Rangers on karsiutunut kevään tosikoitoksista työsulkukauden jälkeen vain kerran, keväällä 2010. Runkosarjan viimeinen ottelu Philadelphia Flyersia vastaan, rangaistuslaukauskilpailu. Voittajalle palkinnoksi, ei enempää eikä vähempää kuin paikka pudotuspeleissä. Olli Jokinen epäonnistui ratkaisevasti vuorollaan ja se oli sitten siinä. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että Rangers on ollut viime vuosikymmenet korkeintaan keskinkertainen.
Vuosituhannen alussa ei ollut pudotuspeleistä tietoakaan ja pikkuveljen rooliin vajonnut Islanders oli suistamassa Sinipaitoja vallasta. Islanders kahdesti pudotuspeleihin, Rangers rannalle ruikuttamaan. Tästä ei kuitenkaan kehkeytynyt pitkäaikaista traditiota. Tuosta ajasta joukkue on tullut eteenpäin, mutta loppujen lopuksi vasta kuluvan kauden aikana.
Onko joukkue muuttunut viime kaudesta niin ratkaisevasti, että kahdeksannen sijan vaihtuminen kärkipaikaksi oli odotettavaa? Ykkössentteri saapui Dallasista, mutta onhan niitä ennenkin hankittu kesällä. Vuonna 2007, oikein kaksin kappalein. Niistä ei sen enempää.
Pelaajat eivät ole vaihtuneet vaan kehittyneet merkittävästi. Nuoret puolustajat ovat astuneet liigasaappaisiin pysyvästi ja kauden aikana tehdyt syvyyshankinnat ovat jääneet plussan puolelle. Hankinta oli tällä kaudella isossa kuvassa sama asia kuin vahvistus.
Joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja, maalivahti Henrik Lundqvist, lähtee pudotuspeleihin viime kausia enemmän levänneenä. Tästä suurin kiitos kuuluu varamaalivahti Martin Bironille. Biron pelasi todennäköisesti itsensä myös ensi kauden miehistöön.
Yksittäiset vaihdot ratkaisevat nyt enemmän kuin runkosarjassa. Loistavasti sujunutta runkosarjaa harva muistelee, jos kauden paras osaaminen ei ajoitu pudotuspeleihin.
