Kärppien kotiavauksessa on pisteiden lisäksi muutakin pelissä

LIIGA / Ennakko
Jussi Rynnäs ja Shaun Heshka ovat kaksi viime kauden onnistunutta hankintaa, jotka tälläkin kaudella ovat paljosta vastuussa.
Perjantaina toisensa Hämeenlinnassa kohdanneet Kärpät ja HPK ottavat uudestaan yhteen heti lauantaina, tällä kertaa Oulussa. Avausottelun voitto meni niukasti Kärpille, jolle olisi elintärkeää antaa yleisölle hyvä ensivaikutelma myös ensimmäisessä kotiottelussa.

Viimeisin Liiga-ottelu Oulussa on tuskin unohtunut keneltäkään. Tuolloin Kärpät kärsi katkeran jatkoaikatappion HIFK:lle pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa, eikä tuon tappion jälkeen enää palattu Raksilaan. Kärppien kausi sai itsensä näköisen lopun.

Harjoituskausi ja onnistunut Liiga-avaus antavat kuitenkin uskoa sille, että Kärpät kykenee nousemaan jaloilleen pannukakkukauden jälkeen. Näytöstyyliin päihitetyt Ruotsin vieraat sekä kauden avausottelusta illan vierasta vastaan napattu voitto kielivät siitä, että kannattajien toivoa Kärppien suhteen ei ole syytä menettää.

Kärppien lupaavat hankinnat

Kärpät on ollut tänä vuonna varsin onnekas harjoituskauden loukkaantumisien suhteen. Siinä missä viime kaudella useampi isoon rooliin hankittu pelaaja särkyi jo harjoitusotteluissa, tällä hetkellä pitkäaikaispotilaita ei kärppäleirissä ole ainoatakaan.

Hankinnat eivät ainoastaan ole pysyneet ehjänä, ne ovat iskeneet myös maaleja. Ruotsalaissentteri Nicklas Lasu oli kovassa vireessä harjoitusotteluissa, kun taas Liiga-avauksessa maaleista vastasivat Jasse Ikonen ja Charles Bertrand.

HPK:n rivistä löytyy pitkäaikaisen kärppäpelaaja Juho Keräsen lisäksi myös toinen oululaisyleisöä kiinnostava pelaaja, nimittäin viime kaudelle Ruotsista hankittu Mikko Lehtonen. Lehtonen edustaa viime kauden kärppähankinnoista sitä osastoa, joka ei onnistunut lunastamaan häntä kohtaan asetettuja odotuksia.

Paljon pelissä

Kärppien perjantainen voitto HPK:sta ei suinkaan ollut helppo. Joukkue teki sen itselleen entistä vaikeammaksi törttöilemällä useaan kertaan jäähyjen arvoisesti, mutta kykeni pitämään oman pään puhtaana hyvällä alivoimapelaamisella. Maalivahtipelaaminen onnistui perjantaina molemmissa päissä.

Pisteet ovat tärkeitä jokaisessa ottelussa, mutta nyt Kärpillä on pelissä muutakin. Käytännössä koko viime kausi oli kotiyleisölle sellaista tervanjuontia, että näyttävä kaudenavaus kotona olisi enemmän kuin tarpeen. Kärppien on annettava yleisölle aiemman pettymyksen sijaan positiivisempaa ajateltavaa.

Seuraa Heitä

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

Viime kausi Ässissä oli hienoinen pettymys, mutta Kärpissä tuntuma on vaikuttanut hyvältä. Iski voittomaalin heti avausottelussa.

Oula Palve #89 | Ilves

Keskushyökkääjä

Syötti HPK:n ainokaisen, jonka lisäksi päätyi myös nyrkkitaistoon Kärppien Jari Sailion kanssa. Iski toissakaudella rutkasti maaleja Mestiksessä, mutta debyyttikaudella Liigassa niitä syntyi vain viisi. Odotukset Hämeenlinnassa huomattavasti korkeammalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Oulussa mätetään maaleja
HPK ei saanut siirrettyä sarja-avauksessa harjoituskaudella parhaimmillaan nähtyä tehokkuutta runkosarjaan. Potentiaalia Kerhossa kuitenkin edelleen on, mikäli se pääsee rummuttamaan aktiivisesti neljän kentän voimin. Lauantaina HPK saattaa hyvinkin hakea entistä enemmän aloitteita itselleen ja viimeistään nyt on karstat potkittu pois jaloista. Myös Kärpillä on varaa parantaa peliään hyökkäyssuuntaan, joten on syytä odottaa perjantain ottelua enemmän maaleja.
4 5
3 4