Mielipide

Unitedin arvolätinä oli pelkkä luunappi Raimo-sedälle

MESTIS / Kolumni

Mestis tiedotti torstai-iltana, että härskejä syytöksiä Hermeksen päävalmentajalle kohdistanut Raimo Summanen on määrätty kahdeksan ottelun toimitsijakieltoon. Sen lisäksi Espoo Unitedille määrättiin maksimisakko, joka on tänä päivänä 4000 euroa.

Harmi kyllä, se ei ole Espoo Unitedin omistaja Jussi Salonojalle suurikaan summa. KeuPa HT:n budjetissa nelinumeroiset summat ovat sen sijaan aina merkittäviä.

Kurinpitoryhmä hoiti tuomionsa hyvin ja jämäkästi ottaen muun muassa kantaa siihen, että Summasen syytökset täyttävät todellakin jopa kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Toisin kuin Espoo United, Mestiksen kurinpito Pasi Järvinen keulakuvanaan vaikutti oikeasti tuomitsevan Summasen puheet.

On oikeus ja kohtuus, ettei Raimo Summasta nähdä penkin takana tässä, eikä todennäköisesti seuraavassakaan sarjassa.

United puolestaan tyytyi jauhamaan tutut lätinät omista arvoista tiedotteessaan uhriutuen ja muita syyttäen. Myös Summasen anteeksipyyntö Espoo Unitedin tiedotteessa jäi vajaaksi: miksei pyytää suoraan ja miehekkäästi anteeksi itse henkilöltä, jolle syytökset alun perin kohdistettiin?

United myös mainitsee tiedotteessaan, että perättömät käskytyssyytökset jättivät ikävän leiman espoolaisvalmennuksen ylle. 

Mielestäni ikävämmän leiman jätti se, ettei Summasen testaamisiin puututtu toden teolla Unitedin puolelta.

Toivon, että Unitedissa mietittäisiin jatkossa oikeasti seuran arvoja ja niiden merkitystä koko organisaation kannalta. Aina voi puhua mitä tahansa, mutta silloin, kun on tekojen aika, on myös tehtävä.

Ikävä kyllä tällä kertaa urheilutapahtumassa mukana ollut nuori lapsi joutui huutamaan kesken jääkiekko-ottelun "älkää kuunnelko", kun Summanen huusi törkeyksiä Antti Karhulalle.

Jo sen olisi pitänyt saada Unitedinkin tajuamaan asian tärkeyden.

» Lähetä palautetta toimitukselle