Suoranta ratkaisi jälleen Porissa

LIIGA / Raportti
Jyrki Aho otti toisen perättäisen jatkoaikavoiton Ässien penkin takana.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
HPK tuli Poriin testaamaan patapaitojen kunnon voitollisen Lukko-ottelun jälkeen lauantaina. Harjoittelematon jatkoajan kolmella kolmea vastaan pelaaminen ratkaisi Ässille jälleen lisäpisteen. Simon Suoranta otti sankarin viitan harteilleen toista kertaa peräjälkeen.

Porin Ässät otti toisen jatkoaikavoittonsa putkeen kotihallissaan. Nyt patanutut on voittanut molemmat kotiottelunsa kuluvalla kaudella. HPK kaatui 2−1 ja ratkaisijana sama mies kuin Lukkoa vastaan lauantaina, Simon Suoranta. Suoranta ratkaisi ottelun jopa samantyylisellä maalilla kuin Lukko-ottelussa.

Suorannan onnistumiset huomasi myös patapaitojen päävalmentaja Jyrki Aho.

− Suoranta otti kiekon ja teki maalin, taas, Aho sanoi.

Pelin kuva ei sentään ollut samanlainen. Jos Lukkoa vastaan lauantaina ottelu oli rikkonainen ja hidas, pelattiin tiistai-iltana nopeaa ja eheää peliä. Kaksi ensimmäistä erää olivat vähäkatkoisia, joten ottelu kului vikkelästi.

Paikkoja oli molemmilla avata maalitili jo ensimmäisen 40 minuutin aikana, mutta tulokasmaalivahti Emil Larmi HPK:n maalilla ja Andreas Bernard ässämaalilla pitivät pintansa. Kolmannessa erässä molemmat joukkueet osuivat kerran. Ensin Kerholta onnistui vastahyökkäyksestä Philippe Cornet komean kuvion päätteeksi ja Jarno Kärki tasoitti muutaman minuutin kuluttua ylivoimalla.

Joukkueiden pelikirjaan mahtuu vielä muutoksia parempaan. Vaikka HPK:n pelaaminen näytti kokonaisvaltaisesti ehjältä, oli etenkin helppojen syöttöjen ja jättöjen annossa puutteita. Ässien pelaaminen oli parempaa kuin kotiavauksessa, mutta ylivoima oli joukkueen murheenkryyni tiistaina.

Liigassa ensimmäistä kauttaan valmentava, HPK-ruorissa oleva Antti Pennanen ei jäänyt voivottelemaan tappion jälkeen.

− Oli vahva sisääntulo meiltä. Pelattiin vahvasti varsinkin hyökkäyspäässä. Ei silti päästy pelin ytimeen, sillä Ässät puolusti tiiviisti. Kuusi jäähyä ei ole liikaa, mutta se on liikaa, että jäähyt menevät 6−2. Ihan hyvän maku jäi suuhun. Täytyy vähän itsekin miettiä, mikä meininki tässä on kun uusi mies olen, Pennanen summasi.

Jyrki Aho on nyt voittanut Ässien peräsimessä molemmat kotiottelut. Aho oli tyytyväinen, vaikka joukkue teki vielä virheitä.

− Meillä oli hetkemme ottelussa. Toisen erän alku oli vahvaa, mutta vahva jakso päättyi omaan ylivoimaan. Alivoimamme jälkeen seurasi liuta ongelmia. Virheitä tehtiin, joten olen ihan tyytyväinen kahteen pisteeseen, Aho summasi.

Hyvin toiminutta jatkoaikapelaamista ässäluotsi Jyrki Aho kommentoi naurahtaen.

− Ihan kerran olemme harjoitelleet jatkoajalla pelaamista. Herää kysymys, että pitääkö tässä harjoitella mitään, kun noin hyvin onnistuu, Aho virnuili.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo