Historiaa tehtiin viime kaudellakin
Tulevalla kaudella Avalanchen tavoitteena on historiankirjoihin pääseminen, mutta jotakin muistettavaa jäi viime kaudestakin. Avalanche teki ja päästi vähemmän maaleja yhden kauden aikana kuin koskaan aiemmin. Divisioonavoitto tuli jo kahdeksannen kerran peräkkäin. Patrick Roy pelasi viidennensadannen voittopelinsä ja Joe Sakic pelasi tuhannenen ottelunsa. Sakic oli Salt Lake Cityn olympialaisten MVP ja NHL:n ykköstähdistön sentteri. Roy pelasi uransa parhaan runkosarjan ja myös hänet valittiin NHL:n ykköstähdistöön. Rob Blake pääsi NHL:n kakkostähdistön puolustajaksi.
Kesä meni lomaillessa - surfatessa, Eurooppaa kiertäessä ja lentopalloa pelatessa
Darius Kasparaitis siirtyi ison rahan perässä itään Isoon Omenaan. Siinä oli Avalanchen kuluneen kesän tärkein siirtouutinen. Muita kesäuutisia: Peter Forsberg on kesän aikana trimmannut kroppansa loistovireeseen mutta joutuu käyttämään pudotuspeleissä loukkaantuneessa pikkusormessa erillistä suojusta. Steve Reinprecht vietti kaksi kuukautta Euroopassa ja hyppäsi benjihypyn. Rob Blake on alkanut harrastaa surffausta, ei nettisellaista vaan ihan oikeaa, ja pelaa innokkaasti rantalentopalloa. Veteraanipuolustaja Lance Pitlickin kanssa tehtiin vuoden sopimus, mutta ennenkuin kausi ehti edes alkaa niin Pitlick ilmoitti lopettavansa kiekkoilun. Pierre Lacroix piti sanansa eikä lähtenyt kalastelemaan vapaita agentteja.
Roy jatkaa ennätystehtailua, Aebischer odottelua
Maalivahtikuviot ovat olleet viimeiset kaksi kautta selkeät eikä muutosta ole tulossa - Patrick Roy pelaa noin 60 peliä ja David Aebischer loput. Roy rankataan yhä aivan NHL:n huippumaalivahtien joukkoon ja Patrickin runkosarja oli vakuuttava, mutta pudotuspelien ailahtelevaisuus herätti epäilyksen onko pian 37-vuotias Roy enää ”big game goalie”-maineensa veroinen. Itseäni ei niinkään huolestuta Royn suoritus Detroit-sarjan kuudennessa ja seitsemännessä pelissä, vaan hänen epätasainen työskentelynsä Kings- ja Sharks-sarjoissa. Totuus on että jossakin vaiheessa aika tekee tehtävänsä Royn reflekseille, eikä käsien ja jalkojen hidastumista voi kokonaan korvata kokomuksella ja peliälyllä. Toivottavaa, vaikkakin epätodennäköistä, olisi että Aebischer saisi pelata reilut 30 peliä ja Roy saisi rauhassa keskittyä pudotuspeleihin. Näin Patrick olisi huhtikuussa fyysisesti ja henkisesti tuoreempi mestaruuteen vaadittavaan urakkaan ja David saisi kehittymisen kannalta tärkeää ottelukokemusta.
Yksi ensi kauden kohokohtia tulee olemaan Royn tuhannes NHL-ottelu, mikä laskelmien mukaan pelataan jossakin vaiheessa tammikuuta. Peli (todennäköisesti kotipeli) tulee tulee olemaan iso mediatapahtuma. Toinen seuraamisen arvoinen seikka on miten veteraani Royn ja oppipoika Aebischerin torjuntaprosentti- ja maalikeskiarvotilastoihin vaikuttaa valmentaja Hartleyn täksi kaudeksi lupaama ”hyökkäävämpi pelityyli”.
”Kun ei ole kuin neljä puolustajaa...”
Tapparan valmentaja Boris Majorov valitti aikanaan hävityn ottelun jälkeen ”Ei voi voittaa kun ei ole kuin neljä puolustajaa ... ” ja tarkoitti Tapparan silloisen puolustuksen pelaajamateriaalin kapeutta. Avalanchen valmentaja Bob Hartley olisi voinut käyttää ensi kaudella samaa lausahdusta ennen Derek Morrisin hankkimista joukkueeseen. Coloradolla oli listoillaan neljä varmaa NHL-tason pakkia, joista Rob Blake ja Adam Foote ovat ehdotonta NHL:n eliittiä, Greg de Vries parannettu painos keskivertopakista ja Martin Skoula itseluottamuksensa ja pelinäkemyksensä kanssa kamppaileva nuori puolustaja.
Mutta nelikon jälkeen tuli ryhmä kysymysmerkillä varaustettuja farmikonkareita. Viime kaudella Avalanche selvisi samantapaisista lähtökohdista, sillä Pascal Trepanier yllätti alkukaudesta kaikki ja venyi hienoihin suorituksiin. Kun hän loppukaudesta menetti valmennusjohdon luottamuksen, niin GM Lacroix hankki maaliskuussa joukkueeseen Darius Kasparaitiksen ja Bryan Muir nostettiin farmista ylös. Kunnioitettavan farmiuran tehnyt Muir selvisikin kunnialla loppukauden ja pudotuspelien minimaalisesta peliajasta. Tällä kaudella Lacroix ei odottanut maaliskuuhun asti, vaan kauden ensimmäisessä suurkaupassa fanien suursuosikki Chris Drury kaupattiin Calgaryyn paria vuotta nuorempaan kahdensuunnan puolustajaan Derek Morrisiin. Kaupan sivujuonteena seuraa vaihtoivat myös veteraani Stephane Yelle (suuntana preeriakaupunki) ja nopeakinttuiset Jeff Santz ja Dean McAmmond (suuntana Kalliovuoret).
Morrisin hankinta muutti lähes täysin Avalanchen puolustuksen ennakkoasetelmat. Morris ei ole vielä Norris trophy kaliiberin puolustaja á la Rob Blake, mutta hän tuo hyökkäyspeliin ja erityisesti ylivoimapeliin uuden elementin. Rob Blake kyllä pystyy pelaamaan ylivoimapelissä viivamiestä mutta hän on laukoja, yv-tykki - ei mikään kiekonkäsittelijä. Taitava Martin Skoula ei ole osoittanut viivamieheksi riittävää kiekkovarmuutta ja Adam Footella ei vaan ole riittävästi taitoa eikä näkemystä pelintekijäksi. Itse odotan mielenkiinnolla Avalanchen alkavan kauden ylivoimakuvioita. Miten valmentajat Hartley ja Granato sovittavat yhteen Blaken lyöntilaukauksen, Sakicin rannelaukauksen, Forsbergin pelintekemisen sekä Morriksen kiekonkäsittelyn ja kovan vedon? Viime kaudella Avalanchen ylivoima liigan viidenneksi parasta ja tällä kaudella Forsbergilla ja Morriksella vahvistettuna sen pitäisi olla vähintään top three-tavaraa. Siis korostan, joukkueen pitäisi olla vähintään kolmen parhaan ylivoimajoukkueen joukossa!
Reilut kaksikymmentä minuuttia pelissä pelaavan Morriksen hankinta kevensi Blakeen, Footeen, Skoulaan ja de Vriesiin kohdistuneita paineita. Blaken ja Footen ei tarvitse pelata kuin korkeintaan 25 minuuttia pelissä ja de Vries ja Skoula saavat pelata rauhassa omat kaksikymmenminuuttisensa. Näitä viittä vakiopakkia Hartley tulee puolustuksessa kierrättämän ja näin hän haluaa tilanteen olevankin.
Kuudennen ja seitsemänen pakin paikat olivat vielä Morriksen hankkimiseen jälkeen auki ja pidin vahvimpina ehdokkaina viime kevään onnistumisten ansiosta Bryan Muiria ja fyysistä, 11 NHL-ottelun kokemuksen omaava D.J. Smithiä. Yllättäen Bryan Muir lähetettiin farmiin juuri ennen kauden alkua ja kokoonpanon seitsemänneksi pakiksi jäikin Smithin kaltainen kovanaama Jeff Paul.
Teoriassa kuudennelle ja seitsemännelle pakille, Paulille ja Smithille, ei jää peliaikaa korkeintaan kuin kymmenisen minuuttia pelissä, mutta käytännössä tilanne on toinen. Olisi maailman kahdeksas ihme, jos Adam Foote pystyisi pelaamaan ehjän, siis yli 75 ottelun kauden ja todennäköisesti Rob Blakekin on sivussa 5-15 peliä. Näin kolmosparin pakeillekkin tulee kauden aikana olemaan töitä enemmän kuin alle kymmenen minuuttia ottelussa.
Paulin ja Smithin kaltaisille marginaalipakeille tilanteen tekee haastavaksi Hartleyn lupaama hyökkäävämpi pelityyli ja NHL:n johtomiesten lupaamat estämissääntöjen tiukennukset. Näiden mahdollisten muutosten vuoksi pakkien avauspelin ja liikkeen merkitys korostuu. Pieni lisähaaste tulee NHL:n uusista pelin nopeuttamiseen tähtäävästä säännöistä, joiden vuoksi tähtipuolustajien ”ylimääräinen” lepoaika vähenee ja ottelukohtainen jääaika tulee näin pienenemään. Pystyvätkö Smith, Paul ja muut tarjolla olevat kandidaatit; farmiin lähetty Brian Muir, matkalaukkumies Brett Clark ja ”olenko enää lupaus” Alex Rianzantsev, pelaamaan sillä tasolla millä menestyvän joukkueen kuutos- ja seiskapakin pitää pelata? Ainahan voi toivoa että jokin näistä marginaalimehistä tekee ”devriesit” tai ”trepanierit” ja ylittää kaikki ennakko-odotukset, mutta en jaksa enää kolmanteen peräkkäiseen yllätysvenymiseen. Uskon että viimeistään maaliskuun lähetessä Lacroix hankkinee takalinjoille yhden pudotuspeliveteraanin lisää. Ei mitään top neljä-pakki, vaan luotettavan puolustavan puolustajan.
Taitoa, nopeutta ja älyä koon ja voiman kustannuksella
Kulunut kesä tai läpiviedyt harjoitusleirit eivät tuoneet muutosta Avalanchen hyökkääjistöön. Mies mieheltä ammattilaissopimuksen saaneet juniorit ja viime kauden Bearsit ovat saaneet käskyn pakata tavaransa ja poistua Denveristä. Pisimpään mukana ovat roikkuneet viime kaudellakin ylhäällä aloittanut Vaclav Nedorost ja yllättäen farmiveteraani Steve Brule. Osittain Brulen läsnäoloa selittää ennen harjoitusleiriä ja sen aikana tapahtunut loukkaantumissuma. Dan Hinote, Riku Hahl, Scott Parker, Stephane Yelle, kesällä sainattu Serge Aubin ... Kaikki viisi ovat jättäneet joko kokonaan tai osittain harjoitusottelut väliin loukkaantumisten vuoksi.
Toissa kauden superketju Alex Tanguay - Joe Sakic - Milan Hejduk on pelannut harjoitusotteluissa yhdessä, mutta Chris Drury-kaupan jälkeen kakkosketjun kokoonpano on hieman avoimena. Tervehtynyt Peter Forsberg on tämän kolmikon tärkein lenkki - pelaa hän sitten keskellä tai vasemmassa laidassa - ja ilmeisesti tsekkinuorukaiselle Radim Vrbatalle annetaan mahdollisuus näyttää että kevään pudotuspeleissä tapahtunut hyytyminen oli pelkkää pahaa unta. Ketjun täydentäväksi kolmanneksi palaksi on veikkailtu Steve Reinprehtiä tai selkäleikkauksesta para-aikaa toipuvaa Dean McAmmondia. En olisi kovinkaan yllättynyt jos kauden avauksessa Forsberg aloittaisi tsekkiläisen sandwichin, Radim Vrbatan ja Vaclav Nedorostin, välissä.
Playoffpeleissä kakkosketjun laidassa pelannut Steve Reinprechtiä on harjoituspeleissä käytetty kolmosketjun sentterinä tuomaan siihen lisää juonikkuutta ja hyökkäysvoimaa. Tosin jenkin tehtävää vaikeuttaa huomattavasti se että hänen laitureinaan ovat olleet vanhasta kolmossketjusta perityt Mike Keane ja Eric Messier. Kaikki kunnia Keanen ja Messierin armottamalle työnteolle, mutta kummastakaan ei ole hyökkäävään peliin - ei edes kolmosketjun tasolla. Toivottavasti Hartley antaa kauden aikana Reinprechtille kunnon mahdollisuuden kolmosketjun ”hyökkävään” peliin ja pudottaa Messierin ja Keanen nelosketjuun. Kolmosketjun laidoilla voisi kokeilla Brian Willsien, Serge Aubinin, Riku Hahlin ja Brad Larsenin kaltaisia nuorehkoja, mutta suhteellisen kokeneita pelaajia.
Edellä luetellun joukon lisäksi kolmos- ja nelosketjuun ovat pyrkimässä jalkaleikkauksesta toipumassa oleva Dan Hinote, tappelija Scott Parker, Morriksen siivellä saapuneet Dean McAmmond ja Jeff Shantz sekä Bearseissa parin ketjullisen verran nälkäisiä ja epätoivoisia nuorukaisia sekä Steve Brulen ja Eric Bertrandin kaltaisia AHL-veteraaneja. Kuten nimiluettelosta voi päätellä Avalanchella on ainakin periaatteessa vielä Druryn kauppaamisen jälkeenkin kova kilpailu pelipaikoista niin kakkos-, kolmos- kuin nelosketjussakin.
Hyökkäävän kiekkoilun paluu?
Detroitilta saadun opetuksen, Forsbergin paluun ja NHL:n uhoaman tiukemman tuomarilinjan yhteisvaikutuksesta Avalanchen päävalmentaja Bob Hartley on denveriläislehdissä luvannut antaa tällä kaudella hyökkääjille vapaammat kädet. Ensimmäisissä harjoituspelissä hyökkäävyys näkyi lähinnä korkeissa laukaisulukemissa, mutta kahdessa viimeisessä harjoituspelissä teoria alkoi näkyä jo käytännössäkin. Toiseksi viimeisessä harjoituspelissä kaatui Dallas ja viimeisessä, Las Vegasissa pelatussa, ottelussa tuli niukka tappio maali-iloittelussa Los Anglesia vastaan. Paremman kuvan Avalanchen iskukyvystä saadaan runkosarjan viidessä ensimmäisessä ottelussa.
Kausi alkaa kahdella kovalla kotiottelulla Dallasia ja Bostonia vastaan ja sen jälkeen seuraa minivieraskiertua Kaliforniassa, missä kohdataan viime kevään pudotuspelivastustajat LA Kings ja SJ Sharks sekä kesän aikana huomattavasti vahvistunut Anaheim Mighty Ducks. Näiden pelien jälkeen voidaan tehdä jo hätäisiä johtopäätöksiä hyökkäävän kiekkoilun paluusta - tai todennäköisemmin palaamattomuudesta. Forsbergin paluun ja Morriksen hankkimisen jälkeen valmentaja Hartleyllä on käytössään aseet joilla pystyy pelaamaan run-and-gun kiekkoa, mutta kun mies on neljä vuotta menestynyt korostamalla tiukkaa puoolustamista, niin ainakin minun on vaikea uskoa hänen muuttavan mielipidettään joukkueen pelitavasta.
Divisioonaennakossa veikkasin Avalanchen voittavan divisioonansa ja keräävän pisteitä tuollaiset sata pojoa. Avalanchen pelaajien keräämiä henkilökohtaisia palkintoja ja saavutuksia on vaikeampi lähteä arvailemaan, mutta heitetään jotakin. Odotan Joe Sakicin tai Peter Forsbergin olevan NHL:n ykkös-allstarsin sentteri. Odotan Rob Blaken voittavan Norris trophyn. Odotan Derek Morrisin olevan pakkien pistepörssin top viitosessa. Odotan Martin Skoulan antavan harhasyöttöjä keskialueella. Odotan Scott Parkerin tappelevan. Odotan Riku Hahlin tekevän maalin pudotuspelien finaalisarjassa. Ja viimeinen lausehan tarkoittaa, että odotan Avalanchen voittavan Stanley Cupin, sillä west is best ja Avalanche on the best of west.
Tästä artikkelista ja Colorado Avalanchen kaudesta 2002-03 voi heittää kommentteja tähän ketjuun
Mahdollinen kokoonpano tv-ottelussa Dallasia vastaan
Roy
Blake-de Vries
Foote - Skoula
Morris - D. J. Smith
Tanguay - Sakic - Hejduk
Forsberg - Reinprecht - Vrbata
Messier - Shantz - Keane
Larsen - Nedorost - Parker
Katsomossa: D/F Jeff Paul, F Steve Brule, F Serge Aubin
Loukkaantuneena: F Riku Hahl, F Dan Hinote, F Dean McAmmond
