Ässillä oiva paikka katkaista kotikurimus - Jaroslav Otevrel saapuu Poriin kunniavieraaksi

LIIGA / Ennakko
Tällaista peli-ilmettä Ässät kaipaisi useammin.
Kuva © Arno Hämäläinen
Vaikeaa alkuvuotta pelaava Ässät yrittää hallita paineet, kun TPS saapuu Poriin hiillostamaan. Ottelussa nähdään myös kunniavieras, kun vuonna 1996 vakavasti loukkaantunut Jaroslav Otevrel seuraa Ässien kotiottelua ensimmäistä kertaa 20 vuoteen.

Porin Ässät on pelannut kuluvan vuoden puolella 14 ottelua, ja voittanut niistä kolme. Pisteitä noista mittelöistä on kertynyt yhteensä kymmenen.

Varmalta näyttänyt pudotuspelipaikka, jopa suora paikka puolivälieriin, näytti vielä joulukuussa porilaisille selviöltä. Heikko ajanjakso on kuitenkin tiputtanut Ässiä tasaisesti alemmas ja takana uhkaavat HPK, Ilves ja KooKoo ovat päässeet vielä iskuetäisyydelle.

On siis sanomattakin selvää, että porilaisten pelaamiseen pitää löytyä ryhtiä, tai kauden lopputulemana on pelillinen floppi.

Perjantai-illan ottelussa nähdään myös kunniavieras, kun Ässissä aikanaan pelannut hyökkääjä Jaroslav Otevrel saapuu katsomoon. Otevrel loukkaantui vakavasti 11. helmikuuta 1996 pelatussa Ässät-Jyp HT -ottelussa. Kaulasta alaspäin halvaantunut Otevrel vierailee ensimmäistä kertaa Isossamäessä sitten vuoden 1998.

Nykyään Tšekissä Zlinissä asuva Otevrel kävi läpi pitkän ja rankan kuntoutusjakson ja taisteli itsensä takaisin arkeen. Porin Ässien tuoreessa tiedotteessa hän totesi: "Minulle kuuluu tällä hetkellä hyvää. Elämä etenee rauhallisesti. Odotan suurella innolla, että näen Isomäen pitkästä aikaa"

Otevrelin asenteesta ja henkisestä kantista voi moni ottaa mallia. Ässien pelaajat voivat myös ammentaa osansa, sillä taistelua ja henkistä kanttia kaivataan, kun runkosarjan loppu häämöttää.

Puolustuksen kautta pistejahtiin

Tämän vuoden kuudesta kotiottelustaan pata on voittanut vain yhden, maalieron ollessa 14−22. Tilastojen parantelu ei ole perjantaina helppoa, kun vastaan asettuu sarjakakkonen TPS.

Vaikka turkulaistenkin pelillinen käyrä on aavistuksen mollivoittoinen, on joukkueen runko erittäin vahva, eikä TPS ole ollut Ässille tällä kaudella helppo pala. Kaksi edellistä kohtaamista TPS on vienyt nimiinsä selvästi lukemin 5−0 ja 7−2.

Mikäli Ässät haluaa pysyä perjantaina pelissä mukana, on puolustuspelaamisen pakko parantua nähdystä. Tiistaina Ässät haki Mikkelistä erittäin tärkeän kolmen pisteen voiton, mutta tuossakin ottelussa tutut ongelmat näkyivät.

Hyökkäyspäässä Ässillä homma toimi kohtuullisen hyvin, mutta ongelmat alkoivat, kun tultiin omalle puolustusalueelle. Jukureilla oli varsinkin avauserässä useampikin paikka iskeä maali, mutta Andreas Bernard pelasi maalillaan hyvin.

Takaiskut näkyivät myös porilaisten pelaamisessa ja muun muassa Jukureiden avausmaalin jälkeen peli pyöri pitkän aikaa ässäpäädyssä.

TPS ei ole päästänyt viime aikoina montakaan maalia omiin, ja joukkueen puolustuskalusto lukeutuu muutenkin sarjan vahvimpiin. Edellisessä ottelussaan turkulaiset jättivät sarjakärki Kärpät yhteen maaliin, mitä voi pitää varsin kovana suorituksena.

Simon Suoranta on ollut paluunsa jälkeen vahvassa vireessä ja porilaisjoukkueesta löytyy muutenkin tulivoimaa. TPS:llä on heittää jäälle Tomi Kallion ja Ilari Filppulan kaltaisia virtuooseja, joten hyökkäyspuoli on hoidossa.

Kysymys kuuluukin, kumman puolustus pitää, kun paine kasvaa.

Seuraa Heitä

Simon Suoranta #50 | TUTO

Laitahyökkääjä

Syyskuussa loukkaantunut Suoranta oli sivussa peleistä neljän kuukauden ajan, mutta meno on ollut paluun jälkeen erittäin väkevää. 16. tammikuuta paluun liigajäille tehnyt Suoranta on iskenyt kahdeksaan otteluun tehot 5+2.

Ilari Filppula #81 |

Keskushyökkääjä

36-vuotias taituri on TPS:n hyökkäyspelaamisen kulmakiviä. 33 otteluun 36 tehopistettä tällä kaudella tehnyt Filppula loistaa erityisesti ylivoimapelissä, jossa keskushyökkääjä on tehnyt 44% kauden tehopisteistään.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Ässät katkaisi tappioputkensa edellisessä ottelussaan, mutta ongelmat eivät poistuneet. Puolustuspeli on edelleen haavoittuvainen ja vastassa on yksi sarjan tulivoimaisimmista joukkueista. Tomi Kallion, Eric Perrinin tai Ilari Filppulan tasoisia pelaajia vastaan jokainen nukahdus maksaa kalliisti. Ässien peleissä on nähty paljon maaleja, joten samaa odotetaan astetta suurempien kertoimien toivossa myös perjantaina.
2 3
4 5