Mielipide

Omistajien poukkoilu vei Panthersin menestykseltä pohjan

NHL / Kolumni
Vielä reilu vuosi sitten Florida Panthers oli vahvassa nosteessa ja odotukset kohti tulevaa korkealla. Seuran omistajille pelkkä noste ei riittänyt, vaan tuloksen takana myös itse pelistä olisi pitänyt taikoa viihdettä. Alkoi virheiden sarja, joista Panthers maksaa alkavalla kaudella.

Omistajat halusivat kaiken heti, virhe.

Uusien omistajien tullessa organisaatioon, pointti oli selvä. Vinnie Violan ja Doug Cifun suulla ilmoitettiin, että menestystä oli tultava hinnalla millä hyvänsä ja mahdollisimman nopeasti.

Jääkiekossa on tietyt lainalaisuudet, joita vain poikkeusyksilöt pystyvät kiertämään. Varsinkin palkkakattoaikana edes mittaamattomat resurssit eivät takaa suoraa loikkaa pohjalta parrasvaloihin, vaan nousu on tehtävä askel kerrallaan.

Dale Tallon siirrettiin syrjään, virhe.

Tallon tuli joukkueen manageriksi jo ennen nykyisiä omistajia ja oli rakentamassa Panthersille pohjaa vaatimattomilla resursseilla tehden hyvää työtä. Tallon on kuitenkin vanhan liiton lätkäjätkä, joka arvostaa tiivistä oman alueen pelaamista ja pelaajista Erik Gudbransonin ja Willie Mitchellin tyylisiä puhtaita oman alueen erikoismiehiä.

Omistajaportaalle ei kuitenkaan riittänyt seurahistorian paras kausi 2015-16, vaan menestyksen lisäksi pelin olisi pitänyt olla nähtyä näyttävämpää.

Lopulta ratkaisu haettiin siirtämällä Tallon syrjään ja palkkaamalla tilalle omistajien kanssa saman vision jakava Tom Rowe. Ongelma vain oli, että Rowen kokemus joukkueen rakentamisesta varsinkin NHL-tasolla oli käytännössä olematonta. Pelkkä usko, toivo ja visio ei tee yhdestäkään joukkueesta tai sen kokoajasta Stanley Cup -voittajaa.

Omistajat halusivat luoda dynastian, mutta sellainen ei rakennu yhdessä kesässä, vaan pitkäjänteisellä työllä.

Kesän 2016 hulina siirtomarkkinoilla, virhe.

Rowen astuttua puikkoihin, ensimmäisen kesän aikana joukkue koki muutoksia, joilla haettiin uutta pelillistä identiteettiä. Puolustuksen tukipilareistä Mitchell lopetti uransa ja Gudbranson lähetettiin Vancouver Canucksiin vaihdossa Jared McCanniin.

Kaksikon tilalle Rowe hankki kovalla rahalla pelaavammat puolustajat. Jason Demersille ja Keith Yandlelle lyötiin eteen pitkät laput, joiden yhteenlaskettu lukema palkkakattoon oli yli 10 miljoonaa dollaria. Heistä Demers ei päässyt lähellekään odotuksia ja tuli kaupatuksi kuluneen kesän aikana pois. 

Gerard Gallantin potkut, virhe.

Luontaista jatkumoa Tallonin siirtämiselle oli Gallantin potkut heti kauden alussa. Toki joukkueella oli vaikeuksia, mutta suurin ongelma johdolle oli heidän mielestään väärällä tavalla peluuttaminen. Ja kuinka ollakaan, pelastajaksi värvättiin tuplapesiin luottomies Rowe, jonka näytöt NHL-tasolla tässäkin tehtävässä ovat olemattomat.

Lopulta joukkue oli tilanteessa, jossa Skodasta yritettiin rakentaa viikoissa Porschea. Lopputulos näkyi tulostaululla.

Sisäinen palkkakatto, virhe. 

Kun ensin puhutaan menestymisestä hinnalla millä hyvänsä ja joukkuetta rakennetaan resurssien mukaan, on vaikea yhdessä kesässä pudottaa palkkakuluja merkittävästi.

Omistajataho ei ole suoraan myöntänyt sisäisen palkkakaton asettamista, mutta tällä hetkellä joukkue on noin kymmenen miljoonaa dollaria virallisen palkkakaton alapuolella, sattumalta juuri samasta summasta liikkui huhuja jo varausviikonlopun aikana. 

Usean vuoden ajan joukkuetta rakennettiin pitkällä tähtäimellä ja tekemällä pitkiä sopimuksia runkopelaajiksi laskettaville miehille. Viime kesänä joukkueesta poistui runsaasti taitoa ja kokemusta, jota takaisin sorvin ääreen kaivettu Tallon pyrkii nyt paikkaamaan nuorilla ja halvoilla pelaajilla. 

Omistajat halusivat luoda dynastian, mutta sellainen ei rakennu yhdessä kesässä, vaan pitkäjänteisellä työllä. Ylimmän portaan ailahtelun vuoksi Floridassa alkaa nyt uusi projekti ja reilun vuoden takainen seurahistorian paras runkosarja elää vain muistoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle