Jääkiekossahan - kuten useimmissa muissakin urheilulajeissa - on yleisesti hyväksytyt ns. kirjoittamattomat säännöt; mikä niiden rooli on mietittäessä voiton tavoittelua? Vuosikymmenten saatossa jääkiekko on kokenut paljon ulkoisia muutoksia, jotka ovat aina omana aikanaan saaneet aikaan kovaa parranpärinää.
Sen sijaan kiekon sisäiset muutokset, jotka eivät samaan tapaan näy katsomoon, taas ovat jääneet laajalti huomiotta. Pelaajat ovat menettämässä kunnioitusta sekä toisiaan että itse peliä kohtaan. Aikana jolloin pelaajien kallisarvoisia
pääkoppia ei ollut vielä tungettu 'postilaatikkoihin' ei vastustajia huidottu viikateiskuilla ohimolle. Sen sijaan näinä päivinä tuon suuntaiset tapahtumat ovat - valitettavasti - lähes normaalia arkea useimmissa kiekkoliigoissa. Pieneltä osaltaan juuri tuollaisiin tapahtumiin on varmasti vaikuttanut pelaajien lisääntynyt turvallisuudentunne. Suurin muutos on kuitenkin tainnut
olla koko kiekkoyhteisön filosofiassa ja suhtautumisessa itse peliin ja voittamiseen.
Miksi polven korkuiset natiaiset joka ilta raahaavat itseään isomman pelikassinsa hallille ja luistelevat jäällä joukkuetovereidensa kanssa? Joidenkin haaveissa saattaa olla jopa rapakontakainen ammattilaisura, mutta se
ei kuitenkaan varmasti kenellekään ole syy aloittaa kiekon pelaaminen. Harjoitushalleissa nähtävä pienten vekaroiden pelaamisen ilo on aina virkistävä ja maan tasalle palauttava kokemus liigakiekon seuraamisen jälkeen. Siitähän
tässä koko pelissä on kysymys. Ei niillä pojilla - ja tytöillä - vielä liiku päällimmäisenä mielessä pelkkä voittaminen. Mikä on vastaus kun ammattilaiskiekkoilijoilta kysytään, että miksi vielä pelaat vaikka tienaamilla
miljoonillasi voisit elellä rattoisasti koko loppuelämäsi? Vastaus on: "Koska pelaaminen on hauskaa". Onko nykyinen huippujääkiekko ajautunut liian kauas omasta alkuperästään? Kanadan lammilla sata vuotta sitten pelatuissa otteluissa
voiton merkitys ei varmastikaan yhtä suuri kuin nyt.
Missä vaiheessa sitten mentiin sen näkymättömän rajan ylitse jolloin voiton tavoitteleminen ohitti kaikki muut jääkiekon elementit arvojärjestyksessä? Taustalta ei varmastikaan löydy mitään yhtä yksittäistä tapausta vaan kehitys on tapahtunut vuosien ja vuosikymmenten saatossa. Se saattoi olla silloin, kun kanukit eivät voineet hyväksyä Neuvostoliiton ylivoimaa ja rupesivat telomaan
punakoneen parhaimmistoa. Siinä ainakin on nähtävissä jonkinlainen käännekohta. Nyt uudella vuosituhannella pelattava jääkiekko näyttää ulkoisesti varmasti hyvin erilaiselta kuin joskus aiemmin, mutta enemmän on tapahtunut pelin sisällä. Kaikki konstit ovat sallittuja mikäli niillä pystytään saavuttamaan lopullinen tavoite: voitto. Mikä arvo tällaisella voitolla on, jos ne keinot
joilla se on saavutettu eivät ole millään tapaa hyväksyttäviä?
Tämänhetkisille kiekkoilijoille peli on elinkeino, jonka avulla tulisi kerätä riittävästi varallisuutta koko loppuelämäksi. Sen he tajuavatkin oikein hyvin, ja pyrkivät keräämään mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman nopeasti. Sen sijaan he tuntuvat unohtaneen, että myös se vieruskaveri saa palkkansa samasta työstä. Jos taklaat vastustajasi pelikyvyttömäksi niin samalla viet hänen
elinkeinonsa. Tämä seikka on nykykiekkoilijoilta hieman hukassa ja kunnioitus vastustajaa kohtaan on pohjalukemissa. Hyödyllistä ei myöskään ole koko lajin
imagon muuttuminen ympäröivän yhteiskunnan perusarvojen vastaiseksi. Tavoiteltaessa voittoa kaikin mahdollisin keinoin monilta unohtuu vilkaista myös välillä sivupeileihin. Tällä hetkellä kiekko on vielä nousussa, mutta yleinen mielipide saattaa muuttua hyvinkin pikaisesti. Mikäli näin tapahtuisi,niin siinä yhden jos toisenkin palkkanauhassa olisi entistä pienempi luku.
Onko siis hyväksyttävää hoitaa vastustajan pelaaja sairaslomalle, jos sillä saadaan henkinen yliote ja näin ollen paremmat saumat voittoon? Yhteiskunnan yleisen moraalikäsityksen sekä arvomaailman perusteella tuo ei varmaankaan ole millään tapaa hyväksyttävää. Taas kiekkoilun alakulttuurissa näitä keinoja ei kyseenalaisteta samaan tapaan, sillä niillähän vain pyritään siihen kaikkein
tärkeimpään. Huolestuttavaa on myös pelaajien suurentunut halukkuus asettaa itsensä alttiiksi vaaralle - maksaa hinta. Pelaajat heittäytyvät pää edellä lyöntilaukauksen eteen, koska heiltä vaaditaan sitä voiton saavuttamiseksi.
Kiekko on mielestäni karannut liian pitkälle alkulähteiltään. Pelissä tulisi olla kyse positiivisista tunteista ja kokemuksista eikä ahdistuneesta voitontavoittelusta. Johtavien tahojen tulisi ymmärtää tämä ja pyrkiä aikaansaamaan muutoksia. Mikäli jatkamme nykyisellä linjalla niin edessä on vääjäämätön tuho.