Mielipide

Nutivaara on seuraava suomalainen tähtipuolustaja

NHL / Kolumni
Columbus Blue Jacketsin Markus Nutivaara on edennyt päämäärätietoisesti NHL:ssä. Nyt kun pysyvä pelipaikka joukkueessa on ansaittu, on aika katsoa eteenpäin. Kulunut syksy antaa odottaa jo keväällä lopullista läpimurtoa tähtipuolustajien joukkoon.

Columbus Blue Jacketsin pukukopissa on tuleva suomalainen NHL-tähti. Puolustaja Markus Nutivaara on valloittanut puolelleen jo joukkueensa organisaation. Sekä pelikaverit että ankarana valmentajana tunnettu John Tortorella kehuvat oululaista vuolaasti.

Eikä kehuissa ole vähääkään liikaa, mutta silti Nutivaarasta puhutaan käsittämättömän vähän.

Nutivaara aloitti kautensa ehkä hieman yllättäen AHL:n puolella Cleveland Monstersin riveissä. 23-vuotias puolustaja ehti pelata farmissa vain kolme ottelua ennen nostoa Blue Jacketsiin Gabriel Carlssonin loukkaannuttua. Eikä kulunut kauaa, kun suomalainen vakiinnutti paikan Ryan Murrayn rinnalta kolmosparissa.

Nutivaaran liike, pelirohkeus ja avaukset ovat jo tähtiluokkaa. Välillä uhkarohkeuden puolelle mentäessä sattuu ja tapahtuu, mutta tehotilasto ei ole silti ollut lähiaikoina juuri miinuksella.

Ensimmäiseen 30 otteluun Nutivaara on saalistanut kaksi maalia ja kymmenen syöttöpistettä. Näistä syötöistä jopa yhdeksän on ollut ensimmäisiä syöttöpisteitä. Nutivaaralta on myös nähty useita hienoja ja pitkiä avauksia.

Peliaikaan nähden suomalainen on koko NHL:n toiseksi tehokkain puolustaja mitatessa ensimmäisiä syöttöpisteitä ja maaleja suhteessa pelattuun 60 minuuttiin (1.25 p1/60). Edellään vain alle puolet Nutivaarankin peliajasta saanut Tampa Bay Lightningin Slater Koekkoek.

Oululaisen peliesityksiä katsoessa tulee väistämättä ihmetelleeksi peliajan niukkuutta. Toisaalta kivenkovassa Blue Jacketsin alakerrassa on äärimmäisen tiukka kilpailu.

Nyt ykköstähti Zach Werenskin loukkaannuttua Nutivaara on päässyt pelaamaan isoja peliminuutteja tähtipakki Seth Jonesin rinnalla. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus vakuuttaa seurajohto varmoista otteista myös isoilla peliminuuteilla.

nutivaaran pistekeskiarvo on ollut läpi uran aina paras pudotuspeleissä

Kolme ensimmäistä peliä ykkösparissa ovat sujuneet hyvin. Jones on keskittynyt kiekolliseen vahvuuteensa, ja Nutivaara on näyttänyt osaamistaan varmistavana puolustajana. Nutivaara kun saa kamppailuvoimaa lisää, niin nuori puolustaja olisi valmis vaikka pysyvästi ykköspariin NHL-joukkueessa − siis jossakin heikommassa joukkueessa.

Läpimurtokauden puolesta puhuu kasvavan vastuun lisäksi suomalaisen kyky loistaa tiukoissa paikoissa. Nutivaaran pistekeskiarvo on pudotuspeleissä kaikilla tasoilla selvästi korkeampi kuin runkosarjaotteluissa.

Hyökkäyssuuntaan selvin kehitettävä osa-alue Nutivaaralla on laukaus. Ei sekään huono ole, mutta muilta ominaisuuksiltaan toista NHL-kauttaan pelaava puolustaja jo muistuttaa toista Blue Jacketsissa NHL-uraa aloittanutta suomalaista – Petteri Nummelinia. Yhtä mittavaa uraa Leijonissa tuskin nähdään, mutta NHL:ssä "Nuti" laittaa paremmaksi.

Blue Jackets on menossa kovaa vauhtia pudotuspeleihin ja tällä kertaa Tortorellan suojateilla on hyvät mahdollisuudet mennä pitkälle. Nutivaara kun riittävästi auttaa joukkuetta, niin rahakas jatkosopimus kesähelteillä on GM Jarmo Kekäläisellä varmasti työn alla.

» Lähetä palautetta toimitukselle