Mielipide

Vantaalla ei tarvetta muutoksiin

MESTIS / Kolumni
Viime vuonna runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Kiekko-Vantaa lähtee tulevalla kaudella tavoittelemaan parempaa tulosta. Menestystä havitellaan lähes muuttumattomalla joukkueella, jonka vahvuudet ovat nopea suunnanmuutospeli ja hyvä joukkuehenki.

Kiekko-Vantaa lähtee uuteen kauteen lähes samalla joukkueella kuin edelliseen. Vaihtuvuus on ollut Mestiksen oloissa epätavallisen pientä: joukkueessa on vain puolenkymmentä uutta pelaajaa. Jatkuvuus liittyy olennaisena osana seuran kahden vuoden projektiin.

- Käynnistimme ennen viime kauden alkua projektin, jossa pyritään pitämään sama ryhmä koossa. Silti teimme ensin pelaajien kanssa vain vuoden sopimukset, koska halusimme katsoa, mihin kukin pystyy. Tarvetta muutoksiin ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ollut, sillä pelaajat onnistuivat viime kaudella hyvin, päävalmentaja Jarmo Kauppi kertoo.

Kauppi antaa joukkueelleen menneestä kaudesta arvosanan hyvä+. Pelit menivät etenkin runkosarjassa odotuksiin nähden yläkanttiin. Kausi tosin päättyi putoamiseen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, jolla KalPa oli parempi voitoin 3-2.

- Suoritus oli hyvä, etenkin kun muistetaan joukkueessa ennen kauden alkua tehty nuorennusleikkaus. Ainoastaan loppu oli todella harmittava: se harmittaa oikeastaan vieläkin.

Maalivahtipelissä kysymysmerkkejä

Viime kauden joukkueestaan Kiekko-Vantaa menetti tähdistömaalivahti Markus Helasen ja hyökkääjä Ilari Filppulan Jokereihin sekä puolustaja Sebastian Schlegelin Saksan DEL-liigaan.

- Helanen pelasi hyvän kauden, mutta pudotuspeleissä hänen suorituksestaan jäi jotakin puuttumaan. Schlegelin ja Filppulan tapauksissa olemme tyytyväisiä, että miehet pääsevät urallaan eteenpäin. Tosin Filppulan kohdalla vielä yksi kausi Kiekko-Vantaassa ei olisi tehnyt pahaa. Vantaalaisena pelaajana häntä kaivataan täällä, toteaa Jarmo Kauppi

Uusista pelaajista opiskelujensa myötä pääkaupunkiseudulle muuttanut Sportin Ari-Pekka Pajuluoma on Kaupin mukaan juuri sellainen pelaaja, jota joukkueeseen etsittiinkin. Toinen tulokas Tommi Sova sen sijaan on loukkaantumisen vuoksi pitkään sivussa, eikä hänen varaansa voida paljon laskea.

Lisävahvistuksia Vantaalle ei ole ehdolla muita kuin sopimusneuvotteluja käyvä Tommi Hannus, jolle olisi tilaa Sovan loukkaannuttua. Loput paikat jätetään tyhjiksi Jokereista tulevien pelaajien varalle.

Suurimmat muutokset Vantaa on kokenut maalivahtiosastolla. Helasen paikalle ykkösmaalivahdiksi on kaavailtu A-nuorissa SM-kultaa voittanutta Joni Hallikaista. Hän oli kuitenkin kesällä olkapääleikkauksessa eikä välttämättä ole täydessä kunnossa kauden alkaessa. Joukkueen muut maalivahdit ovat viime kaudella muutaman ottelun torjunut Tom Gladh ja junioreista nostettu Antti Niemi.

- Maalivahtitilanne on tällä hetkellä aika iso ongelma. Emme vielä tiedä, kuka pystyy sarjan ensimmäisissä peleissä pelaamaan maalissa. Helasen saappaat ovat joka tapauksessa isot, kuka niihin sitten astuukaan, toteaa Kauppi.

Kotiedusta kirous

Tulevalla kaudella Kiekko-Vantaa luottaa Jarmo Kaupin mukaan edelleen nopeaan suunnanmuutospeliin. Joukkueen muuttumattomuuden hän uskoo lähinnä näkyvän entistä parempana joukkuehenkenä.

- Vaikea sanoa, miten muuttumattomuus näkyy kentällä vai näkyykö se ollenkaan, mutta ainakin valmennuksessa nyt varmasti tiedetään, mihin kukakin pystyy. Tämän pohjalta voidaan suunnitella taktiikkaa paremmin.

Kiekko-Vantaan kausi on jo kahtena viime keväänä päättynyt heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Yhtään kotivoittoa ei joukkue ole vielä playoffeissa pystynyt ottamaan viidestä yrityksestä huolimatta. Tästä on jo alkanut kasautua henkinen taakka.

- Tänä kesänä pidimme aiemmasta poiketen viiden viikon kesäloman, jolloin ei harjoiteltu ollenkaan. Tarkoitus oli huilauttaa pelaajien päitä, saada vähän valoa joukkueen synkkään mielialaan.

Kauppi uskoo, että ensimmäinen kotivoitto pudotuspeleissä vapauttaisi pelin. Joukkueen tavoite on joka tapauksessa sijoittua sarjan kärkeen - vaikka se tietääkin kotietua pudotuspeleissä.

Kiekkoilijat näyteikkunalla

Vantaa on tehnyt molemmilla Mestis-kausillaan yhteistyötä Jokereiden kanssa. Suhteet narreihin ovat syntyneet valmentajakaksikko Kauppi-Högbackan suhteiden avulla. Tulevalla kaudella yhteistyötä on tarkoitus jatkaa.

- Meille yhteistyö on tarjonnut mahdollisuuksia paikata loukkaantumisia, joita näkyy tällä kaudellakin heti olevan, sillä Sovan lisäksi Kainulainen on aika pitkään poissa.

- Jokereitakin yhteistyö näkyy hyödyttävän: ainakin Teemu Laine pelasi SM-liigaa viime kaudella aivan eri tahtiin oltuaan välillä meidän mukanamme muutaman ottelun ajan.

Kauppi määrittelee Kiekko-Vantaan kasvattajaseuraksi, jonka tehtävänä on tarjota pelaajille ponnahduslauta SM-liigaan. Virta vie kiekkoilijoita Vantaalle, koska SM-liiga on siellä fyysisestikin lähellä.

- Tikkurilan halli toimii hyvänä näyteikkunana ylemmälle sarjatasolle. Meidän peleissämme käy paljon kiekkopomoja ja muuta SM-liigaväkeä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös