Jukurit vierailee Oulussa – syveneekö Kärppien kriisi?

LIIGA / Ennakko
Jukureilla on alkukaudella riittänyt juhlan aiheita.
Sarjataulukkoa katsomalla näyttää siltä, että Oulun Kärpät ja sarjanousija Mikkelin Jukurit olisivat ennakko-odotuksiin nähden toistensa paikoilla, kun mikkeliläiset ovat sijalla kolme, oululaisten ollessa vasta sijalla 12.

Kärpät ja Jukurit kohtaavat ensimmäistä kertaa miesten pääsarjatasolla, kun Kärpät saa Ouluun vieraakseen Mikkelin Jukurit.

Kärppien alkukautta ovat leimanneet loukkaantumiset, maalinteon vaikeus ja näiden seurauksena Kärpät on tipahtanut pois CHL:stä ja Liigassa joukkue on mukana häntäpään kahinoissa. Kärpät on kuitenkin kaikesta huolimatta neljässä viime pelissään ollut tasatilanteessa, kun varsinainen peliaika on täyttynyt, joten Kärpät on taistellut ottelujen voitoista loppuun saakka, eikä tuloksellisesti ole tapahtunut romahdusta.

Ruotsalaisen keskushyökkääjän Niklas Olaussonin paluu sairastuvalta viime ottelussa Sparta Prahaa vastaan toi selvästi piristystä Kärppien hyökkäyspelaamiseen, vaikka Kärpät ei saanutkaan tehtyä maaleja, niin ykkösketjun osalta merkkejä paremmastakin oli nähtävissä.

Kärppien uuden vahvistuksen Niklas Hagmanin oli tarkoitus pelata tässä ottelussa ensimmäisen kerran 15 vuoteen Kärppien pelipaidassa, mutta tunnetuista syistä pelaaminen siirtynee myöhempiin aikoihin.

Jukureiden loistava alkukausi on ollut nousijajoukkueelle juuri sitä, mitä nousijajoukkueet perinteisesti tarvitsevat saadakseen itseluottamusta. Liigan pistepörssissä kolmantena oleva Jukureiden paras pistemies Henrik Koivisto tekee tätä menoa henkilökohtaisen yhden kauden piste-ennätyksensä viimeistään marraskuussa.

Kärpissäkin valmentanut ja Jukureiden päävalmentajana vuosina 1998–2006 ollut Risto Dufva on jälleen Jukureiden pääkäskijänä. Dufvan valmentamat joukkueet ovat jostakin syystä perinteisesti olleet hankalia vastustajia Kärpille.

Tilastokummajaisena joukkueiden sarjasijoituksiin nähden ovat joukkueiden ylivoima- ja alivoimatehokkuudet: Kärppien ylivoimatehokkuus on 25,0 %, sen sijaan kärkipäätä hätyyttelevän Jukureiden lukema on vain 17,9 %. Alivoimatilastoissakin Kärpät on ollut selkeästi parempi 83,9:n prosentin lukemallaan, Jukureiden tehokkuuden ollessa lukemissa 75,7.

Kärppien hyvin pelannut maalivahti Sami Aittokallio talutettiin edellisen pelin lopuksi pois kaukalosta. Kai Suikkasen antamien alustavien tietojen mukaan Aittokallio ei loukkaantunut tilanteessa vakavasti, mutta nähtäväksi jää, onko Kärppien maalilla torstaina viime aikoina varmaotteisesti torjunut Aittokallio vai alavireisemmin pelannut Jussi Rynnäs.

Jukureiden ykkösmaalivahtina on tällä kaudella pelannut viime kauden Kärppien ykkösmaalivahtina pelannut Sami Rajaniemi, joten Rajaniemellä lienee näyttöhaluja entistä seuraansa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärpät palaa voittojen tielle
Kärpät saa merkittävän vahvistuksen hyökkäyskalustoonsa, kun Niklas Hagman liittyy aikanaan joukkueen vahvuuteen. Tämä antaa ison sysäyksen Kärppien hyökkäyspelille, kun muistetaan vielä Niklas Olaussonin mahdollinen pelikuntoisuus. Jukurit haastaa ja karkaa mahdollisesti johtoon, mutta voitto jää Ouluun.
2 3
1 2