Jukureille haastajaksi Savon herruustaistoon Kantolaton KalPa

LIIGA / Ennakko
Savolaiset mittelevät paremmuudestaan heti avauskierroksella.
Kuva © Petri Lyytikäinen www.pietusphoto.fi

Jukureiden harjoituskausi päättyi voitokkaissa tunnelmissa, kun se voitti kolme viimeisintä harjoitusotteluaan. Joukkue kohtasi valmistavissa otteluissa myös kertaalleen KalPan. Tuolloin kuopiolaisjoukkue vei 2-1-voiton voittolaukauksilla Varkaudessa pelatusta kamppailusta.

Mikkeliläisryhmä esitti harjoitusotteluissa ajoittain vahvoja otteita, mutta suoritukset ailahtelivat harjoituskaudelle tyypilliseen tapaan pelienkin sisällä. Pienin pelaajistomuutoksin alkavaan kauteen selvinnyt joukkue pelaa hyvin samalla tavoin kuin viime kaudella. Harjoituskaudella joukkueelle ei tehty valtavasti maaleja, vaan tiivis puolustus piti oman pään puhtaana.

Pelaajistosta vahvoja otteita esitti odotetusti viime kaudelta tuttu kolmikko Zach Budish-Henrik Koivisto-Teemu Tallberg, joka tuottaa varmasti päänvaivaa myös KalPalle perjantai-iltana.

Viimeisessä harjoitusottelussa KooKoota vastaan kaksi kertaa maaliverkkoja heilutellut Janne Ritamäki pelasi vahvasti harjoituskaudella. Puolustuspäässä erityisesti Teemu Suhosen sekä nuoren Mikko Kokkosen suoritukset olivat hyviä, ja varsinkin Suhonen tuo uhkaa hyökkäyspäähän rohkeilla haastoillaan sekä hyvällä liikkeellään.

Jukurit pääsee lähtemään kauden avaukseen täysin ehjällä miehityksellä. Harjoituskaudella varsinkin kolmos ja- nelosketjuissa pelaajia kierrätettiin, joten nähtäväksi jää ketkä kentälle kauden avauksessa luistelevat.

Kuopiolaisille paha takaisku kauden alla

KalPa on harjoitusotteluiden lisäksi ehtinyt pelata alkusyksyn aikana neljä CHL-ottelua, joista se on voittanut vain yhden. Viimeisimmässä ottelussa tšekkiläistä Kometa Brnoa vastaan kuopiolaisjoukkue koki ison takaiskun, kun harjoituskaudella tehokkaasti esiintynyt Kai Kantola loukkaantui. Hyökkääjän vamma vaatii todennäköisesti leikkaushoitoa ja pitää 29-vuotiaan hyökkääjän poissa peleistä pidemmän aikaa.

Uuden päävalmentajansa, Sami Kapasen, johdolla Mikkeliin saapuvan KalPan peli on ollut Jukureiden tapaan harjoituskaudella ailahtelevaa. Joukkue on pystynyt esittämään hyvääkin peliä, mutta pelien sisällä on tullut heikkoja hetkiä. 

Erityisesti nuoret Frank Gymer ja Eetu Luostarinen esiintyivät harjoituspeleissä edukseen ja saivat paljon vastuuta. Kärkiketjuihin hankitun amerikkalaishyökkääjä Alex Lavoien otteet jättivät parantamisen varaa, ja häneltä kuopiolaisryhmä kaipaisi varmasti tehoja nähtyä enemmän.

Kantolan lisäksi kuopiolaisjoukkueesta puuttuu puolustaja Konsta Mäkinen loukkaantumisen vuoksi. Joukkueen maalilla Mikkelissä aloittaa Niko Hovinen.

Seuraa Heitä

Teemu Suhonen #4 |

Puolustaja

Kuopiolaislähtöinen puolustaja esiintyi vakuuttavasti harjoituskaudella. Suhonen tuottaa jatkuvasti vaikeuksia vastustajalle hyökkäyspäässä vahvan luistelunsa ansiosta.

Frank Gymer #10 |

Keskushyökkääjä

Jukureissakin toissa kaudella käynyt Gymer pelasi harjoituskaudella hyvin. Taiturimainen hyökkääjä saa varmasti isoa roolia KalPan hyökkäyksessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Jukurit tarraavat Savon herruuteen
Jukurien kausi alkaa liigan osalta kotiottelulla KalPaa vastaan. Kuopiolaisvieraat kokivat pahan kolauksen kauden alle, kun pirteästi esiintynyt Kai Kantola joutui sivuun peleistä. Erityisesti KalPa koki pahoja menetyksiä hopeaan päättyneen kauden jälkeen, mutta paperilla joukkueet ovat melko tasaisia. Kuopiolaiset ovat yllätysvalmiimpia, mutta Risto Dufvan suojattien projekti on pidemmällä, mikä tuo voiton ensimmäisestä Savon derbystä.
3
1 2