Kotipeikko ja vierasmörkö kohtaavat Kalevankankaalla

LIIGA / Ennakko
Vierasotteluiden virettä kaivattaisiin kotonakin.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Kaksi tuloksellisesti alavireisesti viime viikolla esiintynyttä joukkuetta iskevät yhteen, kun Jukurit saa vieraakseen SaiPan. Lähtökohdat otteluun ovat mielenkiintoiset, sillä Jukureilla ei ole kulkenut kotikaukalossa, eikä SaiPalla vieraskaukalossa. Keskiviikkona toisen joukkueen kurssi saa ainakin pienen käännöksen toiseen suuntaan.

Jukureiden edellisviikko sujui tuloksellisesti heikosti, sillä joukkue kärsi tappiot Kärpille ja TPS:lle. Kärppiä vastaan joukkue aloitti vahvasti, mutta ei kyennyt viimeistelemään paikoistaan ja oululaisvieras puolestaan rankaisi paikoistaan kovalla kädellä.

TPS:ää vastaan joukkueen peliesitys olikin jo huomattavasti parempi ja se olikin lähellä kolmen pisteen voittoa, mutta turkulaisisännät tulivat vielä viime hetkellä rinnalle ja menivät ohi. Erityisesti Henrik Koiviston johtama ketju jatkoi vahvaa virettään osumalla viikon molemmissa otteluissa, mutta onnistumiset ovat kokonaisuudessa jakautuneet melko tasaisesti.

Pelaajistossa merkittävin muutos on se, että Liigan peliaikakuningas Miika Koivisto lähti maajoukkueen mukaan Moskovan EHT-turnaukseen, eikä ole Jukureiden käytettävissä keskiviikon kamppailussa. Tämä avannee paikan kokoonpanosta Ville Hyväriselle tai Henri Auviselle.

Jukureilla ei ole viime aikoina kotikaukalossa sujunut kovinkaan hyvin, sillä edelliset joukkue on hävinnyt viisi edellistä kotiotteluaan. Vastaavasti vieraissa joukkue on napsinut pisteitä hyvällä tahdilla, joten nyt hyvät otteet olisi tärkeää saada siirrettyä myös kotiotteluihin.

Sputnikit pahoin runneltuna vierailulle

SaiPankaan viime aikojen otteet eivät ole juurikaan riemunkiljahduksia aiheuttaneet, sillä edellisistä viidestä ottelusta joukkue on napannut vain yhden kahden pisteen voiton. Viime viikolla se hävisi vieraissa Kärpille, mutta onnistui kaatamaan Sportin voittomaalikisassa.

Lappeenrantalaisryhmä kärsii pahoista poissaoloista etenkin puolustuksen osalta, kun sekä Per Savilahti-Nagander että Brett Carson ovat sivussa. Carson on ollut pakiston varmimpia suorittajia, joten nyt muulta puolustukselta kaivataan vastuunottoa.

Hyökkääjistä SaiPalta huilaavat Eetu Koski, Joni Nikko ja Ville Koho. Vastaavasti lappeenrantalaishyökkäys sai myös hyviä uutisia Jukurit-ottelun alla, kun Sportia vastaan huilannut kultakypärä Matti Järvinen on pelikunnossa.

Hyökkäyspäässä SaiPan pirteimpiin esiintyjiin on lukeutunut Mikael Kuronen, joka osunut maalipuiden väliin kahdessa edellisessä ottelussa ja iski ratkaisevan osuman voittolaukauskisassa Sportin maaliin. Hänen lisäkseen myös Tero Koskiranta on viime otteluissa esiintynyt edukseen.

SaiPan kohdalla huomionarvoista on se, että jos Jukureilla kotipelaaminen on tökkinyt, voi samaa sanoa lappeenrantalaisten vierasesityksistä. Joukkue on sarjan toiseksi heikoin vierasjoukkue ja suoria voittoja 14 vierasottelusta on mukaan tarttunut vain kolme.

Seuraa Heitä

Henrik Koivisto #82 |

Keskushyökkääjä

Jukureiden kultakypärä on pienen suvantovaiheen jälkeen äitynyt kovaan iskuun iskemällä edelliseen viiteen otteluun neljä maalia.

Mikael Kuronen #78 |

Laitahyökkääjä

Lappeenrantalaisryhmän viime aikojen valopilkku on heiluttanut verkkoja kuluvalla kaudella kahdeksan kertaa. Kurittaako hyökkääjä myös Jukureita?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Jukurit näkee valonpilkahduksen
Mikkelissä kohtaavat kaksi heikkovireistä joukkuetta. Jukurit ei ole onnistunut edellisessä viidessä kotiottelussaan nappaamaan yhtään täyttä pistepottia, ja sama pätee SaiPan vierasvireeseen. Molempiin joukkueisiin pätee myös se fakta, että hyökkäys- ja puolustuspelaaminen ovat tökkineet. Tauon alla Jukurit näkee tiukalla taistelulla voiton viimeistään jatkoajalla.
2 4
2 3