattuu uinahduksia. Erikoistilanteet olivat tänään onnistuneet. Meiltä oli tasapainoinen ilta ja onnistumisia tuli laajalti, mikä antaa itsevarmuutta joukkueelle, Ässien päävalmentaja Mikael Kotkaniemi kertoi.

Kotkaniemelle tunteikas ilta

Mikael Kotkaniemi pelasi Jaroslav Otevrelin kanssa samassa joukkueessa 1990-luvulla. Kotkaniemi sanoi liikuttuneensa patayhteisön tavoin Otevrelin läsnäolosta ja paluusta. Ässävalmentaja kertoi pelaajille Otevrelista ennen ottelua.

− Kyllä se oli todella tunteikasta, kun hän nyt oli fyysisesti paikalla ja jäällä. Hän kävi katsomassa aamulla meidän harjoitukset. Kävin tervehtimässä häntä ja hän oli hyvissä voimissa. Otevrel oli siinä vaimonsa ja tyttärensä kanssa ja juttelimme kymmenisen minuuttia. Kerroin pelaajille hänestä ja tapahtumista ennen peliä. Hänen aikainen joukkueensa on nyt syömässä hallin ravintolassa ja menen tästä sinne myös itse kun kerkeän. Vaikeaa oli pitää tunteet kurissa. Se oli tunteikas hetki. Kun "Jaro" tuli fyysisesti jäälle, kyllä siinä mietti syntyjä syviä, Kotkaniemi sanoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo