SaiPalle vieraita Turusta kauden viimeiseen kotiotteluun - Kisapuistoon odotetaan yleisöryntäystä

LIIGA / Ennakko
Kisapuistoon odotetaan saapuvan runsaasti katsojia.
Kuva © Mikko Lieri www.lieri.eu
SaiPa saa vastaansa lauantai-iltana kauden viimeisessä kotiottelussaan TPS:n. SaiPalla ottelussa ei ole muuta panoksena kuin kunnia. TPS puolestaan taistelee yhä tiukasti runkosarjan toisesta kakkossijasta.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvan kauden runkosarjassa ennen illan ottelua kolmesti. Voitot näissä otteluissa ovat turkulaisille 2-1. Pisteet ovat jakautuneet selvästi TPS:lle 7-2.

SaiPa lähtee illan otteluun kuuden ottelun tappioputkessa. Kaksi edellistä otteluaan KalPaa ja KooKoota vastaan se on hävinnyt murskaavasti. Lappeenrantalaiset ovat päästäneet omiin näissä otteluissa yhteensä 13 maalia, tehden itse vain yhden maalin.

Myös TPS:llä on ollut viime aikoina vaikeampaa. Edellisestä kymmenestä ottelustaan se on voittanut varsinaisella peliajalla vain kolme. Näistäkin voitoista kaksi on helmikuun puolivälistä.

Viimeisestä viidestä ottelustaan turkulaiset ovat voittaneet kaksi, joista toisen varsinaisella peliajalla ja toisen voittomaalikilpailun jälkeen.

Ratkaisukohdat

SaiPan pelaamisessa ei ole juuri kehuttavaa tällä hetkellä. Nuoret pelaajat yrittävät parhaansa, mutta kylmä tosiasia on se, että nuorten taito- ja kuntotaso ei riitä pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. SaiPan päävalmentaja Ari Santasen mukaan joukkue yrittää toteuttaa samaa pelisuunnitelmaa edelleen, mutta hieman yksinkertaisemmassa muodossa.

Edellisessä ottelussa KooKoota vastaan SaiPa sai koko pelin aikana aikaan vain 11 laukausta maalia kohti. KooKoon vastaava lukema oli 83. Tämä on toki ymmärrettävää, sillä myyntien ja loukkaantumisten jälkeen SaiPalla oli kokoonpanossaan yksi hyökkääjä, joka oli joukkueen kokoonpanossa myös kauden ensimmäisessä ottelussa.

TPS:llä on edelleen panosta ottelussa. Se taistelee runkosarjan kakkossijasta ja saapuu Lappeenrantaan varmasti voitto mielessään. Fakta on se, että ihmeitä täytyy tapahtua, jos turkulaiset eivät korjaa täyttä pistepottia mukaansa Kisapuistosta.

Joukkueesta löytyy ratkaisuvoimaa ja taitoa toisin kuin SaiPan tämän hetkisestä kokoonpanosta. Varsinkin ykkösketjun Tomi Kallio ja Eric Perrin ovat olleet oivassa vireessä. Hyvää taustatukea heille on tullut myös kaikilta muilta ketjuilta, vaikka viime aikoina voitot ovatkin olleet tiukassa.

Erikoista

Osa SaiPan yhteistyökumppaneista osti kaikki vapaana olevat liput illan otteluun alkuviikosta. Yhteistyökumppanit jakoivat lippuja omissa kanavissaan, tavoitteena saada halli täyteen kauden viimeisessä kotiottelussa. Siltä myös vaikuttaa, että halli tulee olemaan lähes loppuunmyyty, sillä lauantaiaamuna lippuja arvioitiin jäävän hallille jaettavaksi ainoastaan 200-300 kappaletta.

Seuraa Heitä

Elmeri Kaksonen #72 | Ketterä

Laitahyökkääjä

Viimeinen soturi. Ainoa SaiPa-hyökkääjä KooKoo-ottelussa, joka oli kokoonpanossa myös SaiPan kauden avausottelussa.

Jonne Virtanen #3 |

Keskushyökkääjä

SaiPassakin pelannut Jonne Virtanen on kehittynyt Turussa pelaajana valtavasti. SaiPassa pelatessaan oli hieman hidas ja kankea, mutta liike parantunut vuosien aikana huomattavasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

SaiPan kurimus ei helpota
SaiPa on hävinnyt kuusi ottelua putkeen, viimeisessä kahdeksassa ottelussa se on tehnyt vaivaiset viisi maalia varsinaisella peliajalla. Kahdessa edellisessä ottelussaan joukkue on joutunut täydellisen jyrän alle, maaliero otteluissa on ollut murheellinen 1-13. TPS:llä on ottelussa kovat panokset, sillä joukkue taistelee runkosarjan toisesta sijasta. Edessä on lappeenrantalaisille toivoton taisto, jossa ainoastaan TPS:n voittolukemat jättävät arvailun varaa.
0 1
5 6