Kisapuistossa teemana kadonneen puhtaan voiton metsästys

LIIGA / Ennakko
SaiPan ja Pelicansin kohtaamiset ovat olleet ensimmäistä lukuun ottamatta tasaisia vääntöjä.
Kuva © Topi Lainio
Runkosarjassa pisteen päässä toisistaan majailevat SaiPa ja Pelicans iskevät yhteen Kisapuiston tiistai-illassa. Kauden keskinäisistä kohtaamisista voitot ovat tasan 2-2.

Isoista pisteistä pelataan siinäkin mielessä, että keskikasti on tällä hetkellä äärettömän tasainen: peräti 6 joukkuetta mahtuu pisteen sisään sijoilla 5-10.

Molemmat joukkueet ovat olleet joulutauon jälkeen hyvässä vireessä. SaiPa on hävinnyt tauon jälkeen vain kaksi ottelua, tosin kolmen pisteen voittoja ei ole yhtään.

Sen sijaan Pelicans on peräti kuuden ottelun pisteputkessa, jonka ainoa tappio tuli juuri SaiPaa vastaan. Myös lahtelaiset ovat tahkonneet viime otteluissa runsaasti ylitöitä.

Pelikaanilauman vireen kovuutta alleviivaa se, että peräti neljä voittoa on tullut putken aikana vieraissa. SaiPa puolestaan on voittanut kolme edellistä kotipeliään. Toinen putki katkeaa väistämättä.

Maalivahdit illan päärooleissa?

Molemmat seurat ovat myös tahkonneet varsin vähämaalisia otteluita viime aikoina - ykkösvahdit Janne Juvonen ja Frans Tuohimaa ovat olleet vakuuttavia.

Juvosen ohella Pelicansin parhaimmistoa viime peleissä ovat olleet kolme maalia kahteen viime otteluun iskenyt Libor Sulak sekä vielä ennen KooKoo-peliä kasassa ollut Miska Siikosen johtama ketju, laidoillaan Jesse Mankinen sekä Ilkka Kangasniemi.

SaiPalla taas erityisesti Joni Nikko sekä Ahti Oksanen ovat nostanut profiiliaan joulun jälkeen. Jälkimmäinen ratkaisi kahdesti voiton SaiPalle vuoden päätösviikolla, myös Pelicansia vastaan. Oksanen teki myös sputnikkien ainoan maalin viime kierroksella Jyväskylässä.

Keltamustien parantunut ylivoima on yskähdellyt jälleen viime aikoina. SaiPa on onnistunut viimeisessä viidessä ottelussa vain kahdesti maalinteossa ylivoimalla. Jyväskylässä seura pääsi hieromaan kahden miehen ylivoimaa lähes kaksi minuuttia laihoin tuloksin.

Kovin vahvaa se ei ole ollut myöskään tilastojen valossa neljänneksi parasta ylivoimaa pelanneilta lahtelaisilta – kolme ylivoimamaalia viimeiseen viiteen peliin. KalPaa vastaan seura tosin voitti ottelun kahden ylivoimamaalinsa turvin.

Oletettavasti vähämaalisessa ottelussa mahdollinen ylivoimamaali noussee suureen rooliin. Kolmas peräkkäinen jatkoaika seurojen välillä ei sekään liene kaukana.

Seuraa Heitä

Janne Juvonen #30 | Ambri-Piotta

Maalivahti

Vaisun alkukauden jälkeen napannut tukevan otteen ykkösvahdin paikasta. Seitsemässä edellispelissä vain kahdeksan päästettyä maalia.

Frans Tuohimaa #55 | Frölunda

Maalivahti

Läpimurtokauttaan pelaava Tuohimaa antaa joka ilta SaiPalle mahdollisuuden taistella voitosta. SaiPan harmiksi maalivahdilta on vaikea saada maalitalkoisiin apuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pelicans löytämässä vauhdin
Vahvasti kauden aloittanut Pelicans ajautui loukkaantumis- ja tappiokierteeseen. Sairastupa ei ole enää ääriään myöten täynnä, samalla otteet kentällä ovat parantuneet. SaiPa puolestaan on pelannut tasaisia otteluita, mutta täyttä pistepottia joukkue ei ole onnistunut nappaamaan yli kuukauteen. Pelicans on hallinnut kaksikosta selvästi enemmän kiekkoa, mutta SaiPa puolustanut nöyrästi, joten kiikarissa on vähämaalinen vierasvoitto tai varsinaisen peliajan tasuri.
1 2
2 3