KalPa ja HIFK kävivät tasaisen ja lämminverisen kamppailun Kuopion lauantai-illassa

LIIGA / Kuvakooste
KalPan ja HIFK:n välinen ottelu tarjosi yleisölle maaleja ja tunteita. Suuremmilta ylilyönneiltä kuitenkin vältyttiin KalPan napatessa ottelusta kolme pistettä.
Kuva © Antti Tyni
Vierasjoukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selinin ilme oli varsin varman oloinen ennen pelin alkua.
Kuva © Antti Tyni
Naamat pyrittiin hieromaan puhtaiksi pelin alusta alkaen.
Kuva © Antti Tyni
Ottelun avausmaalin napautti KalPan Mikael Seppälä.
Kuva © Antti Tyni
Ensimmäisessä erässä keskustelua aiheutti Juhani Tyrväisen taklaus Santeri Lukkaan. Tuomaristo totesi taklauksen puhtaaksi.
Kuva © Antti Tyni
KalPan apuvalmentaja Marko Tuomaisen mielipide taklauksen osumakohdasta ei jäänyt epäselväksi.
Kuva © Antti Tyni
Kai Kantolan ja Jerry D'Amigon versio joutsenlammesta.
Kuva © Antti Tyni
Oliwer Kaski laukoi HIFK:n tasoihin toisen erän alkupuolella.
Kuva © Antti Tyni
Eetu Luostarinen karkasi hetken kuluttua läpiajoon, mutta kiekko kilahti ylärimaan.
Kuva © Antti Tyni
Alexander Texier aiheutti torikokouksen poikittaisella mailallaan, jonka katsottiin osuneen Thomas Nykoppia kaulan alueelle.
Kuva © Antti Tyni
Texierin jäähyn aikana Oliwer Kaski iski illan toisen maalinsa.
Kuva © Antti Tyni
Mikko Nuutinen karkasi alivoimalla HIFK:n pelaajien virheen seurauksena läpiajoon ja toi KalPan tasoihin.
Kuva © Antti Tyni
Juhani Tyrväisen vuoro kokea kovia. Kovuutta antamassa KalPan Kai Kantola.
Kuva © Antti Tyni
Tyrväinen kosiskeli vielä polvistuneena rangaistusta Kantolalle, mutta tuomaristo vastasi kieltävästi.
Kuva © Antti Tyni
Ilmeestä päätellen Atte Engren ei havainnut Mathew Maionen laukausta ja maaliinhan se upposi.
Kuva © Antti Tyni
Yksi kotiyleisön suosikeista, Mathew Maione.
Kuva © Antti Tyni
HIFK haki vielä lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, mutta KalPa Denis Godlan johdolla säilytti johtoasemansa loppuun saakka.
Kuva © Antti Tyni
Yleisö kiitti pelaajia kolmesta pisteestä ja pelaajat yleisöä kannustuksesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös