Maalivahtien taisto päättyi Ari Ahosen voittoon Rasmus Rinteestä

LIIGA / Raportti
Suoranta ja Makkonen merkkauttivat pisteet ottelun ainoaan maaliin.
Kuva © Mikko Ruohola <mikko@ruohola.org>
Ässät ja Sport pelasivat Porissa yhden maalin ottelun. Molempien joukkueiden maalivahdit olivat huippuvireessä.

Porissa Ässien ja Sportin välisen ottelun ainoan maalin iski toisessa erässä Jussi Makkonen. Simon Suoranta nousi laidasta ja syötti keskelle, ja Makkonen tuikkasi kiekon Sport-vahti Rasmus Rinteen ohi.

Makkosen osuma koitui lopulta Rinteen ja Sportin kohtaloksi, kun toisessa päässä Ässien torjuja Ari Ahonen piti loisto-otteillaan nollapelin. Ahonen pysäytti ottelussa 32 laukausta, kun Rinne puolestaan pysäytti 24 maalintekoyritystä.

Ahosen apuna luuti todella jämäkästi pelannut porilaispuolustus. Sport puski maalille voimalla, mutta erityisesti patapakiston Jyri Marttinen oli tehtäviensä tasalla. Jykevä Marttinen pelasi kaksinkamppailut väkevästi ja näytti muille patapaidoille taistelun mallia.

Kummankaan maalivahdin iltapuhde ei ollut helppo, sillä ottelussa pelattiin kosolti yli- ja alivoimaa. Molemmille joukkueille vihellettiin seitsemän kahden minuutin rangaistusta, ja loppusummerin soitua vaasalaisten Tommi Tikka hölmöili itselleen vielä käytösrangaistuksen.

Myös illan erikoisin tapahtuma nähtiin jäähyrintamalla. Avauserässä oli tulossa siirretty rangaistus, ja Ässät piti kiekkoa ottaen Ahosen pois maaliltaan. Sportin koskiessa pelivälineeseen vihellettiin kuitenkin Ässille jäähy. Tilanne aiheutti luonnollisesti hämmennystä puolin ja toisin, mutta lopulta tuomarivirhe ei vaikuttanut peliin liiaksi.

"Arska oli mies paikallaan"

Sportin päävalmentaja Tomek Valtonen manaili lehdistötilaisuudessa tehottomuutta maalipaikoissa.

− Saimme hyvän lähdön peliin. Ensimmäiseen erään oli kuusi minuuttia ylivoimaa, mutta emme saaneet maalia värkättyä. Nolla maalia tietenkin harmittaa, ja sillä ei ottelua voi voittaa.

Ässät-luotsi Jyrki Aho näki kollegansa tavoin Sportin saaneen otteluun vauhdikkaan alun.

− Sport tuli hyvin peliin, emmekä olleet ihan kalibroineet itseämme siihen, vaikka tiesimme kyllä etukäteen Sportin olevan vahva kamppailupelaamisessa.

− Selvisimme hyvin alivoimista, vaikka Sport pystyi paikkoja luomaan. Arska [Ahonen] siellä maalissa oli vielä niin sanotusti mies paikallaan, kiitteli Ässien päävalmentaja erinomaisesti pelannutta maalivahtia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo