Kousa palaa - puolustaako Pelicans KalPasta kauden avausvoiton?

LIIGA / Ennakko
Saako Pelicans-puolustus pysäytettyä KalPan liidon tiistaina?
Perjantaina Kuopiossa kohdanneet Pelicans ja KalPa iskevät viimeisen kerran yhteen ennen joulutauokoa Lahden tiistai-illassa. Ottelu on sarjataulukossa sijoilla kaksi ja seitsemän oleville joukkueille jo kauden neljäs keskinäinen.

KalPa on ollut Pelicansille tukala vastus alkukauden kamppailuissa: Pisteet menevät keskinäisistä taisteluista kuopiolaisille tyylipuhtaasti 9−0, maaliero sen sijaan on päävalmentaja Pekka Virran miehittämälle laumalle 13−4.

Edellisen kerran lahtelaiset ovat KalPaa kurittaneet viime keväänä, kun Pelicans rynnisti Liigan puolivälieriin 1. kierroksen otteluparista voitoin 2−1.

Neljäs kerta toden sanoo?

Joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen perjantaina oli kaukana oletetusta peräti 10 nähdyn maalin ja poikkeuksellisen avoimien ovien takia. Tiistai-illan kotijoukkueen yksi vahvuuksista on ollut tällä kaudella tiivis viisikkopuolustaminen etenkin maalin edessä, joten sen puoleen 4−6-tappio ei ole jokapäiväistä.

Myös maalivahti Janne Juvonen on ollut edelleen loukkaantumisista kärsivän joukkueen yksi tukijaloista, joka näkyy eritoten tasaisuudessa. Vaikka viimeaikoina pussinokkien pistesaldo onkin karttunut vaisumpaan tahtiin, ei joukkue edelleenkään ole hävinnyt tällä kaudella peräjälkeen yli kahta ottelua enempää.

Lahtelaiset saavat tiistaina Antti Tyrväisen ja Justin Hodgmanin jatkoksi jälleen paluumuuttajan juurikin alakertaan, kun kaupungin oma poika Mikko Kousa palaa Liigaan. Edellisen kerran pakki on edustanut pelikaaneja kaudella 2009-2010.

Liigasyksyn suurin sensaatio ihastuttaa yhä

Ennen kauden alkua KalPa lytättiin ennakkoarvioissa sarjan pohjamutiin. Joukkue on kuitenkin pelannut kapeahkoon materiaaliin nähden käsittämättömän hyvän syyskauden suorien tappioiden sarakkeen näyttäessä ainoastaan viittä.

Joukkueesta on pulpahdellut syksyn aikana esiin muutamia yksilöitä, jotka ovat ottaneet kuopiolaisia vuoronperään reppuselkään, tai ainakin johtaneet KalPaa oikealle tielle. Etenkin sentteriosasto on ollut täyttä rautaa Jaakko Rissasen ja vastikään kahden vuoden jatkopaperin rustanneen kultakypärä Matias Myttysen johdolla.

Puolustuksessa isäntä on ollut nuori Joonas Lyytinen, joka on ottanut uskomattomia harppauksia alkukauden vaisuihin otteisiin verrattuna.

Ainoa pieni pelillinen murhe KalPalla on ollut alivoima, kyseisessä tilastossa joukkue on yhdeksäs. On toki muistettava, että perjantaina Pelicans ei tehnyt maaliakaan neljän ylivoimansa aikana.

Seuraa Heitä

Mikko Kousa #44 | Düsseldorfer EG

Puolustaja

Kiekollinen pakki on toivottu haku Pelicansin alakertaan Juha Leimun ollessa telakalla. Lahdesta lähtöisin oleva Kousa on pelote viivassa ylivoimalla, mutta myös puolustavan puolustajan rooli hoituu. Edellisen kerran 2009-2010 sesongilla Pelicansin sotisovassa viilettänyt Kousa tullee olemaan yksi lahtelaisyleisön suosikeista.

Arttu Ilomäki #75 |

Keskushyökkääjä

Tapparasta KalPaan palannut laituri on ollut kahdessa pelaamassaan ottelussa Janne Keräsen ja Jaakko Rissasen ketjussa väkevässä iskussa. Kolmen ottelun pisteputkessa liitävä hyökkääjä tuonee juonikkuutta joukkueen hyökkäykseen jo nähtyyn tapaan myös kevätkaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Pelicans kovassa vireessä
Pelicans on yksi kauden suurista yllättäjistä. Joukkue hävisi taannoin loukkaantumissuman keskellä kaksi ottelua perätysten, mutta muuten joukkue on kuulunut sarjan kuumimpiin. KalPan kone on puolestaan yskähdellyt pahasti viime kierroksille. Viimeisestä neljästä ottelustaan joukkue on voittanut varsinaisella peliajalla vain yhden.
3 4
2 3