Peikkojen peittoamista Hippoksen perjantaipaineissa

LIIGA / Ennakko
Ilves on ollut niskan päällä kauden aiemmissa kohtaamisissa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP isännöi Hippoksen perjantai-illassa Tampereen Ilvestä. Joukkueet lähtevät otteluun melko vastakkaisista asetelmista, vaikka yhteisiäkin tekijöitä löytyy. Tärkeimpänä näistä on sairastuvan tyhjentyminen molemmilla puolilla.

JYP viilettää tällä hetkellä seitsemän ottelun voittoputkessa, eikä edellisten 12 ottelun aikana hurrikaaniryhmä ole tullut lyödyksi kuin kertaalleen. Erityisesti neljän edellisen ottelun aikana puolustuspelaaminen on ollut uomissaan, kun omiin on mennyt vain kaksi maalia.

Ilves on tällä hetkellä kolmen ottelun orastavassa tappioputkessa. Edellinen kolmen pisteen voitto on kolmen viikon takaa, minkä jälkeen tupsukorvat ovat vääntäneet tiukkoja pelejä kuusi kertaa.

Kauden keskinäisissä kohtaamisissa Ilves on kuitenkin ollut niskan päällä. Sekä liiga-avauksessa että kuukautta myöhemmin Ilves oli vahvempi, joten pisteet kirjataan vieraiden hyväksi 5−1.

Ratkaisukohdat

Molemmille joukkueille on tullut positiivisia uutisia sairastuvan puolelta. Ilveksen puolella pelikunnottomuutta avainpelaajista potevat Veli-Matti Vittasmäen ja Ville Meskasen lisäksi pitkäaikaispotilas Sami Sandell. JYP puolestaan sai edelliseen otteluunsa takaisin Ossi Louhivaaran ja Janne Kolehmaisen.

Poissaolijoiden palaamiset palvelet ennenkaikkea tamperelaisia, joiden materiaali on huomattavasti kapeampi. Melko kiekolliseen pelityyliin Teemu Rautiaisen ja Aleksi Mustosen tyylisten pelaajien paluut ovat erittäin tärkeitä.

Iso kulmakivi ottelun suunnassa on se, että kuinka Ilves pystyy vastaamaan JYPin asettamaan kamppailupelaamisen haasteeseen. Kauden avauksessa tamperelaiset harrastivat runsaasti hitaampia lähtöjä ja viisikon rauhassa kasaankeräämistä, mutta tuon jälkeen erityisesti JYP on saanut riistopelaamisessaan ajoitukset huomattavasti paremmalle mallille.

Ilves on viime aikoina ollut vieraissa huomattavasti vaikeammin voitettavissa kuin kotonaan. Tamperelaisia on kuitenkin haitannut JYPillekin alkukaudesta tutuksi tullut ongelma, päätöserien sulaminen. Esimerkiksi edellisessä ottelussaan Ilves menetti johtonsa päätöserässä Tapparalle.

Erikoista

Vaikka Ilves onnistui voittamaan liiga-avauksen Jyväskylässä, edellisestä kolmen pisteen voitosta on yli kymmenen vuotta. Jo myyttiseksi muodostunut varsinaisen peliajan voitto on marraskuulta 2006.

Väitteelle Ilveksen paremmasta menestymisestä vieraskaukalossa on helppo kaivaa totuuspohjaa. Sekä yli- että alivoimapelaaminen on prosentuaalisesti selkeästi edellä vieraskaukalossa. Lisäksi tamperelaiset ovat sarjan viidenneksi paras vierasjoukkue, kun taas kotona pistetahti on ollut sarjan heikoin.

Kotiotteluissa heikommin menestynyt JYPin alivoima saakin olla tarkkana Ilveksen ylivoiman kanssa, sillä se on onnistunut maalissa keskimäärin joka neljäs kerta.

Seuraa Heitä

Arto Laatikainen #42 |

Puolustaja

Arto Laatikainen on tärkeä pelaaja Ilveksen hyökkäyksiinlähdöissä. Kokenut pelaaja osaa pääosin lukea tilanteet hyvin.

Ossi Louhivaara #23 |

Laitahyökkääjä

Oli muutaman ottelun sivussa kokoonpanosta, mutta palasi tiistaina Kuopiossa kokoonpanoon. Alkukausi ei ole sujunut onnelisten tähtien alla, ja tasonnostoa odotellaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

JYP nylkee kissapedon
Ilves on kauden kahdessa aiemmassa kohtaamisessa ollut ylittämätön este JYPille, mutta silti JYP lähtee selkeänä ennakkosuosikkina illan otteluun. Joukkue on joulun jälkeisenä aikana ollut sarjan kuumin joukkue, kun juuri yhdestäkään osa-alueesta ei ole ongelmia löytynyt. Ilves on saanut sairastupaansa tyhjäksi, mutta se ei Jyväskylässä riitä.
5
1 2