Haavoittuneet joukot taistelutantereella

LIIGA / Ennakko
Joko Sportin kannattajat saavat laulaa ilosta?
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Sport ja KooKoo kärsivät pahemman luokan loukkaantumisista. Vaasalaisten riveistä on ollut poissa neljä parasta pistemiestä, ja Kouvolan vierailla kärkipelaajia on ollut sairastuvalla jopa kahden kentällisen verran.

KooKoolla ei ole tällä hetkellä loukkaantumisten lisäksi varsinaisia ongelmia. Joukkue pelasi Kärppiä vastaan täytejunnuista huolimatta vain kolmella ketjulla, joten samalla kaavalla voi väsy iskeä Vaasassa yllättävän nopeasti.

Ylivoima takkusi Oulussa, koska lähes kaikki sen pyörittäjät ovat niistämässä ja kuumeisia. Anrei Hakulinen ja Juha-Pekka Haataja ovat tällä hetkellä KooKoon tehokkaimmat pyssyt, ja myös Eero Savilahti on ollut hyvässä vireessä. 

Sportin suon syvyydestä kertoo tarpeeksi kuuden ottelun tappioputki, ja edellinen kotitappio Tapparaa vastaan. Neljän kärkihyökkääjän poissaolojen jättämät aukot ovat olleet liian suuria täytettäviksi. Ylivoima pyöri mallikkaasti Tappara-ottelussa, mutta kapellimestari Joonas Komulainen on ollut liian tärkeä palanen.

Kotkalauman uusin jäsen Jesse Paukku saattaa päästä pukemaan jo tänään kotkapaidan päälleen, mikä tuo varmasti hyvää piristysruisketta hyökkäyskalustoon. Aleksi Ainali ei ole vielä parrasvaloihin päässyt patsastelemaan, vaan meno on ollut vielä tunnustelun tapaista.

KooKoon kova kiito päättyi aikaisesti joulutauon jälkeen. Kahteen edelliseen otteluun KooKoo ei ole tehnyt yhtään maalia, mikä selittyy osittain hyökkääjävajauksella. Kamppailu Oulussa oli ensimmäisessä erässä tosi nihkeää, mutta kouvolalaiset petrasivat ja saivat joitakin paikkoja.

Sportin kurssin on käännyttävä nyt jos koskaan. Tämän ottelun pisteet ovat liian arvokkaita menetettäviksi, kun taas suoralla voitolla KooKoo pääsisi jo haistelemaan alkukaudesta melkein utopisena haaveena pidettyä pudotuspelipaikkaa.

Seuraa Heitä

Leland Irving #35 | Bolzano

Maalivahti

Irving torjuu kaiken mahdollisen, mutta jos Sport aloittaa kunnon rynnäkön KooKoon maalille, ei kanukkiveskarikaan ihmeisiin pysty.

Tomi Körkkö #21 |

Laitahyökkääjä

Juuri jatkosopimuksen Sportin kanssa tehnyt laituri on ahnaasti kamppaileva, eikä yrityksen puutteesta voi syyttää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Sport pesee kasvonsa
Sport kärsi keskiviikkona nöyryyttävän 0-7-tappion Tapparalle ja KooKoo taipui tiukalla taistelulla Kärpille. Molemmat joukkueet saapuvatkin otteluun varmasti hyvin latautuneina. Sport on viime aikoina kiinnittänyt riveihinsä lisää maalintekopotentiaalia, mikä korreloituu tarvittavissa määrin myös tulostaululle. KooKoo taistelee, mutta se riittää korkeintaan pisteeseen.
2 3
2