Porissa elintärkeiden pisteiden ottelu

LIIGA / Ennakko
Sakari Salminen on osunut maalipuiden väliin hyvällä tahdilla.
Kuva © Arno Hämäläinen
Ässien ja SaiPan ottelusta ei torstaina panosta puutu. Toinen havittelee kuuden parhaan joukkoon, toinen taistelee paikastaan pudotuspeleissä.

Kevät ja pudotuspelit lähestyvät kovaa vauhtia, eikä runkosarjaa ole enää juurikaan jäljellä. Kotijoukkue Ässillä on vielä viisi ottelua, vierailulle saapuvalla SaiPalla puolestaan neljä.

Ässien varmalta näyttänyt pudotuspelipaikka alkoi jo vaikuttaa uhatulta, kun joukkue otti tammikuussa tukkaan enemmän kuin laki sallii.

Viime otteluissa pistesaldo on kuitenkin kertynyt huomattavasti paremmalla tahdilla, kun porilaiset ovat napanneet viimeisestä viidestä ottelustaan kymmenen sarjapistettä.

Torstain vierasjoukkue SaiPa on myös pelannut viime aikoina tulosten valossa hyvää kiekkoilua. Suorat voitot HPK:stä, TPS:stä, Oulusta raavittu voittomaalikilpailun voitto sekä JYPin kaato murskalukemin ovat pitäneet lappeenrantalaiset hyvissä asemissa. 

Kauden alussa Liigan pohjille monella taholla povattu SaiPa taistelee tosissaan suorasta puolivälieräpaikasta.

Maltti on valttia

Ässät on parhaillaan viimeisellä pudotuspelipaikalla kymmenentenä, Ilveksen kärkkyessä takana vain kahden pisteen erolla. Vaikka tamperelaiset ovatkin hiipineet lähelle, on Ässillä edelleen etu puolellaan yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Loppuohjelma ei ole helpoin mahdollinen, kun SaiPan jälkeen tulevat vielä vastaan muun muassa Tappara, JYP ja HIFK.

Maltti on kuitenkin valttia, myös tässä tapauksessa. Andreas Bernard on torjunut maalillaan kiitettävästi ja joukkueen hyökkäyspelaaminen on tuottanut osumia tasaisesti.

Ongelma on lähinnä oman pään puolustuspelaamisessa. Ässät on päästänyt helmikuun otteluissa keskimäärin 3,5 maalia, mikä on auttamatta aivan liikaa.

SaiPa on napsinut viime aikoina kovia päänahkoja varsin ehjillä peliesityksillä. Puolustuspelaaminen on tiivistynyt ja yksilövirheet ovat vähentyneet. Tuore puolustajahankinta Vladimir Denisov on tuonut juuri sitä, mitä SaiPa hakikin, eli kovuutta ja jämäkkyyttä puolustuspäähän. 

Tehoja tulee joukkueessa yllättävänkin leveälti ja pelipaikoista on kova kilpailu. Kahdeksan maalia tällä kaudella tehnyt Joni Nikko ei mahdu tällä hetkellä kokoonpanoon ja tuskin mahtuu Porissakaan, sillä edellispeliin tervehtynyt Roy Radke osui paluuottelussaan heti kahdesti.

Frans Tuohimaan koppi toimii mallikkaasti ja kaiken kaikkiaan joukkue purjehtii leppeässä myötätuulessa, joka näillä lähtökohdilla jatkunee myös Porissa torstaina.

Seuraa Heitä

Jussi Makkonen #14 |

Keskushyökkääjä

Makkosen helmikuu on ollut erittäin tehokas. Kohokohtina hattutemppu Kärppien vieraana sekä 2+1-tehot TPS:ää vastaan. Aloituksetkin ovat hoituneet mallikkaasti, joten kokenut sentteri on ollut viime aikoina erittäin tärkeä palanen porilaisjoukkuetta.

Vladimir Denisov #77 |

Puolustaja

362 KHL-ottelua, 50 peliä MM-kisoissa ja päälle yhdet olympialaiset. SaiPan tuoreimmalla hankinnalla Vladimir Denisovilla on kokemusta vaikka muille jakaa. 33-vuotias puolustaja on tuonut tarvittavaa jämäkkyyttä lappeenrantalaisten puolustukseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tasainen pistetaistelu Porissa
Ässät on parantanut otteitaan synkimmän suvantovaiheensa jälkeen ja kamppailee edelleen viimeisestä pudotuspelipaikasta. SaiPan esitykset ovat olleet pidemmän aikaa jo vahvoja ja 10 ottelun kuntopuntarissa joukkue majailee kolmantena. Hyökkäyspäästä on alkanut löytymään ratkaisuvoimaa laajemmalti ja puolustuspelaaminenkin on ollut jämäkkää. Ässilläkin riittää ratkaisuvoimaa ja kotiyleisö varmasti sytyttää pisteiden tärkeyden lisäksi joukkuetta. Kovassa kamppailupeleissä maaleja nähdään molempiin päihin ja ratkaisun hakeminen jatkoajaltakin on täysin mahdollinen vaihtoehto.
2 3
2 3