Kuopiolaisten Liiga–avauksessa keväältä tuttuja vieraita Lahdesta

LIIGA / Ennakko
Juuso Riikola on noussut KalPa–puolustuksen johtohahmoksi.
Kuva © Timo Savela
Liigakausi alkaa KalPan osalta kotihallissa samaa vastustajaa vastaan, kuin mihin heidän kautensa viime keväänä päättyi. Kevään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Pelicans onnistui pudottamaan KalPan kesälomille maaliskuun puolivälissä. KalPa lähtee kauteen ennätyskapealla miehistöllä, Pelicans–pelaajisto ei ole paljoa vaihtunut viime kauteen verrattuna.

Edelliset ottelut

Kotijoukkue KalPa on ennen Liiga–kauden alkua kolmen ottelun voittoputkessa. Kärpät kaatui elokuun lopun harjoitusottelussa Oulussa komeasti lukemin 3-5. CHL:n lohkovaiheen kahdessa viimeisessä ottelussa kuopiolaiset kohtasivat Vienna Capitalsin kaksi kertaa ja KalPa onnistui voittamaan molemmat ottelunsa ja etenemään pudotuspelivaiheeseen.

Positiivista näissä otteluissa oli voittojen lisäksi KalPan tehtyjen maalien määrä. Kärpät–ottelun viiden tehdyn maalin lisäksi joukkue teki molemmissa Vienna Capitals –otteluissa kolme maalia.

Pelicans voitti harjoituskautensa loppupuolella kaksi viimeisintä ottelua, mutta joutui näitä otteluita ennen taipumaan voittomaalikilpailussa ruotsalaista Växjö Lakersia vastaan. Reilu viikko sitten lahtelaiset voittivat Liigaan nousseen Mikkelin Jukurit ja Mestistä pelaavan Heinolan Peliitat.

Ratkaisukohdat

KalPan osalta alkavan kauden suurin kysymysmerkki on erityisesti joukkueen ennätyskapea hyökkäyskalusto. Kliiniset maalintekijät ovat joukkueessa vähissä ja tehoja kaivataan kuumeisesti kärkiketjujen lisäksi myös alempien kenttien pelaajilta. Tästä nähtiin välähdyksiä, kun kolmosketjun sentteri Ville-Vesa Vainiola iski CHL–kotiottelussa Vienna Capitalsia vastaan kaksi osumaa ottelun lopulla ja ratkaisi ottelun voiton kuopiolaisille.

Toinen KalPan akilleen kantapää on ollut huono ylivoima. Pelicansilta löytyy muun muassa Taavi Vartiaisen muodossa jäähyherkkiä pelaajia ja ylivoima-aikaa joukkue tulee varmasti tässäkin ottelussa saamaan.

Pelicans painii kauteen lähdettäessä samojen ongelmien kanssa kuin kuopiolaiset. Joukkueen hyökkääjistä vain Antti Erkinjuntti ja nuori Sebastian Repo tekivät viime kaudella yli kymmenen maalia, eikä sentteriosasto ole leveä. Lahtelaisten toiveissa on varmasti, että 23–vuotias Kimi Koivisto pääsisi hyvin tehojen makuun tulevalla kaudella.

Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen piiskaaman Pelicansin peli ei ole taitokiekkoa, mutta lähes samana pysynyt kokoonpano haastoi silti pudotuspeleissä HIFK:n.

Tilastopoiminta

Joukkueet kohtasivat viime kevään pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Tuolloin kolmen ottelun sarjassa Pelicansin puolustaja Juha Leimu iski kiekon kolmesti KalPan verkkoon.

Jatkoajan kausiennakot

KalPa
Analyysi: KalPa 2016–17: Historiallisen kapea materiaali
Haastattelu: KalPaan siirtynyt Vainiola: "Uskon vahvasti, että ne parhaat vuodet on vielä edessä"
Kolme väitettä: Kolme väitettä KalPasta: Kiinnostaako KalPa kuopiolaisia?

Pelicans
Analyysi: Pelicans 2016-17: Isoimmat muutokset taustavoimissa
Haastattelu: Erkinjuntti tahtoo johdattaa joukkonsa kuuden joukkoon
Kolme väitettä: Kolme väitettä Pelicansista: Onko joukkueessa mielenkiintoisia pelaajia?

Seuraa Heitä

Joni Nikko #72 |

Laitahyökkääjä

KalPassa huhuillaan, että Nikko on tulevalla kaudella jopa 20 maalin kunnossa. Sitä KalPa todella tarvitsee.

Sebastian Repo #92 | Lukko

Laitahyökkääjä

Tammikuussa nuorten maailmanmestaruuden voittaneelta Revolta odotetaan tulevalla kaudella tehoja. Viime kaudella nuorukainen pyssytti 15 maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kuopiossa tarjolla ristiä
Kuopiossa on luvassa kokoonpanojen perusteella melko tasainen ottelu. Maalejakin varmasti tullaan näkemään puolin ja toisin. Kohde tarjoaa potentiaalista tasapeliä tai kotijoukkue KalPan niukkaa voittoa.
3 4
2 3