Suoraviivaistetulla hyökkäyksellä Kärppien kaatoon

LIIGA / Ennakko
KalPa lähtee hakemaan täydet pisteet Oulusta. Kuvassa Jaakko Rissanen.
Tiistain CHL-ottelusta Djurgårdenia vastaan voiton napannut KalPa saapuu ailahtelevan Oulun Kärppien vieraaksi torstain ottelukierroksella. Joukkueet kohtasivat ennen kauden alkua harjoitusottelussa Oulussa, jonka KalPa vei nimiinsä kahden maalin erolla 3−5.

Lauantain Liiga-kierroksella Kärpät vieraili Vaasassa. Isäntäjoukkue Sport oli tyly vierailleen heti ottelun alusta alkaen ja lopulta peittosi oululaiset 4−1-tuloksella. Kärppien kotipelit ovat sujuneet hiukan paremmin kuin vieraspelit, joista saldona kaksi voittoa kolmesta.

Edellinen kotiottelu päättyi niukkaan 2−1-voittoon HPK:sta Mikael Ruohomaan avattua vihdoin maalitilinsä. Maalinteossa kunnostautui myös Antti Kalapudas, joka esiintyi edukseen koko ottelun ajan.

Kuopiolaisten kaksi edellistä liigaottelua on päättynyt häviöön. Edellinen tuli lauantaina kotona HPK:ta vastaan. Vahvasti alkanut ottelu kääntyi kolmannessa erässä HPK:n tasoittaessa ja lopulta Oula Palveen ratkaistessa pelin voittomaalikilpailussa vieraille.

Edellinen vieraspeli oli Helsingin IFK:ta vastaan ja päättyi yhden maalin erolla isäntäjoukkue IFK:n hyväksi viimeisten minuuttien rutistuksella. Molemmissa otteluissa maalintekoon yltyi KalPan kultakypärä Janne Keränen.

Vajaamiehitys kotijoukkueen rasitteena

Kärpät on viime aikoina kokenut takaiskuja tärkeiden pelaajien jouduttua sairauslomille. Tällä hetkellä Kärpiltä on sivussa jopa kolme hyökkääjää, joista tärkein on ykkösketjun Niklas Olausson (2+2). Muita ovat Saku Mäenalanen ja John Albert.

Liigassa Kärppien alkukausi on kulkenut pääasiassa mollivoittoisesti, kun taas Champions Hockey Leaguessa peli on sujunut huomattavasti paremmin. Tuoko kärppälauma Prahasta mukanaan ketjujen yhtenäisyyden sekä maalintekoahneuden syöttelyiden sijaan? Aika olisi jo kypsä.

Kuopiossa tiistaina maalinteon makuun tukholmalaista Djurgårdenia vastaan pääsi Alexander Ruuttu sekä Ville-Vesa Vainiolan sairauslomapaikkaajaksi tryoutille otettu Matias Myttynen.

KalPa on tällä kaudella Kärppien tapaan pyrkinyt luopumaan viivelähdöistä ja suoraviivaistamaan hyökkäystään. Ongelmalliseksi kuopiolaisille on osoittautunut ylivoimien hyödyntäminen. Illan ottelun voi hyvinkin ratkaista juuri ylivoimapelaaminen, joka on Kärpillä ollut yllättävän hyvä yli 25 prosentin tehokkuudella.

Merkitsevää ottelussa tulee olemaan kiekonhallinta ja kumpi pystyy pitämään tasaisen tappavan tahdin yllä koko ottelun ajan. Joukkueiden erona on ollut juuri se missä kohdin ottelua rytmi muuttuu. Kärpät on lähtenyt lähes jokaiseen peliin hyvällä sykkeellä ja notkahtanut toisessa erässä, tullakseen takaisin kolmannessa. KalPa puolestaan on jäänyt lähes jalkoihin ensimmäisessä erässä ja hallinnut loput 40 minuuttia.

Prosenteilla kikkailua

Tilastoja katsoessa yllättää Kärppien ylivoimatehokkuus. Sarjataulukon hännillä sijalla 13 räpiköivä Oulun ylpeys on ylivoimatilastossa kolmantena. 

Kärpät on onnistunut 27:ssä ylivoimassa viimeistelemään maalin seitsemän kertaa (25,93%) tarviten siihen kuusi minuuttia ja seitsemän sekuntia, joka on vähiten kaikista joukkueista. KalPan vastaavat luvut ovat 18,75% ja 8:05 minuuttia.

Alivoimatilastoja verratessa erot pienenee KalPan hyväksi. Kuopiolaiset ovat onnistuneet hoitamaan alivoiman toiseksi parhaiten 92,31 prosentin tehokkuudella. Kärpät ei jää kauas omalla 91,67 prosentillaan. On aika selvää, että KalPan on syytä pysyä poissa rangaistusaitiosta.

Seuraa Heitä

Miska Humaloja #31 | Herning

Keskushyökkääjä

Kärppien kolmosketjun viekas sentteri teki tiistain CHL-ottelussa kauden toisen maalinsa. Vastustajiaan tehokkaasti ärsyttävä virnuilija hallitsee kovat taklaukset ja tekee loistavaa pohjatyötä hyökkäysosastolla.

Jaakko Rissanen #28 | KalPa

Keskushyökkääjä

KalPan oma kasvatti ja ykkösketjun sentteri on aloittanut kauden tehokkaasti lähes piste per peli tahdilla. Jakelee hyviä syöttöjä laidoille ja rakentaa peliä taidokkaasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Kärppien aika herätä
Kärpät on Liigan peräpäässä, mutta tilastojen valossa on syytä odottaa parempaa. Erikoistilanteissa joukkue on sarjan kärkeä, mutta tasaviisikoin sekä viimeistely että maalivahtipeli ovat jättäneet toivomisen varaa. Myös KalPan vire on kääntynyt tappioiden sävyttämäksi, joten Kärppien materiaalietu kääntää vaakakupin oululaisten suuntaan.
3 4
1 2