Windy Cityn sirkuksen yksi pitkäaikaisimmista ja kokeneimmista tirehtööreistä on Senior Vice President Robert J. Pulford. Kauan Blackhawks-organisaation johtoportaaseen kuulunut harmaahiuksinen Kanadan metsistä NHL-piireihin ilmaantunut kavala kettu on onnistunut urallaan haalimaan kaikki oikeat narut käsiinsä pysyäkseen mukana sirkusnäytöksissä vuosi toisensa jälkeen.
Paljon pitkällä urallaan saavuttanut Pulford on hiljalleen vaipunut enemmän ja enemmän kulissien taakse pongahtaen kuitenkin aina yhä uudestaan sekoittamaan omilla visioillaan sirkustirehtöörien sekä -esiintyjien päät.
Yhdessä sirkuksen omistajan Bill Wirtzin kanssa tämä GM:n ja valmentajan tuhoajaksi nimetty kavaluuden ruumiillistuma onkin pystynyt pitämään Windy Cityn sirkuksen omana leikkikenttänään lähes kolme vuosikymmentä.
Kavala kettu kömpii kolostaan
Ennen liittymistään Blackhawks-organisaation sikariportaaseen Bob Pulford niitti mainetta lähes 20-vuotisen pelaajauransa aikana. Toronto Maple Leafsin riveissä vuonna 1956 aloittanut Pulford huhki lopulta vaahteranlehtipaitojen kokoonpanossa kaikkiaan 14 kautta. Menestyksekkäiden pelaajavuosien aikana hän saavutti neljä Stanley Cup -mestaruutta Maple Leafsin riveissä ollen samalla kuudesti NHL:n All-Stars-miehistössä.
Pitkän uransa aikana erinomaisena alivoimapelaajana tunnettu Pulford tahkosi Maple Leafsin sekä Los Angeles Kingsin kokoonpanoissa kaikkiaan 1079 ottelua keräten kunnioitettavat 281 maalia sekä 362 syöttöpistettä.
Tehoillaan ja ottelumäärillään Pulford on edelleenkin yksi Maple Leafsin menestyksekkäimmistä pelaajista. Pelattujen otteluiden määrissä sekä tehdyissä maaleissa, syöttöpisteissä ja kokonaispisteissä tämä entinen luottohyökkääjä sijoittuu yhä Maple Leafsin top 10 -listalle.
Pulfordin päätettyä pelaajauransa Los Angeles Kingsin paidassa vuonna 1972 hän siirtyi vielä samana vuonna seuran päävalmentajaksi. Kolmen kauden jälkeen Pulford sai ansaitun tunnustuksen ohjattuaan Kings-miehistön loisteliaaseen tulokseen 42-17-21 eli 105 pisteeseen. Kauden päätteeksi Pulfordin nimi kaiverrettiin parhaan valmentajan palkinnon, Jack Adams Awardin, kylkeen.
Viisi vuotta Kaliforniassa riitti Pulfordille miehen liityttyä heinäkuussa 1977 Blackhawks-organisaation palveluksiin seuran uutena toimitusjohtajana sekä valmentajana. Menestys seurasi Pulfordia uuteen ympäristöön välittömästi kokeneen ketun johdattaessa haukkalauman divisioonavoittoon.
Onnetar ei hylännyt Pulfordia jatkossakaan, vaikka kahdesti miehen hylättyä valmennusvastuun hän joutui palaamaan vaihtoaition penkin taakse luotsaamaan tuuliajolle lipunut Blackhawks-pursi tyynemmille vesille
Pulfordin GM:n sekä valmentajan ajanjaksolla Blackhawks voitti kahdeksan divisioonamestaruutta selviytyen kaikilla 19 kaudella pudotuspeleihin. Kaikkiaan Blackhawks esiintyi Pulfordin menestyksekkäiden vuosien ansiosta upeat 28 kertaa peräkkäin pudotuspeleissä. Kaikkein kirkkain kruunu Pulfordin saavutuksiin oli tulla kaudella 1991-92, jolloin Blackhawks taisteli Mike Keenan valmentajanaan ja toimitusjohtajanaan Stanley Cup -mestaruudesta Mario Lemieuxia ja Pittsburgh Penguinsia vastaan.
Lopulta kesäkuussa 1990 Pulford vakiinnutti paikkansa Blackhawks-sikariportaan hierarkian ylimmillä askelmilla omistaja Bill Wirtzin nimetessä tämän kokeneen ketun seuran Senior Vice Presidentiksi. Viimeistään tällöin Pulford oli päässyt yhden Chicagon ja NHL:n vaikutusvaltaisimman miehen lähipiiriin ja vankkumattomaan suosioon - paikalle, josta Pulford pystyi ohjailemaan organisaatiota likaamatta omia käsiään. Heinäkuussa 1991 Pulford sai lopulta ansaitsemansa tunnustuksen myös NHL:ltä miehen päästessä kaikkein arvostetuimpien kerhoon NHL Hall of Fameen.
Järkähtämätön jättiläinen
Pulfordin liittyttyä Blackhawks-sirkuksen tirehtööririnkiin vuonna 1977 joukkueella on ollut 26 vuoden aikana 11 eri päävalmentajaa. Kahteen kertaan Pulford on joutunut kesken kauden ottamaan valmennusvastuun itselleen. Vastaavasti kolmeen kertaan Pulford on palannut toimitusjohtajan toimistoon jo luovuttuaan tehtävistään.
Oman asemansa vuoksi Pulford on kuitenkin aina ollut mies, joka on jäänyt organisaatioon. GM:n toimissa Pulford on voinut syyttää valmentajiaan huonosta menestyksestä, Senior Vice Presidentin virassa vastaavasti huonoja toimitusjohtajia. Runsaasta vaihtuvuudesta huolimatta Blackhawksin 28 vuotta kestänyt yhtäjaksoinen esiintyminen pudotuspeleissä päättyi vasta kaudella 1997-1998 - kaudella, jolloin Pulford jätti GM:n tehtävät entiselle Blackhawks-puolustajalle Bob Murraylle.
Pulford onkin aina ollut kuin kissa, joka putoaa jaloilleen selviytyen hurjistakin tilanteista. Oikeita naruja vetäen ja näppinsä oikealla hetkellä sopivaan paikkaan työntäen Pulford on pysynyt asemassaan vaikeinakin aikoina. Onnettareen luottaen ja pakoitellen kavaliakin otteita käyttäen Pulford on luonut urastaan yhden NHL:n menestystarinoista. Tarinan taakse kätkeytyy kuitenkin varsin suttuinen käsikirjoitus.
Satumaisten tarinoiden häikäilemätön hyväksikäyttäjä
Kaksi toisiinsa kuin kohtalosta linkittynyttä legendaarista Blackhawks-ikonia - Denis Savard ja Chris Chelios - kantoivat joukkuetta 80- ja 90-luvuilla. Molempien tarinat olivat Bob Pulfordilta joko suuria taidonnäytteitä tai ainoastaan onnekkaita sattumia. Molemmat tarinat kietoutuvat myös vahvasti toisen legendaarisen original six -joukkueen, Montreal Canadiensin, ympärille.
Ennen Denis Savardin loisteliasta esiinmarssia Blackhawks oli yksi NHL:n värittömimmistä joukkueista, jonka tukipilareina hääri liigan keskitason tusinanimiä Ivan Boldirevista ja Tom Lysiakista aina Terry Ruskowskiin asti. Potentiaalinen puolustajalupaus Doug Wilson ja liigan eliittiin kuuluva maalivahtitähti Tony Esposito muodostivat joukkueen ainoat valopilkut ennen historiallista vuoden 1980 varaustilaisuutta.
Kyseinen varaustilaisuus toi intiaanipaitaan kertaheitolla vuosikymmenen kaksi valovoimaisinta Blackhawks-tähteä Denis Savardin ja Steve Larmerin sekä myöhemmin monen mutkan kautta Windy Cityn kiekkoylpeyteen liittyneen Chris Cheliosin.
Vuoden 1980 varaustilaisuus on eittämättä yksi Blackhawks-historian parhaista, mutta samalla myös Bob Pulfordin uran onnekkaimmista. Ennen varaustilaisuutta Montreal Canadiensin odotettiin valitsevan koko tilaisuuden ensimmäisellä vuorolla Quebecin provinssista kotoisin olevan Denis Savardin.
Canadiensin silloinen GM Irving Grundman yllätti kuitenkin koko NHL:n samalla järkyttäen Quebecin provinssin totaalisesti valitsemalla WHL:n Regina Patsissa kiekkoilleen Doug Wickenheiserin. Toisena varannut Winnipeg Jets valitsi odotetusti räväkän puolustaja Dave Babychin, jolloin Pulfordille ja Blackhawksille jäi kolmannelle vuorolle ykkösvaraukseksi kaavailtu taiturimainen Denis Savard.
Kymmenen kauden ajan Savard viihdytti chicagolaista jääkiekkoyleisöä All-Stars-tason otteillaan viimeistellen viisi yli sadan tehopisteen kautta. Vuonna 1990 toimitusjohtajan pallilla istunut Mike Keenan kuitenkin katsoi Savardin parhaimman iskun kadonneen. Uransa ehtoopuolella luistellut Blackhawks-ikoni saikin lopulta pakata tavaransa ja suunnata kulkunsa joukkueeseen, johon miehen piti kaikkien spekulaatioiden mukaan jo 80-luvun alussa liittyä.
Montreal Canadiensin ja koko liigan eliittipuolustajiin noussut Chris Chelios saapui vastaavasti tuuliseen kaupunkiin ollen koko 90-luvun uusi taisteleva Blackhawks-ikoni. Ikuisesti Blackhawks-legendojen joukkoon itsensä raivannut Montrealin sekä Tampa Bayn joukkueissa piipahtanut Savard palasi uransa synnyinlähteelle vielä kerran kaudella 1994-95 kruunaten sekä oman uransa että Bob Pulfordin satumaisen arpaonnen.
Onnettaren lempilapsi, kavala kettu vai tarkkasilmäinen taituri
Kiistämättömästä menestyksestä huolimatta Pulfordin tarunhohtoisen menestystarinan käsikirjoitus on perustunut hyvin pitkälti uskomattomaan onneen, mutta myös häikäilemättömään sekä taidokkaaseen kykyyn hahmottaa tapauskohtaiset selviytymiskeinot. Ennakkokaavailujen mukainen vuoden 1980 varaustilaisuus olisi voinut muuttaa sekä Blackhawks-organisaation että Bob Pulfordin itsensä historiaa varsin merkittävästi. Satumainen onni pelasti kavalan ketun tällöin.
Pulfordin selviytyjän kyvyt ilmenivät kuitenkin kenties parhaiten rikkonaisella 90-luvulla. Ennätyksellisen pitkään pudotuspeleihin selvinnyt Blackhawks oli 90-luvun puolivälin jälkeen murheellisen syöksykierteen kourissa. Kaudeksi 1997-98 Blackhawks-GM:n pestin vastuulleen ottanut Bob Murray joutui sylkykupin paikalle Pulfordin tietoisesti jättäessä alavireisen joukkueen uusien yrittäjien harteille.
Kauden päätteeksi ensimmäistä kertaa 28 vuoteen pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt joukkue kuitenkin sinetöi Murrayn kohtalon raadollisesti. Vielä lähes puolitoista kautta sinnitellyt Murray sai lopulta kantaa vastuun kaksi kertaa peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle jääneen joukkueen taaperruksesta: joulukuussa 1999 Murray sai väistyä Pulfordin ottaessa kuin kavalana pelastavana enkelinä toimitusjohtajan paikan jälleen kerran itselleen.
Joukkueen alamäen yhä jatkuessa Pulford katsoi toimitusjohtajan vastuullisuuden riittäneen. Vuoden 2000 syyskuussa uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Mike Smith sai jälleen uutena paperinukkena ottaa vastuun sirkustunnelmaan joutuneesta kakaralaumasta. Omat kätensä Pulford pyrki pesemään mahdollisimman puhtaaksi koko fiaskosta - pitäen ne kuitenkin tarpeeksi lähellä ja hyvällä iskuetäisyydellä uusia visioita varten.
Survivor 8 - Windy City
Pulfordin likaiset kädet ja vinoutuneet visiot ovatkin saaneet aikaan paljon tuhoa onnekkaiden ja menestyksekkäiden siirtojen vastapainoksi. Tilanteeseen kuin tilanteeseen näppinsä tunkeva ja moraalittoman sekä äärettömän kitsaan omistajan Bill Wirtzin korvaan kiekkomaailman salaisuuksia kuiskutteleva Pulford on omilla itsekkäillä tempauksillaan, eturistiriidoillaan ja valtataisteluillaan karkoittanut ja riitauttanut lukuisia kyvykkäitä valmentajia ja toimitusjohtajia kuten Eddie Johnstonin, Mike Keenanin ja Bob Murrayn sekä lukuisia lahjakkaita pelaajia ja todellisia Blackhawks-ikoneita kuten Stan Mikitan, Tony Espositon ja Doug Wilsonin. Kaikki legendaarisia kasvoja - kaikki Blackhawks-organisaatioon siteensä katkaisseita legendaarisia kasvoja.
Muuttumattomana Blackhawks-totuunena onkin pysynyt jo ikuisuuden sanonta: tähdet lähtevät, Pulford ja Wirtz pysyvät. Näin myös nykypäivän Blackhawksissa ja Mike Smithin aikakaudella. Bob Pulfordin rooli organisaation tapahtumissa ja kulissien takaisena pääpiruna on nimittäin edelleen yllättävän suuri.
Osaltaan tähän on ollut vaikuttamassa Pulfordin ja Wirtzin erittäin läheiset ja luottamukselliset suhteet, osaltaan harkitut liikkeet, mutta myös ikävät sattumukset kuten Mike Smithin vaimon kuolema ja tätä edeltänyt sekä tästä seurannut Smithin ymmärrettävä - niin fyysinen kuin henkinen - poissaolo.
Moraalittomasta ja häikälemättömästä yleiskuvasta huolimatta hulvattoman Blackhawks-sirkuksen selviytymiskeinot ovat loppujen lopuksi varsin yksinkertaiset. Bill Wirtzin johtamassa sirkuksessa luottamus on kaikkein arvokkainta - pätevyydellä ja asiantuntevuudella ei Windy Cityn selviytymiskisassa pötkitä pitkälle.
Saavutettuaan Wirtzin luottamuksen kisaajan - kuten Pulfordin - tarvitsee vain hyväksyä tietyt sirkuksessa vaalitut yksinkertaiset säännöt ja noudattaa niitä vakiinnuttaakseen paikkansa sikariportaan ylimmillä askelmilla.
Robert J. Pulfordin uraa ja Bill Wirtzin politiikkaa mukaillen Windy Cityn sirkuksen selviytymisoppaan kultaiset säännöt voidaankin listata varsin selkeästi.
Ensimmäinen sääntö: Älä tuhlaa rahaa
Toinen sääntö: Käytä jokainen tilaisuus hyväksesi keinoja kaihtamatta
Kolmas sääntö: Pidä suusi kiinni
Neljäs sääntö: Ole omistajan kanssa aina samaa mieltä.
Viides sääntö: Älä tuhlaa rahaa.
