Ässille karvas tappio - Manninen hiljensi porilaisyleisön

LIIGA / Raportti
Sakari Manninen oli lauantaina mukana HPK:n molemmissa maaleissa.
Ässien runkosarjan toiseksi viimeisessä kotiottelussa porilaiset saivat vastaansa HPK:n. Kotijoukkue yritti kaikkensa, mutta maalinteko takkusi jälleen hämeenlinnalaisten hakiessa Porista niukan 2−1-voiton.

Ässät oli lauantai-illan ottelun avauserässä hallitsevampi osapuoli, mutta HPK sai tilkittyä keskialueen tiiviisti. Hämeenlinnalaisten peli perustui avauserässä vastahyökkäysten hakemiseen, eikä pitkiä, organisoituja hyökkäyksiä nähty kuin harvakseltaan.

Erän puolivälissä edettiin erittäin pitkä pätkä ilman pelikatkoa, mutta kumpikaan ei tästä päästä päähän suhaamisesta saanut itselleen juuri mitään käteen.

Aivan ei avauserää menty maalittoman tasapelin turvin. Ässävahti Andreas Bernard sylki Petteri Nikkilän laukauksen eteensä ja Harri Kainulainen hyödynsi avautuneen tilanteen laukomalla vierailijat johtoon, kun erää oli jäljellä enää 23 sekuntia.

Vääntöä ja kääntöä, muttei maaleja

Toisessa erässä pelin hallinta heilahteli rajusti puolelta toiselle. Erän alussa porilaiset jakoivat tukun huolimattomia syöttöjä ja päästivät vierailijat aivan liian helposti hyville maalipaikoille. Ylärimakin oli tuolla vaikealla hetkellä porilaisten ja Bernardin ystävä.

Vastavuoroisesti HPK:n paineen jälkeen oli Ässien vuoro pyörittää. Porilaisten nelosketjun pitkä myllytys pakotti HPK:n valmennuksen ottamaan aikalisän.

Ässien illan toinen ylivoimapeli oli jo piristymään päin, mutta se viimeinen silaus uupui jatkuvasti. HPK-vahti Antti Karjalainen selvisi maalillaan ilman ihmetekoja, sillä vaikka porilaisten puolustajat laukoivat viivalta ahkerasti, ei häntä kohti saatu maalin läheisyydestä ainuttakaan laadukasta laukausta.

Koko toista erää leimasi Ässille tältä kaudelta tyypillinen tehottomuus. Ässät pyöritti välillä HPK:n puolustukselta jalat puhki, mutta hyöty jäi vähäiseksi, kun maalintekoon ei saatu tarpeeksi ruutia.

Taistelu tasoihin, lopussa turpaan

Ässät hakkasi koko kolmannen erän ajan päätään muuriin nimeltä HPK, eikä kavennusmaalia syntynyt kirveelläkään. Kunnes Oskari Mannisen jäähy avasi tilaisuuden. Kauaa ei pataylivoimalla tällä kertaa nokka tuhissut.

Ville Korhonen tarjoili maalin eteen syötön Simon Suorannalle, josta kultakypärä käännähti ympäri ja pamautti kiekon voimalla alakulmasta sisään. Syöttö oli Korhoselle liigauran sadas. Kyseinen ylivoimamaali oli Suorannalle jo kauden 18. osuma, mutta vasta ensimmäinen ylivoimalla tehty.

Kotijoukkue sai tasoitusmaalista ison annoksen kaivattua energiaa ja peli pyöri 1−1-maalin jälkeen tasaisesti HPK:n kenttäpäädyssä. Ässät ehti juhlistaa nopeasti perään jo 2−1-maaliakin, mutta osumaa ei hyväksytty.

Energiaa porilaisilla piisasi ja pitkään näytti siltä, että peli päättyy Ässien voittoon vielä varsinaisella peliajalla, niin vahvasti peli HPK:n päädyssä vyöryi. Mutta aina eivät asiat etene siten, miltä ne etukäteen vaikuttavat.

Ässät lähti oman maalinsa takaa jälleen yhteen hyökkäykseen, mutta se päättyi kotijoukkueen kannalta karmivasti. Maksim Matushkin haki syötöllään omia, mutta kiekko päätyi suoraan Sakari Mannisen lapaan.

Hämeenlinnalaisten kultakypärä ei avopaikastaan erehtynyt, vaan viimeisteli tylysti ottelun voittomaaliksi jääneen 2−1-osuman ajassa 58.41.

− Olimme avauserän vielä aika vaiheessa ja koitimme siitä käynnistellä taistelua, vaikkakin toisessa erässä vähän unohdimmekin ampua paikoista. Päätöserässä oli oikeanlaista sykettä, mutta loppu oli tietysti harmillinen, Ässien päävalmentaja Jyrki Aho sanaili.

Vierasvoitto maistui HPK:n kannattajille, jotka jäivät hyväksi toviksi laulamaan ja juhlimaan katsomoon ottelun päätyttyä. HPK säilytti vielä ohuen mahdollisuuden pudotuspelien kotietuun. Ässät säilyi vielä kuudentena, mutta tappio vaikeutti suoran puolivälieräpaikan saamista.

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen jakoi kiitosta omilleen ottelun päätyttyä.

− Olen erittäin ylpeä siitä taistelusta ja työmäärästä, minkä pelaajat tekivät tänään. Jokainen antoi varmasti kaikkensa. Ässät oli todella hyvä ja meille tämä oli hyvä kokemus pelistä, jossa voimme nousta voittoon oltuamme ahtaalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo