Mielipide

"Paremmin" ei enää riitä − KooKoo tarvitsee punaisen langan

LIIGA / Kolumni
KooKoon unelma pudotuspeleistä karkasi kolmatta kautta peräjälkeen. Seuran täytyy nyt miettiä, mihin se on oikeastaan matkalla.

Kaikki tietävät HIFK:n brändikiekon ja Tapparan syvälle iskostetun trap-pelitavan. Mitä sen sijaan on KooKoo-kiekko?

Kysymykseen ei ole suoraa vastausta. 

KooKoo on ollut viime vuodet myllerryksessä, sillä joukkue antoi lähtöpassit miltei kolme kautta seuraa valmentaneelle Petri Mattilalle. Tilalle tuli Tuomas Tuokkola, jonka ensimmäinen kokonainen kausi Kouvolassa tuli vasta päätökseen.

Tuokkola joutui pestinsä alussa vaikeaan paikkaan, sillä jäälle luisteli Mattilan näköinen ja kauden myrskyissä perin hämmentynyt joukkue. Tällä kaudella paljon muuttui, mutta loukkaantumiset sotkivat pasmoja pahasti.

Pudotuspelipaikka jäi jälleen saamatta.

KooKoon kaudessa moni asia meni pieleen. Joukkue hankki kesällä muun muassa Henrik Forsbergin, Eetu Pöystin ja Siim Liivikin, joiden edelliskaudet olivat olleet rikkinäisiä. Pöysti jäi statistin rooliin, Forsberg ei pelannut otteluakaan. Mukaan mahtuivat vielä Robin Jacobssonin leikkausoperaatio ja Veeti Vainion surkeiden sattumusten sarja.

Tuokkola sanoi Kouvolan Sanomien haastattelussa, ettei KooKoolla ollut kertaakaan jääharjoituksissa yhtä aikaa 20 runkopelaajaa.

Riskinotto ei kannattanut.

Kouvolalaisten liigataipaleelle mahtuu myös paljon onnistuneita hankintoja. Josh Green, Mikko Lehtonen, Ryan O'Connor ja Jake Newton muistetaan Kymenlaaksossa suurina onnistujina. Seuran maine ponnahduslautana on melko hyvä.

Avain onkin hankkia nuoria ja lupaavia tai uutta nostetta uralleen hakevia konkareita. Pienellä budjetilla operoiva seura ei voi ottaa liikaa riskejä loukkaantumisten suhteen.

KooKoon A-nuoret ovat ottaneet Jari Kauppilan alaisuudessa askeleita eteenpäin, mutta omia junioreita ei ole monelle oksalle. Santeri Salmela ja Sami Tamminen kantoivat tilanteen vaatiessa vastuun, mutta seuran kasvatteja ei ole tarpeeksi muodostamaan tulevaisuuden kivijalkaa.

KooKoo on onnellisessa asemassa, sillä jääkiekko on Kouvolassa ykköslaji. Urheilukaupunkiin mahtuu paljon muutakin, mutta KooKoo hallitsee penkkiurheilijoiden sydäntä ja katukuvaa. Innostus näkyy kuitenkin harmittavan vähän kausikorttimyynnissä.

Seurassa puhaltavat pian uudet tuulet, kun 1980-luvulla rakennettua jäähallia remontoidaan yli miljoonalla eurolla. Peruskorjaus on vasta alkua penkkien ja wc-tilojen uusimiselle sekä aitioiden rakentamiselle.

Toivottavasti remonttia tapahtuu myös kaukalon puolella. KooKoolla on kasassa hyvä runko, mutta identiteetti puuttuu vielä. Oman kylän poikien varaan olisi hienoa rakentaa, mutta rintama on vielä kovin kapea.

Pekka Virran sanoin palkkasotureilla ei tule kesää. KooKoo tarvitsee jonkin punaisen langan: imagon, meritoituneen pelaajan tai kantavan pelitavan. 

Identiteetin täytyy olla enemmän kuin loppuun kulutettu hashtag.

» Lähetä palautetta toimitukselle