Mielipide

Vuosi sitten Suomi taisteli MM-kullasta, nyt iloitaan jatkoaikavoitosta Sveitsiä vastaan

MAAJOUKKUE / Kolumni
Leijonat on ollut MM-kisoissa vaikeuksissa pienempien maiden, kuten Ranskan ja Norjan kanssa. Ryhdikäs taistelu Sveitsiä vastaan ja varmistunut puolivälieräpaikka kuitenkin pelastivat katastrofilta, ja valtakunnassa on taas kaikki hyvin.

Viime vuoden hopeamitalisti Suomen MM-turnaus on ollut pettymys, eikä sitä pelasta kuin selviytyminen mitalipeleihin. Alkuvaiheen rämpimisen jälkeen A-lohkon huippumaiden voittaminen olisi yhtä suuri ihme kuin Yhdysvaltojen olympiakulta yliopistojoukkueella Lake Placidissa 1980.

Näillä näkymin Suomen ilonaiheeksi MM-kisoista on jäämässä sisukas taistelu Sveitsiä vastaan ja nousu tappioasemasta jatkoaikavoittoon. Leijonien suoritus oli sinänsä kunnioitettava, mutta jos vaatimustaso täyttyy näin pienestä, niin maailmanmestaruuskilpailut on aivan väärä paikka.

jatkoaikavoittojen Norjasta ja Sveitsistä pitäisi olla pettymyksiä − ei esimerkkejä joukkueen parhaasta suoritustasosta.

Suomi on yli 20 vuoden ajan ollut vahva haastaja jääkiekon arvokisoissa. Ensimmäisen MM-mitalin jälkeen Leijonat on pudonnut puolivälierävaiheessa 25 vuoden aikana vain yhdeksän kertaa.

Puolivahingossa saavutettu puolivälieräpaikka ei missään nimessä saa olla Leijonien tavoite, eikä varsinkaan tyytyväisyyteen ole aihetta.

Vuosi sitten Leijonat hävisi MM-kisoissa ainoastaan loppuottelun Kanadaa vastaan. Patrik Laineen ja Mikko Koskisen tapaisten kärkipelaajien puuttuminen on turhan näppärä tekosyy tämän kevään heikommalle suoritukselle.

Puutteistaan huolimatta Suomen kisajoukkue on nimittäin sen tasoinen, että jatkoaikavoittojen Norjasta ja Sveitsistä pitäisi olla pettymyksiä − ei esimerkkejä joukkueen parhaasta suoritustasosta.

Pitkin turnausta on huudeltu potkuja päävalmentaja Lauri Marjamäelle. Kesken turnauksen valmentajanvaihdolla tuskin ihmeitä saavutettaisiin, mutta sopimuskauden kannalta Marjamäen suoriutumista on syytä arvioida kriittisesti.

Sekä World Cup että MM-kisat ovat sujuneet nihkeästi. Molemmissa turnauksissa tapahtui pelillistä kehitystä, mutta siihen tyytyminen on hiljainen hyväksyntä Suomen putoamiselle kärkimaiden haastajasta keskikastiin.

Käsi ylös, kenen mielestä Suomen tavoite arvokisoissa on taistella paikasta jatkopeleihin tai välttää putoaminen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös